maanantai 23. tammikuuta 2017

Edullista extremeä

Kävin sunnuntaina avannossa. 

Avantouinti on ollut mulle aina sellainen "olispa ihan kiva kokeilla jos joskus tulisi mahdollisuus"-juttu. Jo viime talvena olin jo melko lähellä avannon testaamista, mutta pupu meni pöksyyn ja homma jäi. Tänäkin talvena hommaa on siirretty viikko viikolta, mutta viimein ryhdistäydyttiin Mirkan kanssa ja se oli sitten menoa se. Ja kyllä kannatti.



Nivalan Vinnurvassa lämpiää sauna perjantaisin ja sunnuntaisin uimareita varten. Facebookin Avantouinti-ryhmästä lueskelin että hurjimmat pulahtelevat hyiseen veteen kokonaan ilman saunaa. Oma kokeiluni olisi jäänyt tekemättä mikäli saunomismahdollisuutta ei olisi ollut.


Vinnurvaan oli helppo osata ja meidät ensikertalaiset otettiin hienosti vastaan. Kokeneemmat uimarit kannustivat ja neuvoivat meitä laiturilta, onneksi. Itse ainakin olisin saattanut perääntyä viime hetkellä ellei tilanteen luoma ryhmäpaine olisi  pakottanut minua veteen. Kokemus oli järkyttävän ihana. Ensimmäinen kastautuminen tuntui ihan kamalalta. Silti kävin vedessä kaulaa myöten, ja hengissä olen edelleen. Aluksi oli tarkoitus käydä pulahtamassa vain tuo yksi kerta, mutta löylyjen lämmössä päätettiin että mennään vielä uudelleen - ja lopulta ylitimme itsemme kolminkertaisesti. Muutamaa sekuntia pidempään en pystynyt vedessä olemaan, mutta ehkä ensi kerralla rikon oman ennätykseni. 





Kaikille, jotka miettivät avannossa käymistä, sanon että käykää ihmeessä kokeilemassa jos siihen on mahdollisuus! Tärkeintä on pysyä päättäväisenä vaikka jännittäisi, ja ainakin yrittää hengittää rauhallisesti. Kokemus oli todella avartava, ja näin ensimmäisen kerran jälkeen saatan jopa sanoa jääneeni koukkuun - tai ainakin lasken aamuja seuraavaan kertaan.






"...avantouinti parantaa kylmänsietoa ja verenkiertoa, vähentää kolotuksia, kipuja ja hengitystieinfektioita sekä yleistä terveydentilaa. Se hoitaa myös psyykeä: poistaa stressiä, antaa itsevarmuutta, parantaa unen laatua ja kohottaa fyysispsyykkistä vireystilaa."



Itseäni kiehtoo avantouinnin terveysvaikutuksissa juuri sen vaikutus uneen ja stressiin. Lisäksi itsensä ylittäminen tuntui tietysti älyttömän mahtavalta. Pulahtamisen jälkeen olo oli raukea ja rentoutunut. Illalla uni tuli hyvin ja nukuin paremmin kuin pitkiin aikoihin. Olen myös ollut tänään virkeämpi kuin tavallisesti. Tietysti tuo kaikki voi olla vain lumevaikutusta, mutta väliäkö sillä. 




Muutamia netistä kopsattuja vinkkejä (omin lisäyksin) ensikertalaisille: 

  • Tee päätös jo kotoa lähtiessäsi. Mukaan extremeen voi houkutella myös kaverin, jolloin viime hetkellä livistämisen mahdollisuus pienenee. Kuinka noloa olisikaan perääntyä, varsinkin jos toinenkin uskalsi! 
  • Hengitä syvään ja rauhallisesti. Portailla roikkuessa ei kannata enää mietiskellä kuinkahan tässä käy. Aivot vain narikkaan ja menoksi. Pelkkä kastautuminen riittää aivan hyvin aluksi. Se on jo paljon enemmän kuin ei ollenkaan. 
  • Älä kastele päätäsi. Pään kautta haihtuu älyttömän paljon lämpöä, joten jonkinlainen päähine kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan. 
  • Kipeänä tai humalassa avantoon ei saa mennä. Avantouintia ei myöskään suositella sydän- ja verisuonitauteja sairastaville. Kannattaa jutskailla lääkärin kanssa, mikäli epäilet kannattaako sinun kokeilla. 
  • Ota mukaan lämpimät ja mukavat vaatteet jotka on helppo pukea päälle kotiin lähtiessä. Varaa mukaan myös runsaasti juotavaa. Oma 0,7 l juomapullo hupeni äkkiä, joten ensi kerralla taidan lähteä matkaan ihan perinteisellä 1,5 litran limsapullolla. Myös pientä purtavaa voi varata mukaan, jos sattuu että verensokerit pääsevätkin laskemaan liian alas. Itse hotkaisin uinnin ja saunomisen jälkeen banaanin.






Vahvasti näyttää siltä että perjantaina pääsen uudelleen kylmän veden syleilyyn, joten jos teitä lukijoita tässä lähialueella vain yhtään kiinnostaa niin mukaan vain!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Minä täällä taas hei.

Tarkoitus oli kirjoittaa jo lauantaina, mutta kaiken uudenvuodenjuhla-hässäkän keskellä blogi jäi jalkoihin. Oikeastaan tarkoitus oli päivitellä kuulumisia jo ennen joulun viettoon rauhoittumista, mutta se unohtui kokonaan. Tai OIKEASTAAN tarkoitus oli kirjoittaa jo viikolla 45, sillä siltä viikolta näyttää olevan viimeisin yhteenvetoluonnos keskeneräisenä.
Syksyn myötä mulle vain iski totaalinen burn out tämän blogin suhteen, ja päätin etten ota siitä "ressiä". Että kenenkään maailma ei siihen kaadu jos tämä yksi pullero ei nyt joka viikko pääsekään kertomaan kuinka se on liikkunut alle aktiivisuustavoitteen tai kuinka se söi taas hangoverissaan pitsan ja kaksi ohi pyöräilevää lasta kypärineen kaikkineen. Teidän jokaisen elämä on rullannut aivan hyvin ilman tietoa edellämainituista asioista, eikö niin?
 

Totaalinen seinä tuli vastaan myös jumppiin raahautumisen kanssa. Viimeiset viikot ennen joulutaukoa lähdin jumppaan itkunsekaisin tuntein, sillä ei vain olisi huvittanut. Homma tuntui pakkopullalta eikä jumpan jälkeenkään tullut enää sitä mahtavaa WAU-fiilistä. Syksyllä kaavailemani superdieetin-revanssi jäi myös haaveeksi, jaksoin vetää sitä sataprosenttisesti ehkä kolme päivää. Smoothie ei vain uponnut ja salaatin puputtamisesta tuli epämukava välttämättömyys.

 Eihän mulla olisi siis edes ollut juuri mitään kirjoitettavaa tänne, vai mitä?


Toisaalta tästä hiljaiselosta ja viitsimättömyydestäni voi syyttää myös elektroniikkaa. Ikivanha läppärini vetelee viimeisiään, ja lyhyenkin postauksen saattaminen julkaisukuntoon on työn ja tuskan takana. Siispä minä en voi vain "äkkiä kirjoittaa yhtä pikkujuttua tässä ennen nukkumaanmenoa..." Esimerkiksi tätä tekstiä kirjoittaessani olen ehtinyt kirota koneen alimpaan maan rakoon, repiä päästäni kasan hiuksia ja menettää loputkin järjenrippeeni. Ehkäpä siis ihan ymmärrettävää ettei kirjoittaminen ole aina ollut ensimmäisenä mun TO DO-listalla.




Läheiset tietää että yläpuolella näkyvä mutrunaama on ollut usein tavattavissa kuluneiden kuukausien aikana. Mennyt syksy oli henkisesti todella raskas mulle, tuntuu että se menee mun elämäni raskaimpien ja masentavimpien syksyjen TOP 10- listalla sijalle kaksi. Yritin sinnitellä viikonlopusta viikonloppuun, laskin aamuja seuraavaan lomaan ja töissä mietin jatkuvasti montako tuntia on siihen kun pääsen kotiin ja NUKKUMAAN. Huonoja päiviä oli siis todellakin enemmän kuin hyviä, enkä edes osaa nimetä kaikelle tuolle kurjuudelle mitään yhtä syytä. Ehkä minun ei tarvitsekaan, sillä nyt tuntuu että virtaa taas piisaa kuin pienessä kylässä.


Itsenäisyyspäivänä kävin kaverin innoittamana ostamassa itselleni salikortin kuukaudeksi - juuri sopivan mittainen pätkä jumppien tauon ajaksi. Siellä sitä nyt ollaan pumppailtu 2 - 3 kertaa viikossa, ja ai että kun tuntuu pitkästä aikaa mukavalta! Olen jopa pari kertaa uskaltautunut puntti-ukkojen puolelle vaikken laitakkaan  smith-laitteen tankoon kuin kaksi viiden kilon levypainoa, kyykätäkseni 3 x 12. Koska maastahan se pienikin pinnistää. Kaikkia muitakin hassuja vapailla painoilla tehtäviä TRUE-sali-liikkeitä olen uskaltautunut tekemään, mutta piilossa siellä venyttelyhuoneessa , kaukana puntti-ukkojen arvioivista katseista ( en minä oikeasti tiedä kyttääkö mua ja mun tekemisiä siellä salilla ihan yhtään kukaan, mutta sellainen olo mulla oli kun sinne ensi kertaa astelin! )



Kyseessähän on siis tosiaan eri sali kuin se edellinen jolla viime keväänä Liten aikaan kävin. Tällä nykyisellä salilla käy ihan muitakin ihmisiä, mutta myös laitevalikoima on laajempi. Ja luojan kiitos sisustus on "hieman" vähemmän psykedeelinen kuin tuolla meidän koulun retro-jumppasalissa.

Nyt kun jumpat loppiaisen jälkeen taas jatkuvat ja salikortti menee vanhaksi, aion kuitenkin jatkaa painonnostelua silloin tällöin. 1-2 kertaa viikossa olisi realistinen tavoite 2-3 jumppakerran lisäksi PER VIIKKO. Tämän blogin suhteen mulla ei sentään ole yhtä kovat tavoitteet.

Ajattelin jossain vaiheessa että olisiko sama lopettaa kirjoitteleminen kokonaan, sillä näköjään musta ei tällaisella maanis-depressiivisellä kirjoitustahdilla olisi itseäni elättämään bloggaajana (vai tunnetteko jonkun joka tienaa elantonsa kirjoittamalla hölynpölyä silloin tällöin ja pitämällä välillä muutaman kuukauden taukoja?). Sitten ajattelin että noh, samahan tämä päiväkirja on säilyttää tuleville sukupolville ihmeteltäväksi, ja onhan se ihan kiva toisinaan esitellä itsensä #FITNESSpaskaa-blogin Heidinä. Nooo, vitsivitsi...


Päädyin siis lopputulokseen että aivan sama. Kirjoitan silloin kun musta itsestä siltä tuntuu ja silloin kun on jotain omasta mielestä helkkarin tärkeää sanottavaa. Vaikka sitten puolen vuoden välein tai kolme kertaa viikossa. Jos ei se jollekin lukijalle sovi niin on hyvä vaan ja etsii parempaa luettavaa ( jos luulee sellaista muka jostain löytävänsä...? )  Tai sitten voi klikata itsensä FITNESSpaskaa-sivun seuraajaksi Facebookissa, jolloin uusimmat tekstit läjähtää aina välittömästi uutisvirtaasi ihan yhden klikkauksen ulottuville. Jonkin verran jaksan päivitellä myös @fitnesspaskaa-instagramtiliä sekä FITNESSPASKAA-snapchatprofiilia. Että sieltä voi löytää arjen murusiani, jos kerta niin paljon kiinnostaa että mitä se pullukka puuhailee.




Luojan kiitos keskitalven bilekausi on takana päin ja tammi-helmikuu on hyvää aikaa keskittyä uuden minän rakentamiseen. Tai niinhän sitä aina sanotaan  uuden vuoden kynnyksellä. Itse en kuitenkaan tehnyt yhtään Uudenvuoden lupausta enkä aio aloittaa kuntoremontteja tai suuria dieettejä. Sen sijaan aion pitää itsestäni parempaa huolta, tehdä niin kuin sydän sanoo ja muistaa elää (kohtuullisesti). Se taas on varmaa että periksi ei anneta ja malja pidetään korkealla loppuun saakka.

Pitäköön se sitten sisällään hienointa viiniä tai ihan vain kraanavettä.