maanantai 21. maaliskuuta 2016

Viis viikkoa takana, seitsemän edessä. Mitä on jäänyt käteen?

Niin, 12 viikon pinnistyksestä on nyt jo menossa viikko 6, ja kun sitä alkaa oikein ajattelemaan niin ei meinaa edes käsittää. Nytkö ollaan muka jo niin pitkällä? Edellisen nettivalmennuksen aikana (6 viikkoa) tuntui ettei se kidutus ja kärvistely lopu ikinä. Jos nyt olisi yhtä lyhyt rupeama, se olisi jo pian ohi. Tällä kertaa en ole kärsinyt ja kitunut vaan oikeastaan jopa nauttinut tästä värkkäämisestä, hössötyksestä ja aikatauluttamisesta. 

 Kirjoitin mun haaveista ja tavoitteista dieetin alussa ja voisin aluksi käsitellä niiden saavuttamista;

Maharöllykkä on edelleen menossa mukana ja varmaan myös pysyy, mutta on se kyllä kutistunut huikeasti. Aiemmin mulla oli vyöstä käytössä viimeinen reikä, viime viikolla piti käydä suutarilla teettämässä yksi reikä lisää että housut pysyy jalassa. Wohoo.

Jenkkakahvat ovat myös kutistuneet. Tänä aamuna huomasin että voisin kuvitella ostavani seuraavaksi lantiomallin farkut, jollaisia en ole omistanut sitten yläasteen. Kotikalsarit nimittäin tuntuivat ihan siedettävältä vain siihen lantiollekin vedettynä, ei siis niin kuin yleensä kainaloihin kurottuna.



Selkätissit mulla on kai edelleen, en tiedä. Ei ole suoraan sanottuna niin paljon kiinnostanut että olisin niitä puristellut tai peilin kautta tirkistellyt. Sen olen sentään havainnut että kaksoisleukani on kutistunut eikä sitä juuri edes huomaa kun kävelen nokka pystyssä ympäriinsä. Heh.

Miesten punnerruksia menee jo ainakin kaksi peräkkäin, leuanveto ei onnistu vieläkään koska en ole löytänyt vielä lihaksia joilla se tehdään ja ihan selittelemättäkin varmaan ymmärrätte että puolimaratonia en ole vielä testannut.


No olenko mä sitten oikeastaan saavuttanut juuri yhtään mitään ja miksi kerron saavutuksista näin ympäripyöreästi enkä anna esimerkiksi tarkkoja senttejä joita olen kadottanut tai laita vaikka jonkinlaisia vertailukuvia itsestäni? No kun sattui semmoinen yksi pieni juttu... Unohdin nimittäin otattaa itsestäni aloituskuvat enkä jaksanut mittailla läskejäni sen kummemmin dieetin aluksi. Vaa'alle sentään hyppään kerran viikossa, ja tällä hetkellä se näyttää noin -3,6 kg aloituksesta.

Mutta onnekseni olen huomannut että tämän Liten myötä tuollaiset sentit ja kuvat eikä edes nuo kilot merkkaa oikeasti yhtään-hevon-mitään! Paljon tärkeämpää on ollut löytää tää kadonnut energisyys, elämänilo ja itsetunto! Juuri niitä ällöttäviä sanoja joita haluaisin välttää tässä blogissa. Silti on pakko myöntää että Liten aikana olen huomannut ettei ne kilot ja sentit tosissaan merkkaa niin paljon kuin hyvä fiilis ja jaksaminen.

Eilen jopa huomasin etten enää stressaa ruuanlaitosta eli se on siis kai tainnut muuttua rutiiniksi. Lauantaina sain ostaa Cubuksesta itselleni farkkuleggingsit kokoa M, jota ei ole siis tapahtunut öö ehkä ikinä. Pienemmän koon kunniaksi hotkaisin tietysti palkkioksi suklaapehmisen, MUTTA tässäkin asiassa olen itsestäni helkkarin ylpeä! En nimittäin sortunut mässäilemään enempää, kuten joskus ehkä noin kuusi viikkoa sitten olisi tapahtunut. Olisin tavallisesti ennen ostanut kotimatkalle vielä AINAKIN sipsipussin, karkkia, limsaa... Toki Ikeassa tuli syötyä ranskalaisia, mutta otin myös kunnon annoksen salaattia.


Kun tekee mieli herkkuja, osaan joko siirtää ajatukset johonkin muualle, jolloin himo luonnollisesti katoaa, tai taikoa dieetin sallimista aineksista itselleni sopivaa herkkua. Esimerkiksi lehtikaalisipsit on jotain parasta (paitsi että niiden kilohinta on aika suolainen! :S ) ja lähes päivittäin on tullut syötyä viipaleperunoita jotka hillitsevät myös hyvin suolaisenhimoa. Tekisi ihan mieli hehkuttaa että olen löytänyt sen herkuttelun kultaisen keskitien, mutta en tee sitä vielä. Vasta kun olen syönyt vaikkapa vuoden terveellisesti, ilman että herkuttelu on lipsahtanut arkeen, voin sanoa osaavani syödä oikein.



Lehtikaali- ja porkkanasipsejä sekä juustoa helpottamaan suolaisenhimoa - ja täysin dieetin sallimissa rajoissa!



Toivottavasti kukaan ei nyt pettynyt valtavasti kun mulla ei ollutkaan antaa tarkkoja lukemia dieetin edistymisestä. Olen vain tässä huomannut että ne eivät ole tärkeitä, ja toivoisin että moni muukin painonsa kanssa kamppaileva huomaisi sen.

Jotka janoaa niitä muutoskuvia missä pullukka kokee uskomattoman muodonmuutoksen vain parissa viikossa eikä ole ollenkaan sama ihminen (mm. hiustenväri, ihonväri ja kasvonpiirteet ovat muuttuneet TÄYSIN) niin aion kyllä ottaa lopuksi sellaisia kuvia. Niitä voi sitten verrata näihin Superdieetin loppukuviin, vaikka eihän se tietysti ole sama asia kuin jos olisit ottanut kokonaan uudet aloituskuvat tämän rupeaman kunniaksi. Mutta minkäs teen, enpä voi palata ajassa taaksepäin joten tähän on nyt tyydyttävä :)




Huippua viikkoa teille sinne ruutujen toiselle puolelle! Postausideoita saa heitellä kehiin aina kun siltä tuntuu, meinaa allekirjoittaneella ideat loppua kun ei viitsisi koko ajan vain valittaa tai vaihtoehtoisesti hypettää sitä kuinka v*tun siistiiiiii kaikki on.

Tässä teille vielä kuva minusta ja uusista lempipöksyistäni;


2 kommenttia: