torstai 28. huhtikuuta 2016

Treenikassi + tyhmä skaba

Oon jo jonkin aikaa haaveillut ostavani itselleni kunnollisen treenikassin, johon mahtuisi kaikki tarpeellinen ja joka myös näyttäisi hyvältä. Kassin ostaminen on lykkääntynyt ja lykkääntynyt sillä sopivaa bägiä ei vain ole sattunut silmään. Laukku-, ja kenkäasioissa olen todella kriittinen; sen tietää kun oikea osuu kohdalle, ja sellaista "ihan kivaa" ei kannata edes harkita. 

Tähän saakka olen raahannut treenikamojani Eastpakin repussa, joka on ollut hieman liian pieni siihen hommaan. Repun ostin myöskin pitkällisen harkinnan ja satojen eri nettikauppojen scrollailun jälkeen. Normaalisti käytän sitä siis työmatkoilla, ja mukana kulkee eväiden lisäksi vain beauty-bägi, kalenteri ja vesipullo. Ihan näppärä sellaiseen, mutta ei tarpeeksi iso muuhun käyttöön. 

No tätä treenikassia etsiessäni olen myös selaillut läpi zalandot, bootzit, sportamoret ja ravannut läpi intersportit, kärkkäiset ja prismat. Sitä oikeaa THE BAGia ei vain ole löytynyt. Kunnes viime perjantaina sattuma johdatteli meidät yhteen! 


Kuten joku saattaa jo ennestään tietääkin, olen koulunkäynninohjaaja. Tilailen joskus myös opetusmateriaaleja ja muita opetuksessa tarvittaviä härpäkkeitä työkäyttöön. Perjantaina mun työmeiliin oli pärähtänyt kirje SubjectAidilta, josta saa tilata ilmaiseksi kaikenlaista matskua opetuskäyttöön. Heillä on usein kampanjoita joissa tilauksen yhteydessä saa valita itselleen jonkin lahjan. No, varmaan arvaattekin mitä siellä nyt oli tarjolla! 

Reppua, läppärilaukkua, termaria ja treenikassia, useissa eri väreissä ja malleissa. Minä tietysti valitsin suurimman termarin, pinkkinä.... EI VAAN!






Punaisesta, sinisestä ja mustasta valitsin tietysti itselleni turvallisimman värin ja napsautin tilauksen matkaan. Yllätyksekseni paketti oli koulullamme jo ööö tiistaina! Odotin että paketissa on säälittävän pieni, huonosta materiaalista valmistettu liru johon ei mahdu edes vasemman jalan kenkä ja joka hajoaa heti ensikäytössä. Niin mitä vielä! Laatikkoon oli sullottu lähes ruumissäkin kokoinen matkalaukkuun rinnastettava kassi, joka on sateen, loskan ja varmaan paskankin kestävää kangasta. Ydinräjähdyksen sattuessa vetäydyn vain laukun pohjalle sikiöasentoon ja pyydän jotakin sulkemaan vetoketjun. Nekin ovat jykevät kuin mitkä, pohjalla on tukeva kovike ja lisäksi ulkosivulla on pieni tasku vaikkapa puhelimelle, avaimille, käsikranaateille tai muille itsepuolustusvälineille.  Kahvoja löytyy vaikka muille jakaa, enkä ole edes varma olenko vielä löytänytkään niitä kaikkia. Tähän mennessä bongasin jo kantokahvat, jos haluaa roikottaa laukkua kyynärpään varassa kuten hienot neidit tekee, olkahihnan, jos haluaa polkea vaikka pyörällä esteettömästi sekä kahva päädyssä, jos on vahingossa hamstrannut mukaansa niin paljon romua että joutuu raahaamaan säkkiä maata myöten.




Koska yllätys oli niin positiivinen, löysin laukusta onneksi jotain negatiivistakin. Koska aina pitää vähän valittaa. Tottakai yrityslahjoissa pitää aina olla näkyvä logo näkyvällä paikalla. Silti I♥MY STUDENTS on mielestäni vähän mauton. Anteeksi nyt vain kaikki entiset, nykyiset ja tulevat opiskelijani jotka luette tätä, kyllä minä teistä kaikista ihan varmasti pidän, mutta hei C'MOON? Minun käytössäni tuo on ehkä vielä ihan ok, mutta entäs jos tätä käyttää vaikkapa vanha setämies-opettaja jonka oppilaat ovat esimerkiksi pieniä ekaluokkalaisia? Härskiä. 

Artesaanina ja SUPERB-ÜBER-taiteellisena ihmisenä mun päässä alkoi heti raksuttaa. Miksen voisi askarrella-paskarrella jotain omaa kangasmerkkiä jo ommella sitä tuon I ♥ - merkin alapuolelle? 

Oisko vähän kiva joku "I♥MY ABS" tai "I♥FOOD" tai "I♥ M E "? 

Ideoita otetaan mielihyvin vastaan, parhaan voisin vaikka palkitakin, kunhan vaan löytäisin jonkin soppelin palkinnon... 


Mutta takaisin asiaan! En ole ihan varma saako noista valokuvista nyt käsitystä veskan todellisesta koosta. Se on siis kokoa "HUGE" eli sinne voi laittaa vaikka koiranpennun, mummon, puolijoukkueteltan, kaksi lavaa kaljaa tai saunan kiukaan.... Mun 62 senttiä leveä perse pitkä  jumppamatto mahtuu siihen heittämällä. Lisäksi sain sovitettua säkkiin jo treenikengät, vesipullon ja sheikkerin. Kuten varmaan itsekin huomaatte. 


Noiden edellä mainittujen ja kuvissa näkyvien tuotteiden lisäksi mukana kulkee usein myös lisä/vaihtovaatteita, pieni pyyhe ruumiin eritteiden kuivaamiseen, banaani ja joskus jopa nyrkkeilyhanskat. Mitä kaikkea nyt treenikassista voi yleensä löytyä?


Luultavasti tulen käyttämään tätä aarretta paljon myös viikonloppumatkoillani, sillä se on tilavampi kuin entinen weekend-bägini. Taas mua siis onnisti, ja nyt mietinkin että milloin tämä onni kääntyy. Tai ehkä laukku hajoaa heti kun se pääsee tositoimiin ja hehkutiin liian aikaisin. Saattaa olla että joudun lähettämään SubjectAidille positiivista palautetta hyvästä palvelusta ja huippulahjasta. Ehkä...


 Mutta nyt me haluttais vielä kissan kanssa keksiä, mitä laitetaan MY STUDENT-tekstin tilalle? Onko sulla ideoita? Jotain sopivan räväkkää ja idioottimaista, mutta sellaista mitä kehtaa kantaa kaupassa mukana ja esitellä ihmisille? Mulla lyö ainakin tyhjää... Tässä on sama homma kuin itse laukun valinnassa; Kun oikea sattuu kohdalle, sen kyllä tietää. Laitetaan siis skaba pystyyn; paras ehdotus palkitaan ja kisa on käynnissä niin kauan kunnes "THE ONE" löytyy!!





Ehdotuksia otetaan vastaan Facebookissa, tässä, Instagramissa, Snapchatissa, puhelimitse, kirjeitse ja vaikka suullisesti!

2 kommenttia:

  1. I <3 my fitness paskaa :D
    I <3 my ass :D
    I <3 chocolate

    VastaaPoista
  2. Tuo I <3 #FITNESSpaskaa kuulostas hyvältä!!

    VastaaPoista