perjantai 17. kesäkuuta 2016

Nyt on TODELLA hyvä fiilis!


Aloitin toissapäivänä kirjoittamaan menkkaraivaripostausta, mutta jouduin poistamaan sen koska fiilikset eivät ole enää samanlaiset. "Lyhykäisyydessään" voisin kuitenkin kertoa että viimeiset kaksi viikkoa on olleet paljon rankemmat kuin osasin odottaa. Kun on koko päivän seisonut jaloillaan, kanniskellut tavaroita ja heiluttanut moppia niin kotona ei jaksa paljon jatkaa. Iltapäivät olenkin tosiaan kuluttanut nukkumalla siivouksen ja jumppaamisen sijaan.


(Okei, ei tästä vuodatuksesta niin lyhyttä tullutkaan. Pitäkäähän tuoleistanne kiinni!)




Siitähän syntyy mukava itseinhon kierre kun jumppakalenteri huutaa jääkaapin ovessa että "nyt pitäisi olla juoksulenkillä tai tekemässä vatsalihaksia!!!!!" Ylläolevasta kuvasta saattekin hieman esimakua siitä millä mallilla meidän huusholli on oikeastaan tälläkin hetkellä. Lattiat imuroimatta, vaatekasoja siellä täällä ja leivänmurusia pitkin poikin. Ikkunat ja saunakin pitäisi pestä ennen juhannusta, huh huh.




Ei siis ihme että alkuviikosta ilme oli tämännäköinen, varsinkin kun päälle painoi myös NE. Niin, jokainen tavallinen nainen tai sellaisen tavallisen naisen kanssa saman katon alla asuva mies tietää  että kerran kuussa tulee NE, ja silloin yksinkertaisesti kaikki vituttaa eikä mikään onnistu. Mulla tämä aika oli siis juuri kuluvalla viikolla. Peilistä tuijotti turvonnut pullukka jonka naamassakaan ei ollut kehumista ja tukka roikkui väärän värisenä päätä myöten. Vaatteet kiristi, puristi ja ahdisti. Olisi tehnyt mieli kaivautua sängynpohjalle ja naulata ovet ja ikkunat umpeen sadaksi vuodeksi. Helppoa, vai mitä?



Ja kun kaikki yleensäkin masentaa, ei silloin huvita puputtaa salaattia kaksin käsin. Vetelin siis huiviin mitä nyt kaapista sattui löytymään, ja itseinho kasvoi kasvamistaan. Huomasin että ällaisissa tilanteissa ei auta kuin yksi juttu; lupaudu treenaamaan jonkun toisen kanssa. Jonkun sellaisen joka ei heti anna periksi jos sua ei huvitakaan tai jolle tehtyä lupausta ei voi pettää. Niin minäkin tein, ja jumankauta miten se auttoikaan! Nyt olen kuin uudesti syntynyt.

(Menkkaraivopurkautuminen päättyy tähän. )

Lähdin nimittäin eilen työkaverini innostamana testaamaan LesMillsin jumppia.  Pohjustuksena kerrottakoon että en ole koskaan aikaisemmin osallistunut yhdellekään kyseisen lafkan ryhmäliikuntatunnille, mutta kuulopuheiden perusteella minulla oli sentään aavistus siitä  mitä tuleman piti. Pikku juttu vain, se mitä tunnit pitivät sisällään, oli ehkä noin kymmenen kertaa rankempaa kuin osasin odottaa!

Päätettiin että osallistutaan nyt ainakin kahdelle tunnille kun kerta naapurikaupunkiin asti lähdetään ja salimaksu maksetaan. Ihan hyvä että tehtiin se päätös ennen tunteja, muuten olisi voinut tulla puolessa välissä pupu pöksyyn. Koko setti oli jotain aivan mahtavaa ja tuntuu että lisää on saatava. Jumppien jälkeen fiilis oli katossa ja teki mieli lähteä juoksemaan maraton, vaikka voimia siihen ei olisi ollut sitten yhtään.




Ensin oli 45 minuutin mittainen BodyVive-tunti. Askeltamista, kyykkyjä, sykkeennostatusta, tanssiaskeleita... Lopputunnista otettiin treeniin mukaan kuminauhat, jotka sai lainata kuntosalilta. BodyVive oli todella hauska tunti, sen aikana ei ehtinyt miettiä kertaakaan että "joko tää loppuu, koska pääsee syömään!"



Siitä voi vähän kurkkia mitä mun Polar sanoi BodyVivestä. Pelkäsin jo että koko mittari on mennyt rikki kun sitä ei ole käytetty kunnolla pariin viikkoon, mutta kyllä se näytti ihan hyvin toimivan. 

Tuntien välissä oli noin vartin mittainen tauko jonka aikana ehti juuri ja juuri tasata hengityksen, pyyhkiä lattialle valuneet hikikarpalot pois liukastamasta parkettia sekä käydä täyttämässä vesipullon.

Seuraavaksi olikin vuorossa tunnin kestävä BodyCombat jota odotin tosi paljon. Siitä asti kun olen jumppasalien lattioita kuluttanut, olen ollut hulluna kaikkiin lajeihin jotka pitävät sisällään lyöntejä, potkuja, nyrkkeilyä ja taistelulajeja. (Musta olisi varmaan pitänyt tulla nyrkkeilijä?) Siksipä odotin BodyCombatilta ihan erityisen paljon, enkä onneksi joutunut pettymään!

Koko tunti oli täyttä tykitystä. Hakkasin ja potkin niin vimmatusti. Hypin ja pompin henkeni edestä niin että välillä tuntui että taju lähtee, mutta periksi en antanut. Olin aivan liekeissä!




Ja tämä taisikin olla ensimmäinen kerta kun Polarin mielestä tein kovatehoisen harjoituksen. Jes! Tuntien jälkeen olin niin hiestä märkänä, että mukana olisi saanut olla enemmänkin vaihtovaatetta... Fiilikset olivat loppuillan tosiaankin jotain niin käsittämättömän mahtavaa että minua ei olisi varmaan uskonut samaksi ihmiseksi jos maanantaina oltaisiin satuttu näkemään. 

Saattaa olla että alkusyksystä uskaltaudun ehkä kokeilemaan myös naapurisalin LesMills-tunteja, ettei tarvitse aina ihan toiseen kaupunkiin lähteä. Tämäkin nyt vain pienoinen ehkä, sillä en aio luopua lempiohjaajani tunneista joilla olen hypännyt jo vuosia. Tuo eilinen kokeilu kuitenkin toi mahtavan piristysruiskeen arjen keskelle, ja nyt uskon taas saavani vauhtia treeneihin! 

Tosin, tänään skippasin treenit kipeiden jalkojen verukkeella, nukuin pitkät päiväunet ja nyhväsin sohvalla sipsi- ja karkkipussin keskellä... Ajattelin että jos tekisin huomenna aamutreenin ennen sukuloimaan lähtöä.... (You wish...)

1 kommentti:

  1. BodyCombat on aivan sikahauska, mutta rankka tunti. Siellä saa sykkeet korviin. Toi toinen tunti oli mulle aivan outo uutuus. Ennen kuin kävin Sats:lla tai Eliaxialla, tuli käytyä Les Mills tunneilla silloin tällöin. Nykyään oma liikunta keskittyy lähinnä saliin ja sitäkin liian harvoin.

    VastaaPoista