keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Meninpä kerran jumppaan....

...tai ainaki melekeen menin! 





SYKETTÄ-liikuntapalvelut järjestää jälleen kahden viikon ilmaisen liikuntakokeilun syksyn kunniaksi, ja minä jo innoissani sieltä etsiskelin itselleni tekemistä. Mulla on aika täynnä tuo kalenteri ihan lokakuun alkuun asti, joten se toi jo omat haasteensa tuntien valintaan. Tarjolla oli taas kaikkea mielenkiintoista akrobatiasta taistelulajeihin, erilaisia perusjumppia unohtamatta. 



Määhän en oo kesällä liikkunu juuri ollenkaan. Muutaman kerran kävin luistelemassa, ja vissiin yhesti lenkillä. Sitte keskityin vaan töissä käymiseen ja normaalin päivärytmin ylläpitämiseen. Elikkäs aika pohjalla ollaan taas, varsinkin tän kuntoilun suhteen...

Kattelin siinä sitte, että minä päivänä pystyisin yleensäkään osallistumaan tunneille. Jos on luentoja kello 8 - 18, ei välttämättä hirrrrrrveesti innosta osallistua sen jälkeen vielä johonkin pumppipamppiin. Päivät siis karsiutuivat tällä kuluvalla viikolla heti melko vähiin. Eli siis tarkemmin sanottuna yhteen päivään. Tiistaina pääsen JO neljältä. 

Nooooh, siellä olis tiistaina kello neljän jälkeen tarjolla pilatesta, akrobatian alkeita, tabataa, ylävartalotreeniä ja vaikka mitä. Selailin viime viikolla tuntien kuvauksia läpi ja olin silleen että 

"HERRANJUMALA SENTÄÄN, tunti kestää 45 minuuttia, enhän mää millään jaksa hikoilla ja hyppiä ja pomppia siellä, kun kolmanteen kerrokseen kiipeäminenki saa nykyään jäätävän jälkihien pintaan välittömästi!"  

Mahdolliset tuntivaihtoehdot kutistuivat siis entisestään.  Tunnin pitäis olla tiistaina neljän jälkeen, ja mielellään mahdollisimman lyhyt, että tämmönen pohjamudissa rypevä herkkumonsteri jaksaa ja viitsii sinne raahautua. Kas kummaa, näihin mun melkein mahdottomiin vaatimuksiin löytyikin yksi mätsäävä tunti: TABATA. Kello 16:00 - 16:25. "Nopeaa, hikistä ja tehokasta HIIT-tyyppistä treeniä, pääosin kehonpainolla. Tällä tunnilla unohdetaan askelsarjat ja tehdään rehellistä, korkean intensiteetin työtä, jonka jälkeen tuntee antaneensa kaikkensa!"

Täydellistä, löysin juuri mun tiukkoihin vaatimuksiin soveltuvan tunnin, vaikka noilla spekseillä sen piti olla lähes mahdotonta. Ei kun odottamaan vaan sitten!

Kuinka ollakaan, maanantaille suunniteltua hankepalaveria päätettiin siirtää ja ainoa sopiva päivä oli tiistai. No ei kun perumaan tunti! Onneksi se käy SYKETTÄ-sovelluksen kautta näppärästi napin painalluksella. Mutta sitten selviääkin, että tiistai ei sovi opettajalle, hankepalaveri perutaan, joten ei kun uudelleen ilmoittautumaan jumppaan....

Jahkaan muutaman kerran edes takaisin, ja lopulta mun motivaatio mennä koko jumppaan on pienen pieninä murusina.

"Kamala homma raahata jumppavaatteita koulussa mukana koko päivä. Ja kun mullahan loppuu luennotkin vasta just vähän ennen neljää. Oisin ihan nälkäinen sitten siellä... Ja hikikinhän siellä tulee, paikat kipeytyy ja hengästyn. Siis KAUHEE VAIVA."





Suttaan koko perkeleen jumpan yli kalenterista ja päätän käydä Mäkkärissä kunhan pääsen koulusta. 

Että sillain lähti sitten se, piti olla new year, new me.  Ai että.



Onneksi pääsen elämässäni eteenpäin tällain hieman pulskempanakin. Onhan noissa jumpissa aikaa hypätä koko syksy, kun työkuviotkin heitti yllättäen härän pyllyä. Ja sitä paitsi, jos ostan jäsenyyden, niin sitten mulla pitäisi kai olla enemmän motivaatiota, ettei tulis maksettua niinkuin tyhjästä....? Eikö vaan...? Ja sitten musta tulee rikas ja kuuluisa ja ihana, vai mitä? Voitan lotossa ja elämä hymyilee, jookos kookos...?


Noh, katsotaan nyt. Parantelen ainakin ensin tämän alkavan flunssanpoikasen ja teen sitten ehkä jotain, jos jaksan. 



Mutta on se jo saavutus, että ainakin suunnittelin meneväni sinne jumppaan,
ja melkein meninkin!
Ihan tosi lähellä oli kyllä se!




Iloista syksyä kaikille, koittakaa te olla edes vähän aktiivisempia ja päättäväisempiä kuin minä! Kuulemisiin!

torstai 30. elokuuta 2018

Tervehdys

Olin toukokuussa kirjoittanut koulun blogiini seuraavan tekstin:

"Ensimmäinen vuosi opintoja on pian niin sanotusti pulkassa, olo on hämmentynyt ja kiitollinen.


Ystävät ovat juuri tuskailleet esivalintakokeiden parissa, joten samalla on tullut itsekin mietittyä missä tilanteessa sitä olikaan vuosi sitten. Paljon monenlaista on tapahtunut, kasvua ja kehitystä vähän joka suuntaan. Kun on ollut liikkeellä avoimin mielin, on päässyt kokemaan paljon sellaista, mistä aikaisemmin saattoi vain unelmoida.


Marraskuussa 2017 hain kuumeisesti töitä opintojeni ohelle. Pistin hakemuksia menemään vähän joka suuntaan, mutta yllättäen minut nappasikin haaviinsa henkilö, joka tarvitsee henkilökohtaista avustajaa. Meillä synkkasi välittömästi, ja niinpä sain työpaikan.


Helmikuussa  2018 osallistuimme luokkakavereiden kanssa Suomen fysioterapeuttiopiskelijoiden tapaamiseen Rovaniemellä, ja jostain kumman syystä ajauduttiin tilanteeseen, että ensi vuonna tapaaminen järjestetään meillä Kuopiossa…


Myös keväällä ollut tuutorihaku sai sormeni syyhyämään niin, että lähetin hakemuksen. Hieman myöhemmin kuulin tulleeni valituksi. Tuutorointi kiinnostaa, koska se on mahtava tapa tutustua uusiin ihmisiin, verkostoitua, ja olla muille avuksi!


Nordplus-intensiivikurssille ”Digitalisation and optimal aging” haettiin osallistujia, joten ilmoittauduin mukaan – ensi viikolla pitäisi sitten olla lähdössä Uumajaan kymmenen päivän mittaiselle kurssille yhdessä ruotsalaisten, tanskalaisten, islantilaisten, liettualaisten sekä tietysti suomalaisten – tulevien kollegoiden kanssa.


Onhan tässä sivussa tullut suoritettua myös jos vaikka minkälaista kurssia; anatomiaa, pehmytkudoskäsittelyitä (tutummin sitä kaikkien tuntemaa HIERONTAA), fysiologiaa, toimintakyvyn arviointia, tautioppia, ryhmänohjausta, ammattietiikkaa… Tietoa on tullut ja mennyt, ja ehkä muutama jyvänen on jäänyt korvien väliin hautumaankin.



Jään siis vain odottamaan, mitä tulevat lukuvuodet tuovat tullessaan.


Uskon, että kun pitää mielen avoimena, voi tapahtua mitä vain!"

Noin vain unohdin olla työntämättä nokkaani joka hommaan ja projektiin. Kiirettä on siis pitänyt, mutta voisin paremmalla ajalla kirjoitella myös mitä mulle kuuluu nykyään. Maanantaina starttaa toinen opiskeluvuosi, ja moni asia on muuttunut tuon koulun blogiin kirjoittamani tekstin jälkeenkin. 

Pysykäähän siis kuulolla niin rustailen kuulumisia enemmältikin. Ja tällä kertaa lupaan sen tapahtuvan hyvin pian!  

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Kysyivät mitä mulle kuuluu.

Noh, tässähän tämä.

Välillä on kivaa ja välillä ihan superkivaa. Sitten välillä itkettää, ja kohta taas mennään. Kuopio on ihana kaupunki, josta on tullut mulle koti jota en enää vaihtaisi pois - ainakaan juuri nyt. Koulua ja töitä painan tukka putkella, niin etten aina ehdi edes syödä tai kunnolla nukkua. Tiskaaminen ja pyykkääminen pitää melkein merkata kalenteriin, että ne muistaa ja ehtii tehdä. 

Being a sleepy girl
with a busy life
is hard.
Milloin mun elämästä tuli näin kiireistä? 

Jumppailla en oo ehtinyt, saati lenkkeillä. Pääseehän tuota elämässä eteenpäin vähän pulskempanakin. 

Luulis että mulla on huono omatunto tämän blogin päivittelemättömyydestä - ei. En oo ehtinyt potemaan huonoa omatuntoa, saati ajattelemaan koko blogia. Palkitsen teidät jäljellä olevat lukijat kuitenkin kuvapläjäyksellä kuluneesta lukuvuodesta, joten penkeistä kiinni, nyt mennään!




Väliäkö sillä MITEN sitä anatomiaa oppii, kunhan sitä oppii!















Siinäpä ne tärkeimmät - kertoilen tarkemmin kuulumisia jahka ehdin ja viitsin. Kuulemisiin siihen saakka!