keskiviikko 21. syyskuuta 2016

PALJASTUS!

Voi kamalaa miten pitkä aika edellisestä tekstistä on taas ehtinyt kulua. Oon suorittanut niin flow-tilassa tätä perusduunarin arkea, että oikeille harrastuksille ei ole juuri ollut aikaa. Työpäivän jälkeen olenkin viettänyt suurimman osan ajasta lempipuuhissani; joko a.) nukkuen tai vaihtoehtoisesti b.) syöden.

Viime viikko hujahti flunssaa vastaan taistellessa, ja sama battle ( hip hop- kulttuurille ominainen kilpailumuoto jossa kaksi MC:tä ottaa mittaa toisistaan. Tarkoitus on voittaa vastustaja nokkelalla riimittelyllä, joka perustuu yleensä improvisointiin. Lähde; Wikipedia.) näyttää jatkuvan tälläkin viikolla. Kuumetta ei ole ollut, ei ole, eikä varmaan tule olemaankaan, mutta kaikki muut flunssan oireet kyllä löytyy. Nyt ollaan kai jo aika loppusuoralla, sillä jäljellä on enää vatsahappoja nostattava, keuhkoputkea raastava, super-äkäinen yskä sekä voimat vievä, vihlova päänsärky. 





Asiaan! Mitä minä haluan nyt teille paljastella? Kyse ei sentään ole vauvauutistista saati sitten blogin lopettamisesta. Haluan vain kertoa teille yhden jutun; Minä olen huijannut teitä. KYLLÄ, olette joutuneet elämään valheessa, rakkaat lukijani. Kerrottakoon hieman että miten ja miksi.

Tarinani juontaa viime viikonloppuun. Olin ystäväni luona istumassa iltaa, ja paikalle oli saapunut myös paljon muitakin. Iloisessa joukossa oli ennestään tuttujen ihmisten lisäksi myös paljon ihmisiä joiden kanssa keskustelin ihan ensimmäistä kertaa. Ilta oli kaikin puolin onnistunut ja ihana. Muutama kertoi lukevansa mun blogia ja kehui sitä (tai ainakin näin oletan, saattaahan olla että sarkasmintaju heikkenee alkoholia nautittaessa enemmän kuin olen luullut).

Sain palautetta mm. energisyydestäni. Heeeeei stop stop stop. SIIS MISTÄ!? Siis minäkö muka energinen? Ilmeisesti osa lukijoista on jostain ihmeen syystä saanut tekstieni kautta sellaisen kuvan että _MINÄ_ olen energinen sporttihirmu joka jaksaa jaksaa, painaa painaa. Valetta.

Kun tarkemmin ajattelee, niin helpostihan sellaisen kuvan voi kyllä saada. Jos ei siis ajattele ollenkaan kaikkea sitä mitä mun elämässä saattaa tapahtua vaikkapa kahden viikon postaustaukojen aikana. Ja helpostihan niitä on ajattelematta, kun en minä niitä asioita täällä blogissa juurikaan avaa...





Siinä minä myönnän tehneeni virheen. Etten juurikaan kerro epäonnistumisistani, mässäilypäivistä tai jumppakerroista jotka missaan syystä tai toisesta. En linkittele kuvia pizzoista, sipsipusseista tai saunalonkeroista jotka valuvat alas ruokatorveani pitkin. En hehkuta sitä kuinka "taas söin lounaaksi salaatin sijaan pastaa" tai kuinka "en ole käynyt kertaakaan aamulenkillä sitten maaliskuun". Jos kirjoittaisin blogitekstin joka kerta kun jotain edellä mainituista anti-fitness-jutuista tapahtuu, postauksia ilmestyisi vähintään neljä kertaa viikossa. Pahimpina aikoina nuo neljä kertaa saattaisi tulla täyteen yhdessä päivässä.



Koska sain lauantaina palautetta siitä että kerron asiat suoraan ja kannustan muita ihmisiä liikkumaan, niin ehkäpä minun täytyy nyt siis hieman ryhdistäytyä. Täten lupaan siis kertoa enemmän myös huonoista ajoista, repsahduksista ja epäonnistumisista, vaikka niistä puhuminen hävettääkin aivan vietävästi.

Olen ehkä saattanut aiemminkin kertoa olevani liikunnan suhteen hyvin maanis-depressiivinen. Sama pätee myös terveellisesti syömiseen ja kaikkeen sellaiseen FITNESSpaskaan. Kaksi viikkoa jumppailen hiki hatussa, lenkkeilen ja treenaan 24/7. Nuo samat kaksi viikkoa puputan salaattia ja muuta terveellistä täydellisesti dieettiohjeiden mukaan. Herkutteluun lipsumisia ei noiden viikkojen aikana juurikaan tapahdu. Vedän siis niin sanotusti 110% TÄYSILLÄ. Sitten alkaa se alamäki. En pääse yhtenä päivänä liikkumaan syystä tai toisesta, joten seuraavinakaan päivinä en saa aikaiseksi lähteä. Ruokailut alkaa lipsumaan ja mätän suuhuni lähes mitä tahansa, mitä käsiini saan. Seuraavan kuukauden makaan sohvalla ja syön huonosti.

Eli siis suurimman osan ajasta syön melko epäterveellisesti ja liikun aivan liian vähän. Olen siis valehdellut, kun olen antanut elämästäni vääränlaisen kuvan täällä blogin puolella. Pahoitteluni siitä. Lupaan muuttua.


Tarkoituksellisesti en ole tätä kuitenkaan tehnyt (alitajuisesti ehkä).



Tekstin pointti on siis tämä; Ryhdistäydyn bloggaamisessa, ja jatkossa kerron asioista niin kuin ne oikeasti ovat. Kerron myös niistä huonoista tai kertakaikkisen paskoista päivistä, kun en vaan pääse sohvalta ylös ja käsi käy sipsikupissa useammin kuin _____ (keksi tähän joku hyvä vertauskuva. Minä en keksinyt vaikka kuinka yritin. Eli se käy siellä sipsikupissa siis TOSI usein).

Haluan sanoa tähän loppuun vielä jotain muutakin (ja tiedän sen olevan ällöttävän kliseistä hyvinvointipaskaa, jota puskee nykyään joka kanavasta MUTTA): Sinä olet ihan huippu tyyppi, ja kelpaat joka paikkaan juuri tuollaisena kuin olet! Vaikka et jaksaisikaan juosta joka toinen päivä kymmentä kilometriä ja tehdä joka toinen päivä salilla pumppi-pamppi-treeniä, niin HEI, se ei haittaa! Tärkeintä olisi että itsellä on hyvä olo itsestä ja omasta tekemisestään. Että kokisi onnistuvansa, huomaisi välillä pientä kehitystä ja löytäisi sellaisen kultaisen keskitien kaikessa tekemisessään.

En ole itsekään sitä keskitietä vielä löytänyt, onhan treenaamiseni yhtä edestakaisin sahaamista. Se on teille lukijoille kuitenkin (toivon mukaan) hyvä uutinen! Niin kauan kuin minä onnistun ja epäonnistun uudestaan ja uudestaan, blogista ei ainakaan jutut lopu kesken!


Hauska ajatelma jonka laittomasti varastin Facebookista, enkä voi laittaa tähän edes lähteitä koska minulla ei niitä ole!



Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämän blogipostauksen joka oli työn alla kokonaiset kolme päivää. Pahoittelut jos kauniit mallikansio-kuvani järkyttivät herkimpiä lukijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti