sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Lyhyestä virsi kaunis.


Perjantaina työpaikan koulutuspäivä, ruokailu out of orderlines, mutta mielestäni ihan hyvin handlasin tämän. Leivän otin ihan koska halusin olla rebel, mutta maitolasi oli vahinko. Iltapäiväksi mulla oli laukussa omppu ja protskupatukka jotka mutustelin kahvittelun jälkeen kaikessa hiljaisuudessa auditorion hämärässä, mielenkiintoisen luennoitsijan puhuessa aivokuoresta ja hypotalamuksen tärkeydestä. Sain siis NIIN paljon kaikkea uutta tietoa mun jokapäiväiseen työhön... NOT.





Illaksi ajeltiin sitten Kalajoen Merisärkille katsomaan Christel Sundbergiä poppoineen, a.k.a. Chisua. Oon nähnyt  joskus vuonna 2010 ja yhtä hyvin veti nytkin! Oli muuten jännittävää olla katsomassa keikkaa selvistä päin, näki ja kuuli kaiken ympärillä tapahtuvan ihan eri tavalla. Mun oli tarkoitus kirjoittaa tähän paasaus naisten oikeuksista, siitä kuinka meidän tulis ITSE huolehtia siitä ettei lähenteleminen ole hyväksyttävää ja niin edelleen mutta en taida jaksaa tehdä sitä. 



Taisin illan aikana todeta monta kertaa miten ihanaa noita tyttöjä oli  kuskata; Ei örveltämistä, valittamista, komentelua tai kiukuttelua. Kotimatkalle päästiin heti kun kuljettaja (niin siis minä) pyysi. Ensin täytyi tietenkin kurvata huoltoaseman kautta tankkaamassa kofeiinia ja vähän myös ruokaa..



Kuolasin vieressä kun muut söivät. Itse pitäydyin kahvi-linjalla mutta oikeastaan ei tehnyt edes tiukkaa. Onneksi kahvi auttoi ja sain taisteltua meidät kotiin järkyttävän lumipyryn keskeltä ehjin nahoin. Pääsin nukkumaan kuitenkin vasta aamuyöllä neljän aikoihin, joten lauantai-aamuksi suunniteltu lenkki jäi suosiolla väliin.

Nukuinkin pitkään, taisin venyä sängynpohjalla puoli yhteentoista. Aamupalan jälkeen oli vuoro siirtyä salille. Huomasiko kukaan muuten että eilen paistoi aurinko? Teki mieli ottaa nättejä maisemakuvia mutta ajattelin että Facebook on muutenkin niitä pullollaan kun arska pitkästä aikaa näyttäytyy. Treenin jälkeen kävelin kotiin hieman pidempää reittiä, vähän kuin hyvitykseksi missatulle aamulenkille. 


Tänäänkin tuli nukuttua pitkään ja nyt vietän täysin vapaan päivän liikunnasta, en aio lähteä edes kävelylle vaikka mieli tekisi.  Nyt mun pitäisi ryhtyä valmistelemaan ruokia ensi viikolle, kunhan ensin saan siivottua keittiön. Tiskivuori on taas val-ta-va. Luojan kiitos meillä on tiskikone.  Päätin kuitenkin ensin tulla kertomaan nämä kuulumiset. Otin myös kuvia äsken syömästäni lounaasta. Hain Kodinkuvalehtimäistä tunnelmaa, mutta näköjään olen liian malttamaton valokuvaaja ja saan aikaan vain heilahtaneita otoksia. Tässä ne kuitenkin ovat. Niin, ja ruoka oli hyvää!






Valoisaa sunnuntaita! Palataan asiaan taas ensi viikolla!

1 kommentti:

  1. Ruoka näyttää taas niin herkulliselle <3 Selvinpäin baarissa on todella outoa, mutta toisaalta eipä tule darraa ;) ja keikoilla olen käynyt lähes aina selvinpäin :)

    VastaaPoista