torstai 2. kesäkuuta 2016

"Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee...."

... ja silleen! 



Jokin aika sitten multa pyydettiin postausta joka sisältäisi vanhoja valokuvia. Täältä pesee. Kuvien plärääminen oli jokseenkin haastavaa. "Voi ei, miksi mulla on ollut tuollaiset hiukset!", "KAMALAT MEIKIT!" ja "Herranjumala mitkä ryysyt!" Edellisen kuvienmuistelu-postauksen pääset lukemaan tästä, se tosin on kuvien osalta paljon suppeampi kuin tämä tulee olemaan, mutta tuossa vanhassa tekstissä kerron laajemmin taustastani, käyppä siis ihan ekaksi lukaisemassa se, jos olet uudempi lukija!

Oma koko ei niinkään aiheuttanut inhotusta, sillä kaikki se on menneisyyttä ja johtunut erilaisista elämäntilanteista. Hyvän ja onnellisen elämän sitä on elänyt vaikkei aina olekaan ollut niin "tikissä". Sen huomaa jo kuvien määrästä!  Kuvia selatessani laitoin myös merkille että mun iho on nykyään paljon paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. En osaa sanoa mitä olen ruokavaliossani ja elämäntavoissani muuttanut, mutta suupielet ja nenän alunen eivät enää halkeile ja muitakin epäpuhtauksia puskee naamaan paljon vähemmän. (paitsi että silloin kun puskee niin tietysti mahdollisimman näkyvälle paikalle...)

Yritän saada kuvat tähän nyt jonkinlaiseen aikajärjestykseen mutta virheitäkin saattaa toki ilmetä. En jaksa hirveästi panostaa kuvien selityksiin, jokainen tehköön omat johtopäätöksensä. :) 

Rippikuva v. 2007
Vuonna 2008


2009, 17 v.

Edelleen 2009, JAPANISSA. Kyllä, Japanissa!!
Vuonna 2010
2010, omat 18-vuotissynttärit. Ja aina on ruoka maistunut!
Omat ylioppilasjuhlat vuonna 2011.



Kesä 2012
Edelleen kesää 2012
Ja yhä vieläkin kesällä 2012
Kuten kuvistakin huomaa, kesällä 2012 olin ehkä "pahimmassa kunnossa". Sen verran haluan kuitenkin hommaa selitellä, että tuon vuoden aikana tapahtui ehkä eniten muutoksia mun tähän astisessa elämässä. Lisäksi olin viikot koulussa ja viikonloput töissä, joten meno oli aika stressaavaa. Onneksi ei kuitenkaan olla enää tuossa pisteessä! 

Talavi 2013
Myöskin talvi 2013
Vieläki 2013!!
Sitten seuraavaksi vähän kesää 2014, jolloin itekki tajusin että hei nyt pitää tehä asialle jotain. 


AH noita yliliikkuvia niveliä, rakastan!



Seuraavat kuvat on otettu blogin aloittamisen jälkeen, mutta ne on jääneet julkaisematta syystä tai toisesta. Yleensä siksi että julkaistavaksi on valikoitunut "parempia" otoksia joissa makkarat ja röllykät ei näy. Samahan tässä on nyt kuitenkin käydä läpi ajanjakso blogin perustamisesta tähän päivään, ja kun ei viitsi samoja kuvia julkaista kahta kertaa, niin tässäpä nämä nyt olisi;


Keväällä 2015. MIKSI minulla ei ole enää noita hiuksia!?
Kesällä 2015

Kesällä 2015

Välillä vähän turvottaa..?

Syksyllä 2015. 


Joulukuussa 2015. Edelleen, miksi hävitin nuo hiukset...??!?
Keväällä 2016
Huhtikuu 2016
Toukokuun viimesiä päiviä, 2016

Touko/kesäkuu 2016

Toinen kesäkuuta, 2016!!!
Hitto vie, nyt se on tehty! Eikä ollut edes niin kamalaa kuin muistelin. Kylläpä nyt on helpottunut olo! Nyt jään vain kauhistuneena odottelemaan teidän kommentteja. Onko mitään muutosta tapahtunut, vai onko se vain mun superluja itsetunto joka tänään sanoo että "SÄ NÄYTÄT UPEALTA, jaksoithan just luistella 8 kilometriä ja riehua tunnin kahvakuulan kanssa !!" ?

10 kommenttia:

  1. Muutosta on kyllä tapahtunu! vaikka ethän sä nyt niiin äly-ylipainonen nyt oo tainnu ollakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ookkaan! :) Silti sen verran että välillä sitä kattoo H&M:n XL-mallistojen naisia että TÄH, nuohan on pienempiä ku minä... Hassua tää nykymaailman meno..

      Poista
  2. Upea olet! :)
    Mä jäin pitkäksi aikaa kattomaan tuota rippikuvaa... Totinen katse, puhutteleva. Silloin sitä ollaan jotenkin niin "aikuisia" vaikka ollaan oikeasti lapsia. Anyway, hyvältä näytät ja vahva olet kun (myös mieleltäsi) kun tunnin väännät kahvakuulan kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kahvakuula ei todellakaan kuulu mun suosikkilajeihin mutta eipä sitä viitsinyt jättää välistäkään kun on kerta maksettu ;D

      Poista
  3. Wau Heidi! Siis aina olet kaunis ollu mutta nyt sie oikein loistat! <3 Se sinun hyvä viilis paistaa läpi ja inspaa meitä muita! ♡ -Jemina

    VastaaPoista
  4. Kiva tämmönen aikajanapostaus! :-) Pitäisköhän sitä itekkin :-)

    Tykkään sun rokkaavasta tyylistä ja vaatteista. Tosi kivoja! :-) Terveisin toinen rokki/heviystävä :-P En vaan tosin oo pitkään aikaan pukeutunut musamaun mukaan - olis varmaan taas aika :-P

    Yhdyn muihin kommentteihin siinä että et ole kuitenkaan "pahimmillasikaan" näyttänyt kovin liikakiloiselta ja massiiviselta. Saanko kysyä kuinka paljon painoa/liikakiloja sulla on enimmillään ollut? Toisaalta, itelläkin huomaan sen että vaikka on parhaimmillaan jopa 30kg ylipainoa niin sitä ei mukamas miellä itseään vielä ylipainoiseksi kun kroppa toimii ja muutenkin mahtuu vielä ovesta läpi ;-) Onneksi on suht pitkä, 172,5 cm, niin makkaratkin jakaantuu tasaisesti pitkin kroppaa. Esim. 150 senttisenä olisin jo aika pulassa tämän herkkupersouden kanssa. Siks musta varmaan luotiin pitkä! :-D

    Ja niin - on kyllä eroa noissa kuvissa! Hienoa työtä! Mä jotenkin tykkään noista kuvista joissa sulla on vaaleanruskea/toffeen (?) värinen, luonnollisempi tukka :-) Käy jotenkin sun ihon väriin jne. Kokonaan punanenkin tukka on kyllä kiva. Mutta mie oonkin nykyinen oman luonnollisen hiusvärin omistaja ja entinen punapää/shokkivärivärjääjä :-D

    VastaaPoista
  5. Ihania hiustyylejä...oikeasti :)

    VastaaPoista
  6. Tykkään sun tyylistä, itsekkin sisäisesti rock/metallihenkinen kun olen! Aina sitä ei näe pukeutumisessa (vaikka töissäkin käytän niittivyötä ;)) <3 Kiva postaus!

    VastaaPoista
  7. Ota kesähaaste vastaan: http://itsensapiiskuri.blogspot.fi/2016/06/kesan-liikuntahaaste-bloggaajille.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan vastaan, kiitos! :) Ihan kuin oisit lukenut mun ajatukset, sillä jotain tällaista mulla on ollutkin suunnitteilla... :)

      Poista