lauantai 30. huhtikuuta 2016

Husky Banana- trikoot.



Kyselin muutama viikko sitten kaveriltani Maritalta apua hyvien treenihousujen löytämiseen. Mulla on nimittäin ollut tässä viime aikoina sellainen ongelma että kaikista mun trikoista näkyy läpi oikein loistavasti, ja vaikkei se kanssa-jumppaajia häiritsekään niin minua se häiritsee aivan todella paljon. Marita kertoi Husky Bananan tarjouksesta kahdet treenihousut hintaan 60€! Klikkasin heti itselleni mieluisan parin ja jäin odottelemaan.


Eilen nuo ihanuudet olivat kolahtaneet postilaatikkoon ja pääsin niitä ihastelemaan. Firman koko-oppaassa neuvottiin ottamaan ainakin yhtä kokoa pienemmät housut kuin mitä normaalisti käyttää. Jänskäsin etukäteen onko koko M minulle todella sopiva, mutta jännittäminen oli turhaa. Housut sujahtivat jalkaan kuin unelma, materiaali oli niin mukavan tuntuista että välillä ei tiennyt onko jalassa housuja ollenkaan.


Tykkään itse korkeampivyörätöisistä housuista, ja näissä korkeutta oli sopivasti - ei kuitenkaan liikaa. Yllättävän hyvin byysat pysyivät jalassa ilman solmittavaa kiristysnauhaakin, mikä ensin pelotti mua hieman. Trikoot pääsivätkin heti tositoimiin sillä eilisen treeniohjelmaan kuului bootcamp-tunti kahvakuulan kanssa. Pääsinkin heti pyllistämään Mirkalle, joka vahvisti sen väittämän että HOUSUISTA EI TODELLAKAAN NÄY YHTÄÄN LÄPI, eli voin käyttää vaikka riemunkirjavia mummoalkkareita salilla ja jumpassa, eikä kukaan tiedä yhtään mitään!!!



Rakastuin siis aivan totaalisesti jo ensisovituksella. Nuo pinkkileopardit ovat olleet mulla nyt kahdesti jalassa ja mitään negatiivista en ole vielä löytänyt - paitsi ai niin yhden jutun! Avaintasku ois ihan kiva, mutta se varmasti nostaisi hintaa. Koska tuotteet on suunniteltu Suomessa, on hieno juttu että niiden hinta on kuitenkin suhteellisen edullinen. Lisäksi postikuluja ei ollut (kun toimituksen valitsi suoraan omaan postilaatikkoon) ja toimitus oli mukavan joutuisa - sain pökät itselleni tasan viikossa. Toivottavasti husky bananat pitävät muotonsa ja ominaisuutensa myös useiden pesukertojen jälkeenkin, voin nimittäin luvata että näitä tulee käytettyä JA PALJON. Onko teillä kokemuksia Husky Bananan housuista? (EDIT: Allekirjoittanut löysi housuista lopulta myös avaintaskun, eli ei mitään valittamista!!)


Olen kertonut ottavani kaikki (no okei, suurimman osan) blogin kuvista itse. Viime aikoina olen pakottanut mieheni tarttumaan kameraan sillä asukokonaisuus-kuvia on sattuneesta syystä hieman hankala ottaa itse. En ymmärrä mikä siinä on että ainoat ei-heilahtaneet kuvat, joita hän saa minusta otettua, ovat jotain tällaista;




Bootcamp-ohjelmassa oli eilen tosiaan kahvakuulailua. Koska sää oli niin hyvä, olimme ulkona. En ole aikaisemmin oikein pitänyt kuulan kanssa heilumisesta. Alaselän jomotus ja mustelmat ranteissa ovat saaneet minut uskomaan että "tämä ei ole mun juttuni". Nyt kun meitä oli tunnilla vain kuusi, saimme melko yksilöllistä opastusta oikeisiin otteisiin ja asentoihin. Tunti sujui paljon mukavammin eikä etuheilautukset ja räkit tuntuneet enää läheskään niin pahalta kuin aikaisemmin. Viime viikonlopun ohjattu selkätreeni auttoi myös löytämään oikeat lihakset kulmasoudussa ja kyykyt sujuivat hienosti. Miten musta tuntuu että mä olen vähän kehittynyt?




En silti ihan vielä aio hankkia omaa kahvakuulaa. Ehkä jos joku olisi innostunut yhteis-omistajuudesta niin voisin harkita? Paras treeni taitaa syntyä ulkona, kun ei tarvitse varoa sohvapöytiä, ikkunoita ja telkkareita. Ulkona kuulaa voi paiskoa mielensä mukaan eikä haittaa jos ote lipeää. 

Kuva; Mirka

Nyt vietän muutaman ansaitun lepopäivän ja sitten jumppamaraton alkaakin alusta. Maanantaina alkaa myös Liten viimeinen viikko, nyt puristetaan kaikki irti! Mukavaa vappua, juhlikaa varoen! Minä en sen kummemmin juhli, jos jossain munkkia tarjotaan niin saatan tarttua yhteen. Enää ei ole pitkä matka kesään!!

torstai 28. huhtikuuta 2016

Treenikassi + tyhmä skaba

Oon jo jonkin aikaa haaveillut ostavani itselleni kunnollisen treenikassin, johon mahtuisi kaikki tarpeellinen ja joka myös näyttäisi hyvältä. Kassin ostaminen on lykkääntynyt ja lykkääntynyt sillä sopivaa bägiä ei vain ole sattunut silmään. Laukku-, ja kenkäasioissa olen todella kriittinen; sen tietää kun oikea osuu kohdalle, ja sellaista "ihan kivaa" ei kannata edes harkita. 

Tähän saakka olen raahannut treenikamojani Eastpakin repussa, joka on ollut hieman liian pieni siihen hommaan. Repun ostin myöskin pitkällisen harkinnan ja satojen eri nettikauppojen scrollailun jälkeen. Normaalisti käytän sitä siis työmatkoilla, ja mukana kulkee eväiden lisäksi vain beauty-bägi, kalenteri ja vesipullo. Ihan näppärä sellaiseen, mutta ei tarpeeksi iso muuhun käyttöön. 

No tätä treenikassia etsiessäni olen myös selaillut läpi zalandot, bootzit, sportamoret ja ravannut läpi intersportit, kärkkäiset ja prismat. Sitä oikeaa THE BAGia ei vain ole löytynyt. Kunnes viime perjantaina sattuma johdatteli meidät yhteen! 


Kuten joku saattaa jo ennestään tietääkin, olen koulunkäynninohjaaja. Tilailen joskus myös opetusmateriaaleja ja muita opetuksessa tarvittaviä härpäkkeitä työkäyttöön. Perjantaina mun työmeiliin oli pärähtänyt kirje SubjectAidilta, josta saa tilata ilmaiseksi kaikenlaista matskua opetuskäyttöön. Heillä on usein kampanjoita joissa tilauksen yhteydessä saa valita itselleen jonkin lahjan. No, varmaan arvaattekin mitä siellä nyt oli tarjolla! 

Reppua, läppärilaukkua, termaria ja treenikassia, useissa eri väreissä ja malleissa. Minä tietysti valitsin suurimman termarin, pinkkinä.... EI VAAN!






Punaisesta, sinisestä ja mustasta valitsin tietysti itselleni turvallisimman värin ja napsautin tilauksen matkaan. Yllätyksekseni paketti oli koulullamme jo ööö tiistaina! Odotin että paketissa on säälittävän pieni, huonosta materiaalista valmistettu liru johon ei mahdu edes vasemman jalan kenkä ja joka hajoaa heti ensikäytössä. Niin mitä vielä! Laatikkoon oli sullottu lähes ruumissäkin kokoinen matkalaukkuun rinnastettava kassi, joka on sateen, loskan ja varmaan paskankin kestävää kangasta. Ydinräjähdyksen sattuessa vetäydyn vain laukun pohjalle sikiöasentoon ja pyydän jotakin sulkemaan vetoketjun. Nekin ovat jykevät kuin mitkä, pohjalla on tukeva kovike ja lisäksi ulkosivulla on pieni tasku vaikkapa puhelimelle, avaimille, käsikranaateille tai muille itsepuolustusvälineille.  Kahvoja löytyy vaikka muille jakaa, enkä ole edes varma olenko vielä löytänytkään niitä kaikkia. Tähän mennessä bongasin jo kantokahvat, jos haluaa roikottaa laukkua kyynärpään varassa kuten hienot neidit tekee, olkahihnan, jos haluaa polkea vaikka pyörällä esteettömästi sekä kahva päädyssä, jos on vahingossa hamstrannut mukaansa niin paljon romua että joutuu raahaamaan säkkiä maata myöten.




Koska yllätys oli niin positiivinen, löysin laukusta onneksi jotain negatiivistakin. Koska aina pitää vähän valittaa. Tottakai yrityslahjoissa pitää aina olla näkyvä logo näkyvällä paikalla. Silti I♥MY STUDENTS on mielestäni vähän mauton. Anteeksi nyt vain kaikki entiset, nykyiset ja tulevat opiskelijani jotka luette tätä, kyllä minä teistä kaikista ihan varmasti pidän, mutta hei C'MOON? Minun käytössäni tuo on ehkä vielä ihan ok, mutta entäs jos tätä käyttää vaikkapa vanha setämies-opettaja jonka oppilaat ovat esimerkiksi pieniä ekaluokkalaisia? Härskiä. 

Artesaanina ja SUPERB-ÜBER-taiteellisena ihmisenä mun päässä alkoi heti raksuttaa. Miksen voisi askarrella-paskarrella jotain omaa kangasmerkkiä jo ommella sitä tuon I ♥ - merkin alapuolelle? 

Oisko vähän kiva joku "I♥MY ABS" tai "I♥FOOD" tai "I♥ M E "? 

Ideoita otetaan mielihyvin vastaan, parhaan voisin vaikka palkitakin, kunhan vaan löytäisin jonkin soppelin palkinnon... 


Mutta takaisin asiaan! En ole ihan varma saako noista valokuvista nyt käsitystä veskan todellisesta koosta. Se on siis kokoa "HUGE" eli sinne voi laittaa vaikka koiranpennun, mummon, puolijoukkueteltan, kaksi lavaa kaljaa tai saunan kiukaan.... Mun 62 senttiä leveä perse pitkä  jumppamatto mahtuu siihen heittämällä. Lisäksi sain sovitettua säkkiin jo treenikengät, vesipullon ja sheikkerin. Kuten varmaan itsekin huomaatte. 


Noiden edellä mainittujen ja kuvissa näkyvien tuotteiden lisäksi mukana kulkee usein myös lisä/vaihtovaatteita, pieni pyyhe ruumiin eritteiden kuivaamiseen, banaani ja joskus jopa nyrkkeilyhanskat. Mitä kaikkea nyt treenikassista voi yleensä löytyä?


Luultavasti tulen käyttämään tätä aarretta paljon myös viikonloppumatkoillani, sillä se on tilavampi kuin entinen weekend-bägini. Taas mua siis onnisti, ja nyt mietinkin että milloin tämä onni kääntyy. Tai ehkä laukku hajoaa heti kun se pääsee tositoimiin ja hehkutiin liian aikaisin. Saattaa olla että joudun lähettämään SubjectAidille positiivista palautetta hyvästä palvelusta ja huippulahjasta. Ehkä...


 Mutta nyt me haluttais vielä kissan kanssa keksiä, mitä laitetaan MY STUDENT-tekstin tilalle? Onko sulla ideoita? Jotain sopivan räväkkää ja idioottimaista, mutta sellaista mitä kehtaa kantaa kaupassa mukana ja esitellä ihmisille? Mulla lyö ainakin tyhjää... Tässä on sama homma kuin itse laukun valinnassa; Kun oikea sattuu kohdalle, sen kyllä tietää. Laitetaan siis skaba pystyyn; paras ehdotus palkitaan ja kisa on käynnissä niin kauan kunnes "THE ONE" löytyy!!





Ehdotuksia otetaan vastaan Facebookissa, tässä, Instagramissa, Snapchatissa, puhelimitse, kirjeitse ja vaikka suullisesti!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Mikä ihimeen BOOTCAMP?

Viime syksystä asti on tullut taas ravattua kansalaisopiston jumpissa enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Parisen viikkoa sitten lukukausi saatiin pakettiin ja kaikki jumpat päättyivät yksi toisensa jälkeen. Onneksi kesäajalle on järjestetty edes jonkinlaista toimintaa, ja niinpä huhtikuun alussa starttasi BOOTCAMP johon minäkin innokkaana ilmoittauduin.
 
 
Mulle itselleni bootcamp-sanasta tulee väistämättä mieleen vesisade, kura, muta, piikkilanka-aidat, ryömimistä, kiipeämistä, kipua ja tuskaa. Kasvomaalit, maastokuosi, maiharit ja sotkuinen tukka. Pohjanoteerauksia, epäonnistumisia, valtavia itsensä ylityksiä, yhteishenkeä ja lopulta euforista hyvää oloa maalin saavuttamisen jälkeen. Jotain sellaista kuin tuossa alla olevassa kuvassa voi aistia.

Täältä


Bootcamp-kurssin hinta on 70 euroa ja siihen sisältyy seitsemän omaa tunnin mittaista tapaamiskertaa, kotitreeniohjeita ja jonkin verran ravinto-ohjeita. Lisäksi kurssilaiset saivat ilmoittautua niin moneen kesäjumppaan kuin halusivat; näitä oli siis tarjolla kaikkiaan viisi kappaletta. Ja minähän innostuin ja ilmoittauduin niihin kaikkiin!







Maanantaisin on kesäkiinteytys joka on todella vauhdikasta ja tehokasta jumppaa vaihtuvalla teemalla. Tähän mennessä meillä on ollut piloxingia, mun ehdotonta lempparia.  Kummallakin kerralla hiki on virrannut ja kaloreita palanut useampia satoja. Ensi kerralla vedetään kuulema lihaskuntopainotteisempi tunti, joten sekään puoli ei jää täysin hunningolle.

Eilen tiistaina oli reisi-peppu-vatsa-jumppa. Nimensä mukaisesti siellä siis treenaillaan ja pumppaillaan erityisesti alakroppaa kesäkuntoon. RPV:n jälkeen on flow, joka pitää sisällään kehonhuoltoa, liikkuvuusharjoitteita ja venyttelyä. Kokeilin flowta syksylläkin, mutta lopetin sen kesken koska touhu oli liian rauhallista minun makuuni. Nyt on ehkä pakko sitkutella koko kurssi läpi sillä kehonhuoltoon tulee auttamattomasti panostettua aivan liian vähän.


Tänään multisportissa oltiin taas ulkona, kuten jatkossakin. Odotettavissa siis kaikenlaista ulkoliikuntaa cooperin testistä mäkitreeneihin ja kahvakuulailuun. Me like. Multisport-tunnista kerroinkin viime viikon motivaatiokuvapostauksessa, ja tänään tehtiin hieman saman tyyppinen treeni. Tehtiin kolme hieman erilaista cooperia; ensimmäinen perinteisesti juosten, toinen 12 minuuttia väännettiin erilaisia lihaskuntoliikkeitä kiertoharjoitteluna ja kolmas oli palauttava kierros joka piti myös sisällään lihaskuntoa.

Tässäpä kuva multisportin jälkihöyryistä: 


Huomenna olisi jumppaputken viimeinen päivä ja kesätrimmi. Se on lihaskuntopainotteinen tunti apuvälineillä tai ilman. Esimerkiksi viime kerralla heiluttiin harjanvarsien kanssa ja kesällä siirrytään ulos heiluttelemaan kahvakuulia. Jännittävää.


Tällä viikolla on myös bootcamp-kokoontuminen perjantaina. En vielä tiedä mitä on ohjelmassa mutta toivottavasti jotain kivaa ja haastavaa! Ensimmäisillä kerroilla ollaan nimittäin vasta hieman lenkkeilty omiin rajoihin tutustuen. Ei siis maassa möyrimistä, haavoja ja mustelmia. Eniten noita mun odotuksia on vastannut juuri tänään ollut multisport, ehkä siksi että siinä ollaan ulkona ja sääolosuhteet luovat hardcore-fiiliksen.




Ilmeetkin oli aika hardcore-materiaalia tämän päivän jumpan jälkeen.  Mulla tuli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olo että mun kuntohan on kasvanut aivan älyttömästi. Jaksoin juosta rennosti ensimmäisen cooperin aikana noin 1700 metriä. Toisen, "lihaskunto"cooperin aikana mun keskisyke näytti olleen reilut 160, maksimi 177. Missään vaiheessa tunnin aikana ei tullut oloa että "mä kuolen tähän paikkaan" kuten joskus jumpissa tulee.



Yhteensä tämän bootcamp-rupeaman aikana tulee harrastettua liikuntaa siis vähintään viisi tuntia viikossa. Siihen päälle vielä aamulenkit ja muut liikkumiset, niin kyllä kehtaa kesällä esitellä sixpackia ja berberiä tuolla hiekkarannoilla. Tämä on myös sopiva jatkumo Litelle joka päättyy siis puolentoista viikon kuluttua. Näiden parissa kuluukin mukavasti arki-illat tuonne kesäkuun alkuun saakka

Ainut miinuspuoli tässä hommassa on nyt se että kuntosalille ei jää oikein aikaa. Tai jollain taikurilla varmaan jäisikin, mutta mulla ei. Haluan kuitenkin pitää viikossa ne vähintään kaksi lepopäivää, enkä oikein tiedä mitä tekisin siellä salilla silloin yhtenä päivänä jolloin siihen olisi aikaa. Onko suositella hyviä yksijakoisia saliohjelmia...?

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Liten ryhmätreeni Kokkolassa + jälkifiilikset

Eilen oli taas tiukka treenisunnuntai kun päivällä suunnattiin auton keula kohti Kokkolaa ja kuntokeskus ROK:ia. Edellisestä treenistä jäi niin luuseri-fiilis että oli pakko päästä kokeilemaan uudestaan mihin pystyn. Ja pystyinhän minä vaikka mihin. Ilmoittauduin mukaan saman tien kun Fitfarmin PT Mari "Kirppu" Järvelä kyseli onko kiinnostusta uuteen tapaamiseen. Sitä sitten innolla odoteltiin ja viimein odotus palkittiin.


Edellisessä postauksessa oli puhetta niistä mahtavista afterworkout-kuvista. Tässä nyt yksi sellainen etukäteen otettu peiliselfie. Naamasta näkee miten kovasti sunnuntai-aamuna jännitti koko touhu. Omasta mielestä peilikuva on kaventunut ihan mukavasti, ja niin on muutamat muutkin sanoneet. En kiellä enkä vähättele asiaa, vaan koitan opetella kiittämään nätisti kun joku huomaa muutoksen minussa.






Tällä kertaa meitä oli koolla seitsemän, ja edelliskerran parityöskentely sijaan eilen treenattiinkin ns. kiertoharjoitteluna. Vuorossa oli kunnon rääkki erityisesti selälle ja olkapäille. Paljon asioita avautui muun muassa vipunostoista, ylätaljan vetämisestä ja muista hommeleista jotka ovat aikaisemmin tuottaneet lähinnä harmaita hiuksia. Hommissa mukana oli työkaverilta lainatut vetoremmit, jollaiset suunnittelen hankkivani jossain vaiheessa itsellenikin, jahka tuo salihommeli pääsee taas vauhtiin. Nyt kun sille ei ole oikein aikaa kaiken jumppaamisen keskellä... (Ai niin joo, se bootcamp-postaus on edelleen tekemättä, sorry)


Mukana oli tosiaan porukkaa myös muista fitfarmin valmennusryhmistä. Nyt kun tämä oma urakka alkaa olla loppurutistusta vaille valmis, myönnän tuntevani lievää haikeutta. Olin jo mielessäni päättänyt että en aloita uutta valmennusta ainakaan ihan heti, sillä tähän asti saaduilla ohjeillahan pärjään hyvän matkaa eteenpäin. Silti noissa ryhmätreeneissä on ollut niin mahtava fiilis ja olen oivaltanut niin paljon uusia juttuja, että ihan vain niiden takia voisin aloittaa Liten vaikka heti uudestaan. Toisaalta hiukan houkuttaisi kesällä nauttia jäätelöstä, grilliruuista ja muista kesään kuuluvista herkuista.... HUPS siis minä en todellakaan sanonut tuota!!


Kyllä musta nyt tuntuu siltä että jos olisin varakkaampi, palkkaisin Kirpun itselleni personal traineriksi! Nainen joka tietää noin paljon, piiskaa juuri sopivasti mutta ymmärtää kuitenkin milloin ollaan jo tehty kaikkemme. (Voisitko tulla myös mun omalle salille komentamaan kiitos!)


Tällä kertaa treenistä jäi todella hyvä fiilis! Pystyin tekemään hommat täysillä kun edellisenä päivänä söi hyvin, yön sai nukkua rauhassa ja aamulla joi riittävästi vettä. Tietysti olisin halunnut pystyä nostamaan isompia painoja ja tekemään useampia toistoja mutta hei ei mopolla kuuhun. Jos eilen vasta tajusin millä lihaksilla ne liikkeet OIKEASTI täytyy tehdä niin keskityin mieluummin tekemään vähän ja oikein kuin paljon ja päin persettä. 

Tänään olen kyllä huomannut että työ meni perille. Alaselkä, kyljet, lavat ja hauberi muistuttavat olemassaolostaan tietyissä asennoissa. Pelotti lähteä piloxing-tunnille mutta hienostihan sielläkin meni. Nyt on edessä siis kaksi viimeistä viikkoa "virallista Liteä", ja ne aion puristaa niin täysillä kuin musta vain lähtee. Mukava nähdä miten pitkälle tällä säälittävällä sisulla oikein pääsee!


keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Motivaatiokuvat VS. todellisuus

Mua nauratti tänään ihan suunnattomasti.


Pohjustuksena kerron että tänään oli vuorossa treeni nimeltä "multisport", ja vedettiin ulkona sellainen kestävyyttä kehittävä harjoitus että käveltiin tai juostiin pätkä, välissä tehtiin lihaskuntoa ja taas kävelyä tai juoksua. Tarkoituksena oli aloittaa matalilla sykkeillä, nostaa niitä pikkuhiljaa koko ajan ja loppua kohden taas laskea. Tunnin keskivaiheilla painettiinkin sitten niin kovaa kuin kintuista pääsi. Kuulostaa kammottavalta.


Olin iltapäivällä päättänyt että "no en mä nyt mene sinne kun olen alkuviikon kuitenkin ollut niin reipas, ja ulkona on niin kylmäkin... ja olinhan vasta viime viikolla kipeänä".  Kokkailin siinä päivällisen valmiiksi odottamaan ja käväisin kaupassa jääkaapintäydennysreissulla. Ajattelin että menen jos jaksan, jos ei ole tuolloin seitsämän aikaan parempaakaan tekemistä. 



Sitten kuulin että meillä aiotaan taas katsoa jääkiekkoa, joten eipä mulla ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin lähteä evakkoon. Eipä auttanut kuin kiskoa kahdet juoksutrikoot päällekkäin, muutama pitkähihainen paita tuulitakin alle ja pipo syvälle päähän. Kun lisäksi tiesin että luvassa on juoksua, oli tehtävä joitain esivalmisteluita; hiukset pipon alle sutturalle, hiostamasta niskaa. Kaikki liehuvat, heiluvat ja häiritsevät narut, huput ja ulokkeet veks. Mahdollisimman vähän roinaa mukaan. Ristin riisutun ulkomuotoni syöpäpotilas-lookiksi. En tuntenut oloani hehkeäksi, mutta kylläpä askel kulki kun ei tarvinut korjailla hiusten, pipon tai takin asentoa, vetää paidan helmaa alaspäin tai muutenkaan keskittyä ulkonäköön


Ymmärrätte ehkä paremmin mitä tarkoitan jos sanon tarkoittavani nyt niitä kivoja after workout-kuvia joita some on pullollaan. Kuvien naisilla ei näy hikikarpaloa sitten missään, tukka on täydellisesti ja meikit kohdillaan. Paidan selkämykset loistavat kuivuuttaan ja ainoa noihin kuviin liittyvä märkä asia on niitä katsovien miesten päiväunet. Ainoastaan miljöö sekä miljoonat häshtäägit kertovat että nyt on oltu vähän pumppailemassa jotain. Hassua. Haluan demonstraatioksi ladata tähän muutamia Pinterestistä nopeasti etsittyjä kuvia, jotka lainaan ilman lupaa. Lisään kumminkin kuvien alle lähdeviitteet niin laimennan pahaa tekoani! 


TÄÄLTÄ

TÄÄLTÄ
TÄÄLTÄ
TÄÄLTÄ
Saatoitte ehkä saada kiinni ideasta? Kaikkihan me näytämme täydellisiltä kuntoilun jälkeen vai mitä, hah? Mielikuvan vahvistamiseksi tässä vielä linkit Jontte Valosaaren Haastaja-biisin musavideoon sekä edellämainitun ja Elastisen yhteiseen luritukseen Hallussa. MYÖNNÄN että kaikki edelliset kuvat sekä musiikkivideoiden tsirbulat toimivat itsellenikin toisinaan motivaattoreina, mutta pelkäänpä silti että ennemminkin tuollaiset esikuvat vain nostattavat ulkonäköpaineita ja heikentävät itsetuntoa, varsinkin nuorilla tytöillä. 


Mutta kuten jo kerroin, itseänihän asia tänään vain nauratti. Siis katsokaapa nyt vaikka minkä näköisenä minä kävin tänään sen ulkotreenin tekemässä; 



 Joko naurattaa suakin?



Tunsin itseni niin epäseksikkääksi kuin nainen vain voi (toki en ole koskaan synnyttänyt joten en tiedä millainen olo heti sen jälkeen on, mutta en usko että paljon tätä seksikkäämpi) ja jotenkin androgyyniksi. Epäilen että oma äitikään ei olisi mua tunnistanut jos olisi tullut vastaan, niin vahvasti tunsin näyttäväni erilaiselta. Syöpäpotilas- nimitys taas tuli kaljupää-fiiliksestä jonka aiheutti pipon alle survotut haivenet.




No huolimatta siitä miltä näytin, treeni oli mahtava ja sain otettua siitä kaiken irti kun vaatteet eivät olleet hidastamassa vauhtia. On varmasti vaikea uskoa tätä hehkutusta kun miettii millainen sää tänään kuitenkin oli;  lämpötila lähempänä nollaa ja räntää sataa vaakatasossa. Siksi on itselläkin jotenkin epätodellinen olo. 

Loppuun vielä muutama lisäkuva alkuviikon jumppien jälkimainingeista, samalla teemalla; 



 Maanantain piloxing-tunti oli vähän hardcorea, mutta sieltäkin lähdettiin voittajana.
 "Sweat is just fat crying"

Että en mä sitten tiedä mitä nuo kaikki ensimmäisen kuvasarjan naikkoset siellä salilla tai lenkillä tekee, kun ei se tekeminen kerta näy missään? Vai olenko mä vain käsittänyt väärin, jos ne #afterHARDworkout-kuvat pitäisikin ottaa ENNEN hikoilua, ja postata nettiin vasta kotona? Ehkä multa on sitten mennyt vaan joku juttu tässä somettamisessa ihan ohi, olenhan jo kohta melkein keski-ikäinen niin ymmärtäähän sen... 


 


Ja loppukevennykseksi vielä kuva mun kintusta, joka on saanut väliaikaistatskan juoksuhousuista joissa on painokuviona teksti "WORK OUT". Tämä naurattaa mua aina kun jumpan jälkeen riisun housut pois ja näen tekstin. Että auttaiskohan se jos tatuois jalkaansa ihan oikeasti vaikkapa sanat " MENE LENKILLE!!!!"



EDIT; Voisinkin haastaa teidät lukijat lähettämään realistisia after rworkout-kuvia instagramiin tai facebookkiin ! Käyttäkää häästäkkiä #FITNESSpaskaa, jotta saadaan kaikki ihailla kuinka kaunis voi suomalainen nainen (TAI MIES) olla, kun se on antanut kaikkensa!!

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ruokaralli.

Tänään mulla välähti päässä niin valtavankokoinen (yhdyssana?) hehkulamppu, että jos olisin ollut kotona niin varmaan koko taloyhtiö olisi mennyt pimeäksi. Niin paljon se olisi vaatinut sulakkeita. 


Oon jo kauan pähkäillyt ja painiskellut ruokailujen aikatauluttamisen kanssa, että monta kertaa on meinannut palaa käämi. Ruokaluvälit kun eivät saisi venyä liian pitkiksi eivätkä myöskään olla liian lyhyitä. Heti ennen treeniä ei myöskään saisi syödä (kaikki varmaan tietävät täydellä vatsalla treenaamisen tunteen (MIKÄ KÄSITE)). Joinain päivinä kiire on aiheuttanut paljon hästäämistä, epätoivoa, sotkua ja sekamelskaa; joskus jopa niin paljon että luovuttamisen hetket eivät ole olleet kaukana.

Tällä viikolla on alkanut kasapäin uusia jumppia, jotka pääsääntöisesti starttaavat kello 18. Ongelma on ollut juurikin siinä että edellisestä ruuasta kuluu liian pitkä aika seuraavaan, kun välissä on ollut tuo treenaaminen. Töistä tultuani painelen tavallisesti nukkumaan ne ihanat, noin 15-120 minuutin mittaiset päiväunet, ja se ei sovi ruokailurytmiin sitten ollenkaan. Töissä nautin välipalan kahden ja kolmen välillä, joten jotain pitäisi syödä vielä ennen treeniä. 

Aikaisemmin olen järkeillyt asian näin; kotiin klo 16, päiväunet, välipala klo 16:30, jumppaan kuudeksi. Usein on tuntunut että nuo päikkärit jäävät sitten liian lyhyiksi kun taas syömisen jälkeen on vaikeaa pysytellä hereillä siihen asti että pitää lähteä huhkimaan. No mitenkäs se lamppu liittyy tähän? Näin:

URPÅ, mikset sitkuttele hereillä siihen puoli viiteen, huitaise välipalaa ja mene vasta sen jälkeen päikkäreille? Päiväunilta heräämisen jälkeen olisi jo niin kova kiire pakkailemaan vaatteita, kenkiä ja palautusjuomia, ettei vötkistelylle yksinkertaisesti olisi aikaa. ÄLY HOI, miksen tajunnut tätä aikaisemmin? Siihen kotiintulon ja syömisen väliin jää sitten noin puoli tuntia aikaa hoitaa vaikkapa kotitöitä, joita meidän huusholli kaipailee enemmän kuin kipeästi. Kerrankin tämä vätys keksii huippuideoita! 

Satunnainen vanha kuva, joka saattaa sopia kontekstiin.



Saiko kukaan siis ideasta kiinni? Kirjoitan tätä tekstiä siis edelleen älynväläyksen aiheuttamissa tunnehöyryissä, odotellen sitä hetkeä kun saan viimein tarttua rahkapurkkiin ja sen jälkeen syöksyä nukkumaan. Sangen selkeää tekstiä siis, eikö vain? Kyseessähän on vain aivan pieni aikataulun muutos, parin jutun kääntäminen toisin päin, ja minä hömelö huomaan sen vasta nyt. Kuinka AWESOME

Enää 20 minuuttia että saa syödä, ja sitten pääsee nukkumaan.....

lauantai 16. huhtikuuta 2016

TO SWEAT OR NOT TO SWEAT? eli testissä alumiiniton deodorantti.

Vaikka alumiinille altistumisen ei ole todistetusti osoitettu nostavan rintasyöpään sairastumisen riskiä, on mielessäni silti pyörinyt ajatus alumiinittoman dödön hankkimisesta. Meidän suvussa kun tuota syöpägeeniä näyttäisi jonkin verran olevan, ei varmasti olisi haittaa jos yrittäisi edes jollain tapaa välttää sairastumista. Toki tiedän että mun elämässä on monia muitakin epäkohtia, joita muuttamalla pienentäisin riskiä, mutta ANYWAY, halusin kokeilla tätä. Älkää moralisoiko. Prkl.


Moni kosmetiikkafirma on jo tuonut markkinoille oman alumiinittoman deodoranttinsa, mutta silti dödöhyllyllä saa olla tarkkana jos haluaa tosissaan vältellä tuota pelottavaa ja pahamaineista ALUMIINIA. Löysinpä sattumalta tekstin jossa sen kirjoittaja Anja Nystén sulkisi listalta myös ns. kivideodorantit, mikäli oikeasti haluaa välttää alumiinia kokonaan. (Äkkiseltään vilkaistuna Kemikaalikimara-blogi vaikuttaa muutenkin mielenkiintoiselta, tätä pitää tutkia lisää!)

Dermosilin Nature Deo roll-on maksoi vain alle viisi euroa, joten tilasin sen kokeeksi. Nettisivuilla luvataan sen "pitävän sinut raikkaana hellien ihoasi" ja "torjuvan tehokkaasti hienhajua". Okei, I'm open for it.


50 millilitran kokoisessa purkissa ei ole siis lainkaan alumiinia tai alkoholia. Tökötti on lähes täysin luonnollista alkuperää ja reilu 10%:sesti ekologisia. Tuote on ECOCERT-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Pakkauksen ulkonäkö on miellyttävä ja puteli pysyy helposti kädessä. Tuotteen tuoksu on mieto, oikeastaan aika miellyttävä. Sitten siihen testaukseen....






Okei, en päässyt kokeilussani juuri alkua pidemmälle kun jouduin jo luovuttamaan ja palaamaan takaisin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen alumiinilliseen myrkkydeodoranttiini. Tiesin toki etukäteen että alumiiniton dödö ei tuki hikirauhasia samalla tavalla kuin supertoxic aluminium extradangerous- merkkinen deodoranttini, joten hikitippoja osasin odottaa mutta en sellaista järkyttävää vedenpaisumusta jonka ensimmäisenä alumiinittomana aamunani kohtasin.
Poljen edelleen joka pirun aamu töihin vanhalla, rämisevällä ja kankealla jopolla, joka yleensä saa otsalleni nousemaan muutaman hikikarpalon silloin tällöin. No, sinä yhtenä kauniina arkiaamuna levitin ecocert supernature, stop the climate changinh "save the world"- deodorantin kainalooni ja lähdin töihin. Töihin päästyäni riisuin luonnollisesti ulkovaatteeni pukukaappiin ja peiliin vilkaistessani olin kirjaimellisesti lentää p*rseelleni. Molemmissa kainaloissa oli Laatokan kokoiset hikiläntit, jollaisia minulla ei ole edes kovan treenin jälkeen. OU MAI. Ei auttanut muu kuin heittää neuletakki hetkeksi tuolin selkänojalle kuivahtamaan ja vetää hieman henkeä. Loppupäivä kuluikin sitten kädet puuskassa kainaloita peitellen.




Jaksoin tuota tuskaa ehkä kahtena aamuna, kunnes tosiaan luovutin. Olen ohittanut oman puberteetti-ikäni aikapäivää sitten, joten ylenpalttinen hikoilu ei juuri tällä hetkellä oikein sovi kuvioihin. Se on ehkä nolointa mitä julkisella paikalla voi tapahtua, itselleni siis. Jokuhan voi saada tilanteesta jotain kiksejäkin, minä en... Siispä kahden päivän koeajan jälkeen vaihdoin takaisin tuttuun ja turvalliseen alumiinilliseen deodoranttiini.  Itse en ainakaan noiden kahden päivän aikana huomannut että mun hiki olisi kuitenkaan haissut mitenkään erityisen pahalle, omaan nenään se ei ainakaan tuoksunut millekään (läheiseni voivat tietysti olla TÄYSIN eri mieltä asiasta). Oikeastaan ainoa miinuspuoli oli siis vain hien määrä. Ja sehän muodostui lopulta sitten kompastuskiveksi testin jatkamiselle.



Tämä maailman- ja hengenpelastava dödö on minulla edelleen tuolla kylppärin laatikossa odottelemassa parempia aikoja. Ehkä jatkan sen sisäänajoa myöhemmin, sitten kun ei tarvitse olla niin kovin läheisissä kontakteissa kenenkään ihmisolennon kanssa. Hyvä sauma voisi olla ööm.... esimerkiksi kesälomalla heinäkuussa...? Kokonaan en haluaisi kuitenkaan deodoranttia hylätä sillä sen alumiinittomuus on plussaa ja houkuttaa mua. Jostain muistaakseni luin että ylenpalttisen hikoilun pitäisi vähentyä ajan saatossa, kun dödöä vain jaksaisi sitkeästi käyttää. Siihen uskomukseen minäkin tarraudun ja aion vielä jonain päivänä jatkaa testausta.... Siihen saakka, teidän kokemukset alumiinittomista deodoranteista? Vai kiinnostaako edes moiset hömpötykset?



perjantai 15. huhtikuuta 2016

#FITNESSpaskaa 1 v. !

Tajusin alkuviikolla että #FITNESSpaskaa-blogin perustamisesta tulee tällä viikolla (itseasiassa EILEN) kuluneeksi tasan vuosi. Matkan varrelle on mahtunut vaikka mitä, ja lukijamäärät ovat pikkuhiljaa kasvaneet nykyisiin mittoihinsa. Vaikka te ette sitä tiedä, blogissani vierailee päivittäin noin sata lukijaa.





Blogin  ensimmäinen banneri


Kaikkien aikojen suosituin teksti on ollut "Muutoskuvat + mitat Fitfarmin kuuden viikon superdieetiltä". Muita suosittuja tekstejä ovat olleet "Cooperin testi 12 minuutissa!" ja "Mulla on ollut super-keskiviikko!"


Muutoskuva marras-joulukuun superdieetiltä.



 Eniten blogiini saavutaan ilmeisesti Facebook-linkkien kautta, toiseksi eniten Googlen avulla. Luonnollisesti eniten lukijoita on Suomesta, mutta kärkikolmikkoon lukeutuu toisena Yhdysvallat ja kolmantena Espanja. Että HOLA HOMBRE vaan sinnekin!





Mikäli et ole ollut mukana ihan blogin alkutaipaleelta saakka, saattaisi olla hyvä lukaista vaikkapa "Miksi Heidi, MIKSI..?!" tai "Minä kautta aikojen" joissa valotan syitä blogin aloittamiselle, sekä kerron taustoja itsestäni ja historiastani. Oma suosikkitekstini on ehdottomasti "Tatuoidut ihmiset ovat huumeidenkäyttäjiä, eivät saa ikinä töitä ja joutuvat helvettiin". Sitä lueskellessa ja kuvia katsoessa kutkuttaa mahanpohjaa ihan samalla lailla kuin tuolloin vuosi sittenkin.





 En osaa sanoa olenko kehittynyt kirjoittajana yhtään mitenkään tässä vuoden aikana, mutta kirjoitustahti on ainakin hidastunut, tai oikeastaan muuttunut maltillisemmaksi. Tekstissä "Mitä se sun fitnesshomma oikein meinaa?" selviää että miksei tässä blogissa sitten olekaan sitä fitnestä, vaikka nimi niin lupaakin. Vaikka vaa'an mukaan en olekaan kiloissa laihtunut juuri ollenkaan sitten vuoden takaisista lukemista, on fiilikset täysin erit kuin silloin. Olo on ainakin 10 kiloa keveämpi ja on mahtavaa kun energiaa riittää (paitsi tietysti juuri nyt). Eli jotain kehitystä on kuitenkin tapahtunut, tai sitten minusta vain tuntuu siltä.






Tässä vuoden aikana on tullut testailtua paljon erilaisia lajeja. Ratsastuksesta zombie-juoksuun, uinnista kehonpainotreenin kautta nyrkkeilyyn. Rullaluistelua, juoksemista, pyöräilemistä. Kuntosalia, kotitreeniä ja vaikka mitä. Enkä minä oikeastaan voi päättää vain yhtä tai kahta lempilajiani, vaan nautin oikeasti siitä kun saan kokeilla uusia juttuja ja tehdä vaihtelevasti erilaisia asioita. Yksi on silti vielä kokeilematta: Tough Viking- estejuoksukilpailu, johon haaveilen osallistuvani lähivuosina.




Vuoden aikana olen järjestänyt blogissa kaksi pienimuotoista arvontaa, ihan vain lukijoiden muistamiseksi. Ensimmäisessä palkintona oli sydänheijastin ja huulirasva (wow, mahtavaa!), toisessa hajuvesiputeli. Palkinnot ovat olleet joko itse hankkimiani tai jostain "kaupantekijäisiksi" saatuja. Vaikka usein vitsailenkin sponsorointi-sopimuksista ja muista blogimaailmalle tyypillisistä jutuista, en ole silti ehkä itse valmis lähtemään moiseen mukaan. Kirjoittelu on mulle kuitenkin harrastus, ja haluan sen sellaisena pitää jatkossakin. Mielestäni ei ole oikein kehua tuotetta joka on omasta mielestä todellisuudessa täysi p*ska, vain siksi että saa itselleen siitä jotain provikkaa.


TIETYSTI jos joku laihdutusleikkausfirma, jumppavaate-firma tai muu vastaava mulle itselleni hyödyllinen lafka tarjoaa sopimusta niiiiiiiin olen valmis harkitsemaan uudestaan.... Myös  vuoden ilmaiset vihannekset, oma henkilökohtainen personal treinör tai kausikortti johonkin urheilujuttuun kelpais, KUULETTEKO TE mainostajia etsivät yritysten markkinointihenkilöt...!?




Niin, vuosi tätä blogia kirjoittaessa on vierähtänyt nopeasti. Välillä on tullut epätoivon hetkiä, uitu suossa ja taottu päätä seinään. Että eikö teksti nyt vaan voisi syntyä itsestään, enkö mä tosiaan voisi näyttää kuvissa yhtään paremmalta, eikö se läski nyt voisi palaa ilman rehkimistä ja niin edelleen. Eikö niitä lukijoita voisi ilmestyä jostain lisää, miksei kukaan kommentoi? Enkö ole tarpeeksi kiinnostava, nokkela tai muuten vaan ihana?! Muutamia kertoja olen meinannut lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa koko touhun, enhän mä kuitenkaan onnistu.





Samalla oon oppinut paljon itsestäni ja tästä koko blogi-julkisuus-hommelista. Mitä haluan ja mitä kannattaa tosissaan kertoa, olematta kuitenkaan "epäaito". Valehtelemisen ja kertomatta jättämisen välissä kun on vain hiuksenhieno raja. Olen tajunnut että voitto ei olekaan tärkeintä vaan se koko helkkarin matka joka kuljetaan voittoa tavoitellessa. Niiiin vanha klisee, mutta niin totta. Mitä sitten vaikka en ikinä onnistuisi muuttumaan true-fitnessmuikkeliksi, onpahan ollut ainakin pirun hauskaa sitä yrittäessä!! Täten voisinkin ristiä itseni ikuiseksi antifitnessmuijaksi, joka on tuomittu ikuisesti vain yrittämään. Mielummin myös tuhlaan rahani epäonnistuneisiin nettivalmennuksiin, väärän kokoisiin juoksuhousuihin, proteiinipatukoihin jotka eivät estä ahmimasta oikeaa suklaata, jumppatunteihin jotka skippaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja muihin terveyshömpötyksiin kuin vaikka kaljaan, feikkiripsiin, meikkeihin tai bilevaatteisiin. You agree?




Saan ihan älyttömästi motivaatiota teidän kommenteista täällä blogissa kuin oikeassakin elämässä. On ihanaa kuulla että joku tykkää siitä kun kirjoittelen jonninjoutavia mun turhanpäiväisistä asioista. Vielä mahtavampaa on kuulla että MINÄ innostan jotakin yrittämään. Vau, innostaisipa joku muakin!

 
Kuva joka oli ehdolla lehtijuttuun jonka ex-koulukaverini Emilia teki minusta (ja vähän blogistakin)


Siispä täten lupaankin #FITNESSpaskan synttäriviikon kunniaksi että valitettavasti aion jatkaa tätä epätoivoista säheltämistä vielä ainakin seuraavan vuoden. Kiitos kun olet pysynyt matkassa, toivottavasti pysyt jatkossakin. Ja jos joku mun jutuissa, kirjoitustyylissä tai ulkoisessa olemuksessa ärsyttää niin OLE KILTTI ja kerro siitä. Kommentilla, kirjekyyhkyllä tai savumerkein. Mietitään sitten yhdessä että mitä me voitais tehdä sun negatiivisille ajatuksille. Pus.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

En voi hyvin.

Makaan kuumeessa kotona, vaikka olisin halunnut mennä töihin. Vietän elämäni ensimmäistä sairaslomapäivää ja on jotenkin TODELLA luuseri olo. Tympäisee ja isosti. Just kun eilen buukkasin loppukuun täyteen millon mitäki jumppaa niin piti sitten tulla sairaaksi. Ihme ja kumma että olen näinkin pitkään sitkutellut ilman flunssaa. Monta kertaa tässä kevään aikana on ollut olo että "vois olla tulossa kuumetta" mutta se on mennyt ohi C-vitamiinilla, särkylääkkeellä ja päiväunilla. Enää näköjään ei.


Jos ei nyt täysin treenitöntä aikaa, niin ainakin rauhallisempia ovat olleet nämä muutamat viime viikot. Kansalaisopiston jumpat loppuivat toissaviikolla, ja uusien alkua odotellessa olen ottanut hieman rennommin. Toki viime viikolla tuli tehtyä aerobista treeniä joka arkiaamu, mutta kunnon lihaskuntorääkkiä ei ole tullut harrastettua aikoihin. Mun viimeisetkin lihaksenrippeet varmaan kohta surkastuvat pois. Ruokailusta olen sentään pitänyt tiukemmin kiinni, mitä nyt viikonloppuisin nukun usein niin pitkään että tulee kiire jotta ehtisi syödä kaiken mitä pitäisi.



Tämä sairastuminen sattui nyt pahimpaan mahdolliseen saumaan, sillä eilenkin olisin ollut intoa puhkuen menossa salille ensimmäistä kertaa sitten pääsiäisen. Oli kuitenkin pakko jättää välistä sillä aavistelin flunssan tuloa jo eilen. Tänään olisi ollut myös bootcamp-päivä (aion kertoa tästä setistä lisää hieman myöhemmin), mutta joudun senkin skippaamaan.TYMPII!

Yritin kovasti jatkaa unia vielä pomolle soittamisen jälkeen, mutta kun ei uni näköjään maistu niin samahan se on röhnöttää tässä sohvalla kirjoittelemassa jonninjoutavia. Muutama teksti olisi tuolla luonnoksissa odottelemassa sopivaa fiilistä kirjoittaa ne loppuun, mutta nyt ei kyllä voimat riitä. Saatan ehkä lipsahtaa tänään sen verran että kaivelen pakastimesta vaniljajäätelöpaketin (RASVATONTA!) ja leikkaan siitä itselleni pikkusiivun. Vaikka en myönnä olevani tunnesyöpöttelijä, aion silti hemmotella itseäni jätskillä kun uloskaan ei nyt kerta pääse. Myös teetä on tullut litkittyä tänä aamuna jo kuppi jos toinenkin.

Kyllä mä vielä täältä nousen! 





maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kehonkoostumusmittaus.

Varasin itselleni joitain viikkoja sitten ajan elämäni ensimmäiseen kehonkoostumusmittaukseen. Olen kuullut kauhutarinoita siitä kuinka ihmisen itsetunto ja oma kehonkuva romutetaan täysin tuossa painajaismaisessa operaatiossa. Sinua nipistellään, puristellaan, tuijotetaan ja sinulle nauretaan. Joudut olemaan alasti kun kaikki katselevat. Joudut patsastelemaan tunti tolkulla paikoillasi mitä ihmeellisemmissä asennoissa. Itkunsekaisin tuntein astelin siis kohti tulevaa. 




Onneksi pelkoni osoittautuivat vääriksi. Minut otettiin iloisesti vastaan ja menimme mittaajan kanssa kahdestaan pienempään huoneeseen jossa saimme olla rauhassa. Hän esitti minulle ensin muutamia pohjakysymyksiä kuten pituus, paino ja syntymäaika, sekä mittasi mun vyötärön ja lantion. Sitten minulle kerrottiin kuinka mittausta tehdessä tulee toimia; kostutetaan ensin jalkapohjat paperilla, astutaan vaa'alle. Hetken kuluttua kostutetaan myös kämmenet ja tartutaan kiinni kahvoista. Kädet pidetään suorana, lantion tasolla, irti vartalosta. Ehkä alle minuutin kuluttua mittaus on valmis ja voin astua pois laitteesta.

Alasti ei tarvinut olla. Mulla oli ylläni jumppatrikoot sekä urheilurintsikat. Kukaan ei naureskellut mulle eikä mun koskemattomuuteeni kajottu kuin vyötärön-, ja lantionympärystä mitatessa (ei siis nipistelyä eikä puristelua). Hui kamala, kyllä tällaista epäsosiaalisuuden multihuipentumaa hirvittää. Koko sessio alkuhaastattelusta maksusuoritukseen oli ohi vajaassa puolessa tunnissa. Voi tietysti tuntua pitkältä ajalta tyypistä joka pelkää ihmisiä ja vihaa keskustella kenenkään kanssa.





Toimituksen jälkeen tiirailimme vielä analyysin tuloksia tietokoneelta ja mittauksen suorittanut fysioterapeutti  kertoi minulle mitä mikäkin luku ja diagrammi tarkoittaa. Jäi aika tosi hyvä fiilis koko toimituksesta, ja aion ehdottomasti varata uuden ajan samasta paikasta viimeistään  puolen vuoden sisään. Hintakaan ei kirpaissut (kovin pahasti), sillä sessio tuli maksamaan vain hieman yli 20 euroa. Ihan kelpo hinta puoli-alasti keikistelystä tuntemattoman ihmsen edessä, joka käytännössä pystyy paperilta lukemaan kuinka rapakunnossa sä olet. Suosittelen!!




Mutta ehkä jotain saattaa kiinnostaa ne mun tulokset. Tai sitten ei voisi vähempää kiinnostaa.
 Kerron kuitenkin! 

Tiedossa olikin että mun BMI liputtaa edelleen "ylipainoisen" puolesta; se maaginen luku on siis tällä hetkellä 27,4 kun normaalipainoisen BMI tulisi olla alle 25, johon mulla on tällä hetkellä matkaa noin seitsemän painavaa kiloa. Onneksi fysioterapeutti kuitenkin lohdutti mua että painoindeksi ei ole ainoa lukema jota saa tuijottaa. 

Vyötärön ympärykseni oli 83 senttimetriä. Huikeaa, kolme senttiä nips naps ja ollaan jo normaalien kirjoissa. Naisillahan vyötärönympäryksen tulisi huhun mukaan olla alle 80 cm. 

Mun rasvaprosentti oli mittauksen mukaan 36,4%. Ensiksi se tuntui aivan järkyttävältä luvulta, mutta sitten taputin itseäni olkapäälle ja yritin etsiä positiivisia puolia; eipähän ole ainakaan yli 50%, JA onhan tuossa nyt rutkasti mistä tiputtaa! Miettikää kuinka siistiä jos saisin seuraavaan mittaukseen tiputettua vaikka 30 prosenttiyksikköä, WOW!!!!! (joo joo, ei käytännössä varmaan mitenkään mahdollista, mutta mikäs se lottovoiton todennäköisyys olikaan...? Niinpä, haaveilu on terveellistä!)

Perusaineenvaihduntani on noin 1600 kaloria vuorokaudessa, ja kun siihen laskee vielä semi-seisomatyön sekä liikunnan määrän, voi luvun kertoa kuulema ainakin 1,5:llä. Siistiä sekin. Mulla on kuulema mittauksen mukaan lihaksikkaat jalat, ja fyssari kysyikin harrastanko juoksemista. Ei, enhän ole käynyt juoksulenkillä yli puoleen vuoteen. Järkeilenkin asian sillä että jumpat joissa käyn, ovat alavartalopainotteisia, ja töissäkin tulee seisottua ja käveltyä aika paljon. Keskivartalonkaan tilanne ei ollut kuulema paha, joten en minä sitten tiedä missä se kaikki rasva oikein piileksii? Aivoissa varmaan?



Loppuyhteenvetona voisi sanoa että olen itse aika tyytyväinen testin tulokseen. Tai en voisi sanoa että olen tyytyväinen, sanoisin ennemminkin että en ole järkyttynyt. Tiedossa olikin että rasvaa on, ja paljon. Harmittaa tosi paljon että ei tullut käytyä mittauksessa ennen Liten alkua, sillä luvut olisivat varmasti olleet aika paljon karumpaa luettavaa tuolloin yhdeksän viikkoa sitten. Onhan sitä kehitettävää näissäkin lukemissa, ja ne kirkkaana mielessä painetaan tukka putkella eteenpäin!


Siispä to be continued....