torstai 25. helmikuuta 2016

No more RED HEAD.

Viime viikonloppuna taipaleeni punapäänä tuli viimein tiensä päähän. Raskasta päätöstä olen hautunut jo useamman kuukauden, sillä liekkitukkani hoitaminen vaati niin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa. Edellisen kerran kun värjättiin mun hiuksia, lupasin että tämä on sitten viimeinen. Lauantaina sitten aloitin urakan joka on edelleen hieman keskeneräinen. Kahden värinpoiston ja yhden värjäyksen jälkeen hiuksissani on varmaan seitsemää eri sävyä ja päälaen haivenet ovat kuin pehmoista pumpulia kaiken rääkkäyksen jäljiltä. En ole lopputulokseen vielä tyytyväinen, mutta annan hiusten levätä vähän aikaa. 



Olo on kuin pitkän parisuhteen päättymisen jälkeen. Ei oikein tiedä miten päin olisi, on vähän pallo hukassa. Kun katson peiliin, en tunnista itseäni. Säikähdän. Pidän näkemästäni, ei kun en pidä. Pidän sittenkin, tai no en oikeastaan... Pala minusta on poissa, mä en ole enää mä. Mulla ei ole enää identiteettiä, se täytyy kasata uudelleen. En halua katsoa vanhoja valokuvia, muuten ikävä kouraisee mahanpohjaa ja sydän itkee tulenpunaista verta. Oli ne punaiset vaan niin ihanat, kauniit. Sähäkät, tunnistettavat. Mutta niin ärsyttävät, ei ikinä hyvät, aina haalistuneet ja TYÖLÄÄT. Päätös oli raskas, mutta sydämessäni tiedän että se oli oikea.




Punaisten hiusten ylläpito mun kasvuvauhdilla (n. 1-1,5 cm/kk):

Tyvikasvun vaalennus ja uudelleen värjäys noin kolmen viikon välein. Mustan osion tyvikasvun värjäys yhtä usein.  Koko rumbaan kului aikaa noin 2-3 tuntia. Lisäksi ylläpitokäsittelyt vähintään joka toinen kerta hiuksia pestessä eli 1-2 kertaa viikossa. Aikaa tähän kului noin 15-30 min. Huh huh. 

Uuden hiusvärin ylläpito tulevaisuudessa, kun sävy on saatu kohdilleen: 

Sävyttävä hoitoaine kerran kuukaudessa, jos muistan. Uudistusvärjäys pari kertaa vuodessa. KUINKA HELPPOA!

Suoraan sanottuna mua pelotti mennä maanantaina töihin tällä uudella päällä. Entä jos työkaverit eivät tunnistakkaan mua, ajavat pois ja soittelevat kohta perään että missä sä olet kun sua ei näy!?!? Entä jos kukaan ei huomaa? Entä jos kaikki huomaa? Entä jos joku sanoo jotain positiivista? Entä jos joku ajattelee jotain negatiivista?! APUA!! Kaikestä hätäilystäni huolimatta maanantai meni ihan hyvin, kuten myös tiistai... Osa opiskelijoista ei ensin edes huomannut värin vaihtumista. Jotkut työkaverit kommentoivat "hyvän värisiksi", joku sanoi että "sopii mulle". Ei mitään sen kummempaa. Kukaan ei repinyt (mun) hiuksia päästä tai hyökännyt kimppuun. Suurin osa ei reagoinut oikeastaan yhtään mitenkään. Tänään kuulin kuitenkin sydäntä riipaisevan kommentin, jota olinkin osannut odottaa; "sua ei tunnista enää, värjää heti takaisin....


One day, I'll promise, one day. Mutta ei ihan hetkeen. Nyt nautin vapaudesta pestä hiuksia niin usein kun huvittaa, lainata kyläillessä vaikka valkoista pyyhettä ja tyynyliinaa, ja pian myös siitä ettei joka kuukausi tarvitse taiteilla peilin edessä väripurkki kädessä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti