maanantai 29. helmikuuta 2016

#FITNESSsafkaa

Jiilihapihvit ja lohkoperunat + porkkanat


Oon niin ällö-onnellinen etten taida saada tänään aikaiseksi mitään vakavaa #FITNESSpaskan tyyliin sopivaa tekstiä, joten en viitsi edes yrittää. Siispä aion seuraavaksi jakaa megalomaanisen mahtavia ja makuhermot räjäyttävän upeita ruokaohjeita, koska olen (taas) kerran onnistunut ylittämään itseni ruuanlaiton saralla. Nyt menee jo niin hyvin että voisin harkita keittokirjan tekemistä. "Selkokielinen kokkauskoulu mämmikourille" vois olla hyvä nimi! Mutta niihin ohjeisiin! 

All you need is....

800 g naudan 10%  jauhelihaa
200 g kananmunanvalkuaista
pari tl suolaa
1/2 pss Santa Maria "BBQrub classic american"- mausteseosta



Nosta jiiliha pöydälle lämpiämään hyvissä ajoin ennen kokkailun aloittamista, vähintään siis noin puoli tuntia aikaisemmin. Laita uuni kuumenemaan n. 225 asteeseen. Erottele munista keltuaiset ja paista ne vaikka erikseen. Voit toki käyttää kokonaisia muniakin, mutta en voi taata että lopputuloksesta tulee yhtä magnificent. Skippaa kaikki ainekset isoon kulhoon. Eli ensin jiiliha, sen päälle valkuaiset ja lopuksi vielä mausteet. Sekoita n. 10 minuuttia sähkövatkaimella tai sillä yleiskoneella-vai-mikälie jos omistat sellaisen. Jaa taikina vähintään kahdeksaan osaan. Toki voit jakaa useampaankin, mutta sitten piffeistä tulee luonnollisesti pienempiä ja kuka hullu nyt haluaisi jakaa omastaan/syödä pienempiä pihvejä!?



Esipaista pihvejä tulikuumalla pannulla noin minuutti per puoli. Nosta ne sen jälkeen uunipellille ja työnnä kypsymään uuniin. Seuraa etteivät steikit muutu mustiksi. Siinä vaiheessa kun alkaa näyttää kypsältä, halkaise yhtä pihviä vähän ja näet vieläkö pitää antaa lisäaikaa. 

Loistavia pihvejä esim. hampurilaisen väliin tai vaikka ranskalaisten kaveriksi. Erityisen onnellinen olen tuon kuivamarinadin löytämisestä, elämänlaatuni parani heti noin 25 %:lla. 


Lohkopottuihin ja -porkkanoihin tarvitset: 

parisataa grammaa perunaa
pikkuusen vähemmän porkkanaa
3 kpl valkosipulin kynsiä
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
chilijauhetta
1/2 tl suolaa

Pese potut hyvin ja leikkaa ne lohkoiksi. Kuori porkkanat ja leikkaa myöskin. Heitä molemmat samaan kulhoon. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa uuni päälle, 225 astetta. Tarvitset myös pellin ja leivinpaperin. Jatka juuresten työstämistä. Lorauta niiden päälle oliiviöljy ja mausteet. Sekoita hyvin ja levittele pellille mielellään irti toisistaan. Työnnä uuniin ja anna paistua noin 20 minuuttia, kauemmin jos tykkäät karsinogeenin mausta. 



Perunat ovat täydellisiä taltuttamaan suolaisenhimon ja porkkanat tuli messiin vaan koska  ne on terveellisiä. Mausteita vähentämällä, lisäämällä tai vaihtamalla saat aina omaa makua miellyttäviä juureksia. Jotkut kehuvat myös bataattia, itse en ole vielä sille lämmennyt. 

Tällaisella ruualla arjestakin tulee helposti juhlaa! Lautasta tyhjentäessäni naureskelin itsekseni niille jotka kuvittelevat että kun on dieetillä, ei voi syödä hyvin ja monipuolisesti, saati sitten että voisi "herkutella". Täytyy vain löytää ne herkut jostain muualta kuin karkki-, ja sipsihyllyiltä ;)
 


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Lyhyestä virsi kaunis.


Perjantaina työpaikan koulutuspäivä, ruokailu out of orderlines, mutta mielestäni ihan hyvin handlasin tämän. Leivän otin ihan koska halusin olla rebel, mutta maitolasi oli vahinko. Iltapäiväksi mulla oli laukussa omppu ja protskupatukka jotka mutustelin kahvittelun jälkeen kaikessa hiljaisuudessa auditorion hämärässä, mielenkiintoisen luennoitsijan puhuessa aivokuoresta ja hypotalamuksen tärkeydestä. Sain siis NIIN paljon kaikkea uutta tietoa mun jokapäiväiseen työhön... NOT.





Illaksi ajeltiin sitten Kalajoen Merisärkille katsomaan Christel Sundbergiä poppoineen, a.k.a. Chisua. Oon nähnyt  joskus vuonna 2010 ja yhtä hyvin veti nytkin! Oli muuten jännittävää olla katsomassa keikkaa selvistä päin, näki ja kuuli kaiken ympärillä tapahtuvan ihan eri tavalla. Mun oli tarkoitus kirjoittaa tähän paasaus naisten oikeuksista, siitä kuinka meidän tulis ITSE huolehtia siitä ettei lähenteleminen ole hyväksyttävää ja niin edelleen mutta en taida jaksaa tehdä sitä. 



Taisin illan aikana todeta monta kertaa miten ihanaa noita tyttöjä oli  kuskata; Ei örveltämistä, valittamista, komentelua tai kiukuttelua. Kotimatkalle päästiin heti kun kuljettaja (niin siis minä) pyysi. Ensin täytyi tietenkin kurvata huoltoaseman kautta tankkaamassa kofeiinia ja vähän myös ruokaa..



Kuolasin vieressä kun muut söivät. Itse pitäydyin kahvi-linjalla mutta oikeastaan ei tehnyt edes tiukkaa. Onneksi kahvi auttoi ja sain taisteltua meidät kotiin järkyttävän lumipyryn keskeltä ehjin nahoin. Pääsin nukkumaan kuitenkin vasta aamuyöllä neljän aikoihin, joten lauantai-aamuksi suunniteltu lenkki jäi suosiolla väliin.

Nukuinkin pitkään, taisin venyä sängynpohjalla puoli yhteentoista. Aamupalan jälkeen oli vuoro siirtyä salille. Huomasiko kukaan muuten että eilen paistoi aurinko? Teki mieli ottaa nättejä maisemakuvia mutta ajattelin että Facebook on muutenkin niitä pullollaan kun arska pitkästä aikaa näyttäytyy. Treenin jälkeen kävelin kotiin hieman pidempää reittiä, vähän kuin hyvitykseksi missatulle aamulenkille. 


Tänäänkin tuli nukuttua pitkään ja nyt vietän täysin vapaan päivän liikunnasta, en aio lähteä edes kävelylle vaikka mieli tekisi.  Nyt mun pitäisi ryhtyä valmistelemaan ruokia ensi viikolle, kunhan ensin saan siivottua keittiön. Tiskivuori on taas val-ta-va. Luojan kiitos meillä on tiskikone.  Päätin kuitenkin ensin tulla kertomaan nämä kuulumiset. Otin myös kuvia äsken syömästäni lounaasta. Hain Kodinkuvalehtimäistä tunnelmaa, mutta näköjään olen liian malttamaton valokuvaaja ja saan aikaan vain heilahtaneita otoksia. Tässä ne kuitenkin ovat. Niin, ja ruoka oli hyvää!






Valoisaa sunnuntaita! Palataan asiaan taas ensi viikolla!

torstai 25. helmikuuta 2016

No more RED HEAD.

Viime viikonloppuna taipaleeni punapäänä tuli viimein tiensä päähän. Raskasta päätöstä olen hautunut jo useamman kuukauden, sillä liekkitukkani hoitaminen vaati niin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa. Edellisen kerran kun värjättiin mun hiuksia, lupasin että tämä on sitten viimeinen. Lauantaina sitten aloitin urakan joka on edelleen hieman keskeneräinen. Kahden värinpoiston ja yhden värjäyksen jälkeen hiuksissani on varmaan seitsemää eri sävyä ja päälaen haivenet ovat kuin pehmoista pumpulia kaiken rääkkäyksen jäljiltä. En ole lopputulokseen vielä tyytyväinen, mutta annan hiusten levätä vähän aikaa. 



Olo on kuin pitkän parisuhteen päättymisen jälkeen. Ei oikein tiedä miten päin olisi, on vähän pallo hukassa. Kun katson peiliin, en tunnista itseäni. Säikähdän. Pidän näkemästäni, ei kun en pidä. Pidän sittenkin, tai no en oikeastaan... Pala minusta on poissa, mä en ole enää mä. Mulla ei ole enää identiteettiä, se täytyy kasata uudelleen. En halua katsoa vanhoja valokuvia, muuten ikävä kouraisee mahanpohjaa ja sydän itkee tulenpunaista verta. Oli ne punaiset vaan niin ihanat, kauniit. Sähäkät, tunnistettavat. Mutta niin ärsyttävät, ei ikinä hyvät, aina haalistuneet ja TYÖLÄÄT. Päätös oli raskas, mutta sydämessäni tiedän että se oli oikea.




Punaisten hiusten ylläpito mun kasvuvauhdilla (n. 1-1,5 cm/kk):

Tyvikasvun vaalennus ja uudelleen värjäys noin kolmen viikon välein. Mustan osion tyvikasvun värjäys yhtä usein.  Koko rumbaan kului aikaa noin 2-3 tuntia. Lisäksi ylläpitokäsittelyt vähintään joka toinen kerta hiuksia pestessä eli 1-2 kertaa viikossa. Aikaa tähän kului noin 15-30 min. Huh huh. 

Uuden hiusvärin ylläpito tulevaisuudessa, kun sävy on saatu kohdilleen: 

Sävyttävä hoitoaine kerran kuukaudessa, jos muistan. Uudistusvärjäys pari kertaa vuodessa. KUINKA HELPPOA!

Suoraan sanottuna mua pelotti mennä maanantaina töihin tällä uudella päällä. Entä jos työkaverit eivät tunnistakkaan mua, ajavat pois ja soittelevat kohta perään että missä sä olet kun sua ei näy!?!? Entä jos kukaan ei huomaa? Entä jos kaikki huomaa? Entä jos joku sanoo jotain positiivista? Entä jos joku ajattelee jotain negatiivista?! APUA!! Kaikestä hätäilystäni huolimatta maanantai meni ihan hyvin, kuten myös tiistai... Osa opiskelijoista ei ensin edes huomannut värin vaihtumista. Jotkut työkaverit kommentoivat "hyvän värisiksi", joku sanoi että "sopii mulle". Ei mitään sen kummempaa. Kukaan ei repinyt (mun) hiuksia päästä tai hyökännyt kimppuun. Suurin osa ei reagoinut oikeastaan yhtään mitenkään. Tänään kuulin kuitenkin sydäntä riipaisevan kommentin, jota olinkin osannut odottaa; "sua ei tunnista enää, värjää heti takaisin....


One day, I'll promise, one day. Mutta ei ihan hetkeen. Nyt nautin vapaudesta pestä hiuksia niin usein kun huvittaa, lainata kyläillessä vaikka valkoista pyyhettä ja tyynyliinaa, ja pian myös siitä ettei joka kuukausi tarvitse taiteilla peilin edessä väripurkki kädessä! :)

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Keskiviikon fiiliksiä ilman päätä ja häntää.

Tänään se alamäki kai sitten meinasi alkaa! Skippasin aamulenkin, joten se on siis edessä huomenna. Alunperinkään en ollut kyllä suunnitellut lenkkeileväni tänä aamuna, mutta eilen ajattelin että sittenpähän se ois ohi ja loppuviikon sais nukkua pikkuuuuusen pidempään. Iltapäivällä mua ei ois huvittanut lähteä jumppaankaan sitten ollenkaan, vaan jatkaa niitä 20 minuutin päiväunia muutamalla tunnilla... Raahauduin kumminkin jumppasaliin, ja vaikka liikkeet kulkikin hieman nihkeästi niin hyvä että tuli lähdettyä. Jalat ei nimittäin meinaa taaskaan kantaa.... 

Mutta mitäpä sitä muuta? No voisinpa kertoa vaikka että miten muuten on mennyt. Sunnuntaina mulla oli lepopäivä tai oikeastaan treenitön päivä. Rauhallisella kävelylenkillä tuli käytyä, kun ystävä vieraili kahden karvakaverin kanssa ja käytettiin niitä sitten koirapuistossa. Ja kuten kuvista näette, hän on kovin pieni, joten vauhti ei todellakaan ollut mikään päätä huimaava. Varsinkaan kun täällä vieraassa kaupungissa oli niin kamalasti kaikkia uusia hajuja...




Loppupäivä kuluikin sitten kokkaillessa ja kotitöiden parissa. Keittiössä kuluu taas ihan kiitettävän kauan aikaa kun pitää punnita ruuat, valmistaa ne, tiskata, siivota... Ruokaa kun ei ole mitenkään kovin vähän ja lisäksi ainesosia on useampia. Tällä kertaa tein tosiaan järkevästi heti aluksi ja punnitsin kaurahiutaleet ja riisit valmiisiin annospusseihin, joten vaikkapa aamupuuroa keitellessä ei tarvitse kuin nakata hiutaleet lautaselle ja mikroon. Salaatti-ainekset pyrin pilkkomaan myös valmiiksi, joten lounassalaattia tehdessä mun ei tarvitse kuin nakella eri ainesosia yhteen kippoon ja that's it. Oman lisähaasteensa tähän hommaan tuo nyt tuon miehen muuttuneet elämäntavat. Hänkin kun on alkanut kiinnittää huomiota siihen mitä suuhunsa laittaa, joten meillä kuluu nykyään extrapaljon muun muassa salaattia, porkkanoita ja lihaa. Joskus valmistan siis ruokaa samalla myös hänelle. 


 Kuten vaikkapa tässä; oma jauhelihakeitto mulle sekä hänelle ja lisäksi valmistumassa risottoa päivälliseksi minulle. Paljon enempää ei liedelle mahtuiskaan?


Maanantaina en mennyt aamulenkille, vaan jätin sen iltapäivään. Töiden jälkeen kävinkin vain pikaisesti kotona vaihtamassa lenkkarit jalkaan ja ei kun menoksi. Pyrin välttelemään noita "iltalenkkejä" ja käymään aamuisin siksi, että aamulenkit saavat olla paljon lyhyempiä. Kun ennen kukonpierua riittää 45 minuuttia, iltapäivällä pitäisi hönttästä 1,5 tuntia. No thanks.  Lenkin jälkeen pääsin syömään. Keittelin sunnuntaina tosiaan itselleni jauhelihakeiton, ja itkuhan sitä hävittäessä meinasi päästä. Kattila oli puolillaan evästä, ja kaikki oli vaan pakko syödä. Saattoi myös olla että mulla oli humpsahtanut sekaan hieman liikaa chiliä, joten meinasi olla aika kuumat paikat.







Tiistaina kampesin itseni aamulenkille, ja oli mukava huomata että aamuisin on päivä päivältä valoisampaa. Lisäksi löysin Spotifystä mahtavan vanhan soittolistan jonka tahdissa jalka kulki uskomattoman kevyesti. 45 minuuttia hurahti hetkessä, ja taas oli energiaa päivään vaikka millä mitalla! Työpäivän jälkeen jäinkin suoraan kuntosalille, johon ihana työkaverini Ulla tuli mulle kaveriksi. Katsottiin yhdessä läpi liikkeitä joita mun ohjelmaan kuuluu ja jospa ne pienet (ja välillä vähän suuremmatkin) virheasennot ja väärin tehdyt jutut lähtisi siitä korjaantumaan. Ulla on muuten yksi mun parhaista tsemppareista, Liten ensimmäisellä viikolla hän taisi olla tästä jopa enemmän innoissaan kuin minä! :) Kiitos siis Ullalle kannustuksesta ja motivoinnista!


Aamupuuron olen joutunut nyt vaihtamaan smoothieen, koska musta tuntuu että en vain jaksa syödä puurolautasellista tyhjäksi. Smoothie onkin kätevä tehdä ja helppo syödä (juoda) vaikka samalla kun laittautuu töihin. Aamuisin tulee vedettyä myös monivitamiiniporeet, omega3-kapselit, D-vitamiiniä sekä green tea-kapseli. Ja tietysti kahvia, aivan liikaa. Sellaisella setillä pitäisi sitten jaksaa neljä tuntia, noin kello 11 asti. Ihan sama nautinko aamupalani smuuthiena vai puurona, silti kymmenen aikoihin on jo kiljuva nälkä. Esimerkiksi tänään töissä teki tiukkaa olla rohmuamatta kahvipöydästä tuoretta sämpylää kitusiin, mutta mun itsekuri on tällä hetkellä näköjään jämähtänyt ON-asentoon. En ottanut.


Hypätäänpä aamupalasta suoraan iltapalaan! Superdieetin aikaan sain maitorahkasta melkein tarpeekseni, ja nyt päätin että syön sitä mahdollisimman vähän. Lähinnä siis juuri tuossa aamupala-smoothiessa tai välipalalla marjojen kanssa. Iltapalalle kuuluvan rahkan vaihdoin suosiolla johonkin paljon parempaan, nimittäin proteiinivanukkaaseen, makuna double-chocolate, mmmmmm! Ensin jauhepussin hinta hirvitti (kuten mua aina kaiken hinta, mistä en ole ihan varma/en ole maistanut) mutta olipa kyllä hyvä ostos! Nyt saan herkutella vähän joka ilta, ja vielä hyvällä omallatunnolla! Makeanhimon lisäksi iltapalalla saan hävitettyä myös suolaisenhimon; paistan yleensä aina iltapalaksi yhden kananmunan jonka päälle laitan PALJON suolaa. NAM.



Ruokapuoleen oon tällä hetkellä aika tyytyväinen! Oon oppinut laittamaan ruokia eri tavalla, joten en (ainakaan vielä) ole ehtinyt kyllästyä mihinkään. Lisäksi itse itselleni suoma myönnytys " voin syödä VÄHÄN ohjeita sivuten " helpottaa elämää huomattavasti. Eli jos meillä nyt sattuu olemaan kaapissa jotain korvaavaa tuotetta, vaikkapa niitä kalapuikkoja, se on ok. Tai jos mulle tarjotaankin lounas vaikkapa töissä, voin syödä sen hyvillä mielin kunhan otan ruokaa lautasmallin mukaan. Tai jos mies onkin keittänyt ison kattilallisen riisiä, voin ottaa siitä silmämääräisesti oikean verran eikä homma heti kuse siihen. Tällainen ajattelutapa olisi nyt tarkoitus iskostaa tuonne aivoihin ja toimia samalla tavalla sitten liten jälkeenkin. 

Vielä kun oppisin aikatauluttamaan arkeni paremmin ja toimimaan ennakoivammin, eli seuraavan päivän kamat valmiiksi illalla ja niin edelleen, niin mun elämäni alkaisi olla aika täydellistä! Sitäkinhän ehtii tässä onneksi vielä harjoitella. 


Oli mun tarkoitus kirjoitella tänään vielä vaikka mitä, mutta kello lähestyy uhkaavasti yhdeksää. Siispä mun on mentävä jotta ehdin nukkua tarpeeksi ja jaksan aamulla sinne perhanan lenkille! Ja teille kaikille kateellisille jotka siellä tuskailee että "v*ttu kun toi on niin energinen, ärsyttää kun se vauhkoaa koko ajan ja on noin innoissaan"  niin lupaan tulla kirjoittamaan tänne myös niistä super-paskoista päivistä kun mikään ei onnistu ja oikeasti skippaan ne treenit. Voin luvata että niitäkin päiviä tulee, ja niitä tulee vielä paljon! Mutta ehei, ei vielä tällä viikolla. Eikä seuraavallakaan jos vaan terveiden kirjoissa pysytään :) 


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Muista pyhittää lepopäivä!

Jonkin verranhan oon tässä viikon varrella kertonut mun tekemisiä ja fiiliksiä (onhan kaikki jo kuulleet että tää on HUIPPUA!!!) mutta voisin tehdä semmoisen loppukoosteen näin lepopäivän ratoksi! Oon nimittäin kirjoitellut tuntemuksia ylös tuohon mun treenivihkoon tässä viikon varrella. Tosiaan tää energian määrä, joka mulla nyt on, on aivan uskomaton ja oonkin moneen kertaan hokenut eri medioissa että "millonhan tää loppuu"? Oonkin miettinyt että missä menee tavallisten innostusten ja alamäkien, ja maanis-depressiivisyyden raja?

Maanantain välipala: Marjoja ja raejuustoa. Never again, jos ei oo pakko.
Aamulenkkipäivät mulla oli tällä viikolla ma, ti, ke ja la. Herätyskello soi siis kello viisi, ja muutaman torkkukerran jälkeen nousin sitkeästi ylös. Ihmettelen edelleen että minäkö se tosiaan olin, joka niin ahkerasti lenkkeili? Vai näinköhän sittenkin unta? No, anyway, aamulenkkien jälkeinen fiilis oli jotain SUPERIA, sitä jaksoi koko päivän niin paljon paremmin. Ja jotenkin kummasti aamuisin jäi ylimääräistä aikaa! 


Marjarahka, paljon parempi välipala-kombo!

Maanantaina en tehnyt aamulenkin lisäksi muita treenejä vaan valmistauduin vielä henkisesti tulevaan koitokseen. Ruokamäärä tuntui taas ihan valtavalta, ja koko ajan sai olla syömässä. Tiistain salireissusta kerroinkin jo. Keskiviikkona oli reisi-peppu-vatsa-jumppa joka otti kyllä tosissaan voimille. Tehtiin tunti käsipainojen kanssa ja rohmusin tietysti isoimmat käytössä olevat, 2,5 kilon painot. Pienemmät on pikkuvauvoille. Pukuhuoneessa palautusjuomaa sekoitellessani tuntui että jalat ei kanna. Torstaina tuntui pahalta nousta töissä portaita ylös ja illan tuplatreeni hirvitti jo valmiiksi. 

Fitbag-tunnilla oli harmikseni edelleen sama ohjelma kuin aikaisemminkin. Edellispäivän treenistä huolimatta jaksoin mielestäni aika hyvin, keskityin enemmän toistojen laatuun kuin määrään. Koko tunnin ajan mietin että jaksanko jäädä piloxing-tunnille. Viime hetkeen asti olin lähtemässä pois, mutta jäin kuitenkin! Tällä kertaa en kuitenkaan edes yrittänyt tehdä kaikkea täysillä, vaan otin tunnin lähinnä palauttavana jäähdyttely-treeninä. Hölläilystä huolimatta sain kesken tunnin niin kamalan krampin takareiteeni että itketti ja nauratti yhtä aikaa. Jouduin lopettamaan liikkeen kesken ja ryömimään kyykystä käsien avulla pois. Ohjaajakin vaikutti huolestuneelta kun antoi neuvoja tunnin jälkeen ja kysyi vielä perjantaina uudestaan että helpottiko se kramppi. :D 



Perjantaina oli sitten tietysti powerbox tai helpommin sanottuna kuntonyrkkeily, viikon odotetuin tunti! Siellä pääsi purkamaan taas patoutuneet agressiot ja höpöttelemään Mirkan kanssa kaikesta turhasta. Treenaaminen on näköjään oikeasti parasta kaverin kanssa, toinen kun voi tsempata ja kannustaa silloin kun voimat meinaa loppua.  Sen sain todeta myös lauantaina. Heräsin kahdeksan jälkeen, kävin taas aamulenkillä, söin aamupalan ja lähdin salille. Yksin. Oli p*rs**stä. Tai on yksin salilla olemisessa yksi hyvä puoli; saa ottaa typeriä sali-selfieitä niin paljon kuin sielu sietää!



Totesin pystypunnerruksia tehdessäni että kyllä musta ihan kuuma kinkku tulis kun jaksais treenata tarpeeksi. Oikeastaan musta saisi treenattua ihan oikean hottiksen jos vaan intoa riittäisi. Että kyllä se kaunotar siellä jossain rasvakerroksen alla on, vangittuna tähän ylipainoiseen ja epämuodostuneeseen kroppaan (Eikä tää nyt ole leikin laskemista, joudun tekemään oikeasti paljon työtä että esim. kyynärpäät on oikeassa asennossa liikkeitä tehdessä. Yliliikkuvat nivelet ). 


Eka julkinen belfie, jee!
Niin että miksikö on pyllystä olla yksin salilla? No kun en minä osaa tehdä niitä liikkeitä vielä oikein! Jonkun pitäisi olla selän takana vääntämässä hartioita oikeaan asentoon ja katsoa ettei kyynärpäät vääntyile luonnottomasti minne sattuun. Lisäksi olisi ihan jees jos se joku huutaisi mulle pää punaisena että NOUSEE VIELÄ AINAKIN KAKSI, kun se olisi ensin lyönyt painoja + 20 kg siihen mitä itse luulin jaksavani tehdä.  Oon oikeasti niin noviisi tässä salihommassa että kokeneempaa varmasti naurattaisi nähdä mut siellä pörräämässä. Onneksi muutamat ihanat ihmiset on lupautuneet mulle seuraksi ensi viikolla, jospa hommaan saataisiin nyt jotain tolkkua... Merkkailin treenivihkoon liikkeet jotka pitää katsoa vielä jonkun kanssa yhdessä läpi. 19 liikkeestä merkkasin 11!! Ei mikään hyvä lähtökohta siis, mutta kyllä musta vielä true-salikissa saadaan!



Mun suupielissä ollut ihottuma hävisi joksikin aikaa mutta nyt se on puhjennut uudelleen. Epäilen vahvasti että se johtuu maitotuotteista, joita tähän Liten ruokavalioon sisältyy aika (TODELLA) paljon. Katson tässä nyt pari viikkoa mihin suuntaan tuo ihottuma kehittyy, ja jos se ei ala kovalla rasvauksella ja puhtaalla ruokavaliolla helpottaa niin sitten mietin jotain korvaavaa protskunlähdettä rahkan ja raejuuston tilalle. Mutta en ihan vielä. 

Oliko tällä tekstillä joku tarkoitus? Eipä oikeastaan, mulla on vaan niin paljon virtaa että piti keksiä tekemistä, ja halusin jotain kirjoittaa menneestä viikosta. Sitä vaan tosiaan tässä mietin että milloin tää virtapiikki katoaa? Mitä veikkaatte, meneekö kaksi viikkoa vai kaksi kuukautta? Oma veikkaus lähentelee sitä paria viikkoa mutta tietysti parempaan pyritään. On mulla kyllä niin hyvät tsempparitkin nyt taustatukena että pelkästään heidän tuellaan mennään jo pitkälle. Ja ne tulokset on toinen juttu jotka kannustaa. Valitettavasti uusia aloituskuvia en oo vielä ehtinyt ottaa, mutta tuskimpa tämän yhden viikon aikana on niin paljon tapahtunut etteikö kuvia enää voisi ottaa. Mittanauhalla pitäisi vielä vähän mittailla sieltä ja täältä... Ehkäpä teenkin sen ennen kuin pyrähdän tekemään seuraavaa hommaa! 

Valoisaa ja lumipyryn täyteistä sunnuntaita kaikille, palailen ensi viikolla! 



perjantai 19. helmikuuta 2016

I want the world... And everything in it!

Got the eye of the tiger
You will see me touch the sky
Come power and glory, all just for one man
On the road to the castle, sacrifices must be made
Can you see the fire in my hungry eyes?

I want the world and everything in it
I'll take it all with my passion and my crime
I want the world and you along with it
Living like there's no tomorrow

Battle Beast - I want the world... And everything in it


Siinäpä sitä tavotetta ois kerrakseen! No ei vaan, lupasin kertoa että millasia tavotteita haluaisin saavuttaa tän Liten myötä. Paljastin myös että tällä kertaa en lähde tavoittelemaan "sisäistä hyvinvointia, itsensä hyväksymistä, tasapainoa" tai muuta liibalaabaa. Miksikö? No koska edellisen nettivalmennuksen myötä tiedän että kun laittaa ruokavalion ja treenimäärän kohdilleen, nuo edellä mainitut lässytykset tulee kuntoon ihan itsestään. Ei niitä tarvi erikseen tavoitella.
 
 
No mitä mä sitten haluan, mitä tavoittelen? Viime sunnuntaina makoillessani sohvalla luettelin ystävälleni muutamia juttuja jotka ois ihan ok saada. Kirjoitin ne sitten saman tien ylös puhelimen muistioon ettei vaan pääsisi unohtumaan. Olen kirjoittanut näin: -Maharöllykästä ja selkätisseistä eroon + kyykkääjän pylly. Niin. Kuten sanoin, ulkoisia seikkoja. Kyykkääjän pyllyyn nyt on vielä pitkä matka, mutta tämä 12 viikkoa on hyvä alku sille matkalle. Tokihan mun takamus näyttää ihan hyvältä nykyäänkin, tiukoissa farkuissa, äkkiä vilkaistuna, hämärässä yökerhossa, 2 ‰ humalassa.

Tavoitekuva.
Kuvat kopioitu laittomasti, ilman lupaa, täältä: hardbody_fitness, Instagram.

NO EIKÄ, tarkoitus ei oo tulla mikskään oikeaksi fitnessmuijaksi mutta kyllähän nuo kuvat motivoi kun niitä oikeassa mielentilassa katselee. Maharöllykän kanssa olen oppinut elämään, toisina päivinä se vaivaa enemmän kuin toisina. Joskus ei ollenkaan; kun on vötkistelypäivä kotona ja saa käyttää vaan kalsareita poistumatta sohvalta postilaatikkoa pidemmälle. Yleensä niinä päivinä tulee myös vedettyä pitsaa, sipsuu ja karkkia niin paljon että seuraavana päivänä rakas röllykkäni onkin paisunut noin kolminkertaiseksi. Silloin se ei vaivaa kun mikään vaate ei purista eikä kiristä, eikä sitä tarvitse piilottaa. Siis nukkuessa. Pahimmillaan se pömpöttää kuin olisin raskaana. Jota en siis ole. Vaikka näistä kuvista voisi päätellä jotain ihan muuta:
Huhtikuussa 2015

Heinäkuussa 2015

Tai ehkä mulla onkin vatsassani sellainen mysteerivauva joka välillä häviää itsestään, välillä taas ilmestyy himoitsemaan epäterveellisiä ruokia ja pakottaa jäämään sohvalle makaamaan!

Selkätisseistä eroon pääseminen olisi se toiseksi huipuin juttu. Vaikka selkätissejä ei itse näe kuin harvoin, niiden olemassaolon kyllä tietää. Kuvittelen ainakin että ne voi peittää löysillä neuletakeilla ja -paidoilla mutta mistäs minä sen tiedän, kun en tosiaan katsele itseäni kärpäsenä katosta 24/7. Superdieetin aikana pääsinkin tisseistä hetkeksi, mutta valitettavasti ne pirulaiset palasivat takaisin. Nekinhän häviäisivät osittain ryhtiä korjaamalla, ja loput sitten polttamalla rasvaa. Lisäksi mulla on tissiä tuossa etupuolella ihan riittävästi, joten näille halvoille kopioille olisin valmis sanomaan bye bye!

Ennen ja jälkeen superdieetin; loka-joulu 2015

Enempää mulla ei oo kuvia mun selkätisseistä koska harvemmin otan ah-ne-niin-muodikkaat-selfiet takaraivostani. 
Mulla on siis vahva usko että kun laihdutan 15 kiloa ja hyppään kolme kuukautta salilla ja hikijumpissa, muutun seksikkääksi kesäkissaksi. Totta kai. Ja sitten musta tulee onnellinen ja rikas, koska niinhän hoikat ihmiset aina on, vai mitä?  Musta tulee kuin Heidi the Butcher tai Starfuckedmodel. Automaattisesti. 




Kuva varastettu täältä. Heidi the Butcher.
Kuva varastettu täältä. Starfuckedmodel.




Siisteintä olisi kuitenkin olla kuin Heidi the 16-vee vuonna 2010. 



No joo, ainahan niistä ulkoisista seikoista voi haaveilla mutta totta on kai sekin ettei ihminen ole koskaan tyytyväinen itseensä. On mulla vielä muutamia juttuja joista haaveilen. Ne liittyvät erilaisiin fyysisiin saavutuksiin: Haluaisin pystyä punnertamaan oikeita miesten punnerruksia silloin kun jumppatunnilla tehdään em. liikettä. Haluaisin saada vedettyä edes yhden leuan leuanvetotangossa. Haluaisin pystyä juoksemaan, sanotaanko vaikka nyt alkuun että puolimaratonin. Haluaisin osallistua Tough Vikingiin ja selviytyä siitä. Haluaisin, haluaisin, haluaisin..... 
 
 
Kyllä mää silti eniten nautiskelen tästä energisestä huippufiiliksestä jonka näiden viiden päivän aikana oon saavuttanut. Vaikka se jatkuva ruuanlaitto ja ne aamu viiden herätykset ottaakin päähän, on ne tän arvoisia! 



torstai 18. helmikuuta 2016

Arvonnan voittaja.....

Suoritin tuossa päivällä hajuvesiarvonnan voittajan!

massiivista rumpujen pärinää

hetken hiljaisuus








Paljon onnea 
Jenni Matilainen



Lähetän sinulle pian sähköpostia jotta saadaan huju-haju toimitettua oikeaan osoitteeseen. Kiitos kaikille osallistujille, ehkäpä järjestän uuden arvonnan taas kun hyvä hetki koittaa. 



tiistai 16. helmikuuta 2016

Salipirkko strikes again!

Eilen lupaamani tavoite-päivitys siirtyykin tulevaisuuteen sillä en ole ehtinyt sitä ajattelemaan, saati että olisin saanut kirjoitettua asioita julkaisukelpoiseen muotoon. Sen sijaan kirjoittelen tästä Liten kakkospäivästä, joka sujui sekin mielestäni melko moitteettomasti. Mitä nyt aamulla tuli torkutettua hieman pidempään kuin eilen ja aamulenkin jälkeen jostain syystä vaan v*tutti koko hommaan lähteminen. Onneksi ajatus unohtui päivän aikana kun tuli uusia veemäisiä ajatuksia. 

Pakkasta oli kello viisi viisitoista rapsakat seitsemän astetta mutta kelihän on onneksi pelkkä pukeutumiskysymys. Taas tuli viipotettua pitkin Nivalan keskustaa sellainen 45 minuuttia niin että hiki lensi. Aamupalaksi vedin ämpärillisen puuroa kaikilla höysteillä; mehukeittoa, marjoja ja raejuustoa, nam. Tai oikeastaanhan tuo soosi ei maistu varmaan juuri miltään, mutta olen oppinut olemaan maistelematta. Syödessäni vajoan ikään kuin flow-tilaan selatessani samalla puhelimesta uusia Instagram-, Facebook-, ja Snapchat-päivityksiä. Silloin aivot kääntyvät pois päältä ja kurkusta menisi alas varmaan vaikka maksalaatikkoa (UGH) jos joku sitä mun lautaselle salaa lappaisi. 


Lounaaksi vedin tänään taas tylsästi vaan salaattia. Ainakin SD:n aikaan en muuta työeväänä syönytkään. Liian helppoa ja vaivatonta kyllä mutta onneksi tässä nykyisessä elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman viiden tähden lounaiden väkertämisiäkin. Treenin jälkeen on yleensä sitten sen erikoisemman ruuan paikka, siihen kun on aikaa panostaa. Tänään sain nautiskella makaronilaatikosta jonka eilen pyöräytin valmiiksi. Vähän pliisua ilman aimo annosta ketsuppia, mutta menetteli kun sirotteli päälle tarpeeksi suolaa. 

Mutta mennäänpä suoraan asijaan! Tarkkasilmäisimmät, lukutaidon omaavat lukijat varmaan hiffasivat että olen käynyt tänään KUNTO_SALILLA. Ei hitto vie, minäkö? Kyllä, totta se on! Raahauduin tänään ensimmäistä kertaa salille sitten kesäkuun, ja kyllä mua jännitti koko päivän sitten niin etten meinannut housuissani pysyä! 

Viimeinen tunti töissä oli sitkeä, olisi tehnyt mieli alkaa lämmittelemään työhuoneen lattialla vaikka punnerruksia vääntäen. Kun kello löi neljä, singahdin liikuntahallille ja siellä olevaan kuntosaliin. Vaikka olin kirjoittanut liikkeet sekä tehtävien sarjojen ja toistojen määrät ylös treenivihkooni, sekä muka katsonut esimerkkivideot tositosi tarkkaan, ei hommasta silti meinannut tulla yhtään mitään. 



Ja olinhan myös unohtanut mistä löytyy mitäkin ja miten mitäkin vempainta säädetään. Yritin tuskissani sinnitellä eteenpäin samalla kun taukojen aikana koitin katsoa tekniikkavideoita uudestaan ja uudestaan. Onneksi paikalla oli myös työkaveri todistamassa tätä kaikkea. Kiitos Helille muuten avusta! Enpä olisi itse tiennyt oikeaa korvaavaa liikettä reisikoukistukselle, koulun laite kun ei ollut oikein toimintakunnossa. 


Ajattelin lähettää tuon yllä olevan taideteoksen myös Fitfarmille ja kysyä ottaisivatko he mut tällä perusteella valmentajatiimiinsä ei vaan että kelpaako tuo korvaavaksi liikkeeksi. Haluan nyt ottaa nämä treenit tosissaan ja oppia tekemään jutut oikein. Tuo salilla käyminen on ollut (ja on ainakin vielä, edelleen) sellaista pakkopullaa etten todellakaan nauti siitä, mutta HALUAISIN OPPIA koska se on niin cool ja trendikästä. Siis koska salilla käyminen olisi niin helppoa ja halpaa. Ja siinä voi oikeasti kehittyä ja saada aikaan näkyviä tuloksia. 

Sain sitkuteltua 2-jakoisen treenini ensimmäisen osion joten kuten loppuun saakka ja siirryin pukuhuoneen puolelle hoitamaan kiljuvaa pikkunälkääni. Ostin eilen elämäni ensimmäistä kertaa palautusjuomajauhetta ! Pelotti kamalasti mille se maistuu ja minkälainen koostumus mössössä tulee olemaan. Ostin SportLife Nutritionin Isolatea, jonka makuna on raakakaakao sekä stevia. Hinta oli aika suolainen mutta testataan nyt toimiiko. Maku sekä koostumus olivat onneksi BUENO, tohon kun ois vielä pilkkonut vaikka banaania sekaan niin nams! 

Siinä eväitäni nautiskellessa rupesin miettimään miksi on niin kummallinen olo. Tunnustelin fiiliksiä ja pian sen hiffasinkin; mullehan oli tullut hiki tuosta äskeisestä treenistä! Täytyi oikein nousta ihmettelemään asiaa ja nappasinpa samalla tapahtumasta kuvankin todistusaineistoksi. Se on tässä näin: 


Vaikka tuo mun sali-comeback jäi omasta mielestä nyt vähän pliisuksi (en uskaltanut laittaa tarpeeksi isoja painoja kun tekniikka ei ole vielä hallussa, eli huomenna tuntuu varmaan ei-missään) niin näköjään sillä oli kuitenkin jotain vaikutusta. Tarkoitus olisi ainakin näin alkuun käydä salilla sen kaksi kertaa viikossa. Seuraava salipäivä näyttäisi olevan lauantaina. Jos joku haluaa ilmoittautua mukaan viralliseksi laaduntarkkailijaksi, otan avun ilomielin vastaan! Itse kun on niin hankala tiirailla omia tekemisiään sieltä peilistä samalla kun keskittyy puurtamiseen.

Nyt painelen nukkumaan jotta jaksan aamulla pompata taas ylös tekemään (arki)viikon viimeisen aamulenkin. Ehkä meditoituisin lenkillä niin syvästi että keksisin mitä kaikkea haluan tällä Litellä saavuttaa. Sitä kertomusta odotellessasi voit käydä vielä osallistumassa arvontaan, joka siis suoritetaan torstaina! (Siis mua alkaa itteäkin ärsyttämään tämä jatkuva mainostus, huh huh, onneksi se on kohta ohi!)

maanantai 15. helmikuuta 2016

Duracell-pupu, päivää!

Minä tein sen, jipii! Herätyskello pärisi riemuisasti kymmentä vaille viisi ja minä torkutin hetken. Jostain löysin kuitenkin sisunsiemenen ja nousin sängystä. Säntäilin hetken unisena sinne tänne mutta olin ulko-ovella lenkkitamineissa kello 5:15. Ovella epäröin vielä hetken, saisin kuitenkin nukkua vielä yli tunnin jos jäisin kotiin.

Onneksi en jäänyt, sillä lenkkisää oli mitä mahtavin! Pakkasta vain yksi aste, tiet (kerrankin) auratut joskin todella liukkaat, ei tuulenvirettäkään saati sitten että olisi tarvinnut nähdä muita ihmisiä vielä tuohon aikaan!  Vain minä ja korvissa pauhaava musiikki, mikäs sen parempaa. Lenkin matkaa en tiedä, sillä en ole vielä nähnyt tarvetta SportsTrackerille tuossa uudessa puhelimessa. Kunnioitettavat 45 minuuttia minä kuitenkin tallustin tuolla pimeässä, ja ihan kivasti tuli hikikin. 


Nyt onkin ollut jotenkin super-hyper-energinen olo koko päivän, ihan ärsyttää kun on näin hyvä fiilis. Miksen voi löytää sellaista sopivaa balanssia jonka voimalla saisi kotihommat hoidettua ja jaksaisi toisinaan tehdä päälle vielä muutakin? 


Muuta treeniä en sitten tälle päivälle haalinutkaan, ajattelin ottaa tällaisen pehmeän laskun näin alkuun. Huomenna olisikin sitten tarkoitus käydä aamulenkin lisäksi vielä kuntosalilla, ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen! Jään töistä suoraan työpaikan salille, jotta lusmuamisprosentti kutistuisi edes hieman. Kuka nyt turhaan raahaisi salikamat mukanaan töihin? 

Aivan valtavat evääthän mun pitää kantaa töihin, kun lounaan ja välipalan lisäksi joudun ottamaan mukaan myös treenin jälkeisen evään. No can do, ruuat on raahattava mukana, ja tässähän mulla on hyvä syy katsella itselleni uutta laukkua/reppua johon mahduttaa kaikki työkamat, salivaatteet ja eväät. Ainahan on hyvä syy shoppailla!! Oikeastaan olen etsinyt uutta laukkua jo aika kauan, mutta SE OIKEA ei ole edelleenkään kävellyt vastaan.

Päivälliseksi vedin tänään riisiä ja KALAPUIKKOJA. Arvatkaapa lukeeko Fitfarmin ruokaohjeissa että "syö päivälliseksi kalapuikkoja"? No eihän siellä lue. Niitä oli mulla kuitenkin pakastimessa, ja teki mieli. Söin niitä kumminkin vain sallitun määrän, eli yhtä paljon kuin "sallittua kalaa" olisi saanut syödä. Oivalsinkin siinä kalapuikkoja paistellessani jotain; Yksi tämän dieetin tavoite on nyt se, että oppisin_prkl_syömään_NORMAALISTI. Että kohtuudessa voi pysyä vaikka ei syökkään juuri ohjenuoran mukaisesti. Että jos vähän poikkeaa säännöstä niin heti ei tarvi syödä koko hevosta.  Ehkä tästä hommasta sitten tulisi miellyttävämpää ja se jäisi helpommin elämäm_tavaksi? Mitä veikkaatte...?


Muutenkin tuolla foorumilla tai ohjesivulla todettiin että tämän urakan pääasia ei ole se ruokavalion tarkka noudattaminen. Kerrottiin että jos ruokavalio on jo muuten kunnossa, sitä ei välttämättä tarvitse noudattaa ollenkaan vaan nyt keskitytään siihen treeniin, prkl! Ja siitä jos mistä mä olen innoissani koska suurin osa tämän rupeaman tavoitteista saavutetaan kovalla treenillä (vaikka luinkin eilen Siekkisen Ilonan blogista että rasva palaa parhaiten ruokavaliolla, niin silti). Lisäksi kovaa treenaaminen ja itsensä haastaminen on ehkä melkein parasta mitä tiedän. Kovasta treenistä aiheutunut kipu (siis särky ja kolotus treenin jälkeen, EI kipu treenin AIKANA) on parasta kipua mitä on olemassa. Myönnän myös että mun tavoitteet on ehkä enemmänkin ulkoisia ja ulkonäköön liittyviä tavoitteita kuin jotain mahtavaa sisäisen tasapainon löytämistä, kehon ja mielen hyvinvointia  ja muuta lässynläätä.  

Ajattelin kuitenkin pitää teitä vielä jännityksessä ja kerron niistä tavoitteista vasta huomenna, tai ehkäpä vasta ylihuomenna, HÄHÄÄ! (Oikeasti en kerro niistä vielä KOSKA en ole itsekään lyönyt itseni kanssa lukkoon kaikkia juttuja mitä haluan ja mitä en halua) Sillä aikaa sinä voisit käydä vielä näppäilemässä sähköpostiosoitteesi arvontapostauksen kommenttiboxiin, sillä osallistujia on vielä niin vähän että niillä on liian hyvät mahdollisuudet voittaa! ;) 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Dear fat, prepare to die!

Huomennahan se rutistus sitten alkaa, ja en voi itsekään uskoa että olen asiasta näin mielissäni. Odotan alkavaa liteä kirjaimellisesti kuin kuuta nousevaa. Aikaisemmin superdieetillä ollessani tulostin ruokaohjeet itselleni suoraan netistä, mutta tällä kertaa aion tehdä hieman eri tavalla; kirjaan kaiken ylös vihkoon, joten asiat iskostuu mun päähän myös samalla kun kirjoitan niitä itse. Vihko on muutenkin kätevämpi kuin irralliset lippu-laput jotka tuppaavat sekoittumaan ja menemään hukkaan. 



Tein itselleni tulevaa viikkoa varten myös tarkan "lukujärjestyksen" jotta näen miten paljon hommia mun on oikeasti tehtävä, ja jottei lipsumisia tapahtuisi (ainakaan niin herkästi). Ja nyt ei kannata ajatella että "onpa se hullu kun tekee kaiken noin tarkasti eikä anna itselleen yhtään armoa, järkihän tolla menee! " Lukujärjestys on käytössä nyt juuri sitä varten, että sille joustolle on tilaa. Jos vaikkapa tiistaina en pääsekkään salille, näen heti milloin mun on sinne sitten mentävä. Eikä sunnuntaina tule sitä fiilistä että "voi paska, kolme treeniä jäi tekemättä..." Myöhemmin kun homma (toivottavasti) muuttuu rutiiniksi, tunnilleen merkatut liikunnat voi jättää pois eikä päivienkään lukkoon lyöminen ole enää niin välttämätöntä. 




Joku normaali ihminen varmaan herkuttelisi tällaista urakkaa edeltävinä päivinä sillain normaalisti... No, minä en onneksi ole normaali, mutta eivätpä ole kyllä mun ruokailutavatkaan. Perjantaina hain kotiin sipsiä ja karkkia. Lauantaina kävin grillillä vetämässä lemppari-mättöä, eli ranskalaisia aurajuustolla. Ja tänään mies vielä ehdotti että haetaan jotain pizzeriasta. No, koska meidän pizza-passi oli täynnä ja ilmaiseksi annokseksi tarjotaan vain pizzaa, minä tietenkin tilasin sellaisen ihan hyvällä omallatunnolla. "MÄÄ SAAN SYÖDÄ, KOSKA HUOMENNA SE ALKAA!" Oksettavaa.  Tiiän itekki ettei tommosessa ahtamisessa oo mitään järkeä, ja sekös vasta ärsyttää! Tiiän miten pitäs toimia ja elää, mutten kuitenkaan tee niin. Joku päivä ehkä vielä opin... tai sitten en. 



Muuten tämä viikonloppu sujui aika leppoisasti. Heräilin aamuisin yllättävänkin aikaisin, jos vertaa mun "normi"viikonloppuheräämisiin; lauantaina nousin jo kymmenen aikaan, tänään peräti YHDEKSÄLTÄ! Siihen olisikin parempi tottua nyt kun etsitään uutta elämänrytmiä tämän liten mukana. Lauantaista olisi nimittäin tarkoitus tehdä mun TRUE-HARDCORE-GYMIpäivä, eikä sunnuntaisinkaan saa nukkua liian pitkään jottei ruokarytmi kärsi. Voi pojat, elämme jännittäviä aikoja. Luuletteko että paatuneen vötkistelijän kelkan voi kääntää totaalisesti kahdessatoista viikossa?

Eilen ja tänään yritin myös antaa aikaani tälle meidän kodille. Se reppana kun jää (taas) vähemmälle huomiolle nyt kun mun pitää hypätä pää kolmantena jalkana lenkillä ja treeneissä ja kaupassa ja kokata jatkuvasti. Loppuviikkoa kohti hamstrasin myös kaupasta kaiken tarvittavan, ja saatoin vetää myös vähän överiksi (vai voiko 8 purkkia tonnikalaa sanoa vielä överiksi?). Haluaisin kuitenkin asioida ruokakaupoissa mahdollisimman vähän (totaalirepsahdusten välttämiseksi) ja siksi ostan mahdollisimman paljon kerralla. Tämä on kuitenkin ajoittain haastavaa sillä saksalais-omisteisessa suosikkikaupassani ei myydä lainkaan erään suomalaisen meijeriketjun tuotteita. Lempikaupassani on edullisimmat vihannekset, kun taas meijerin maitorahkat ovat ainoita joita saatan syödä. Usein joudunkin siis asioimaan vähintään kahdessa kaupassa kerrallaan. Haastavaa. Onko muilla samanlaisia ongelmia? 

Kaupoissa hyppäämisen lisäksi olen tänään valmistellut ruokia mahdollisimman pitkälle. Viime kerrasta oppineena punnitsin jopa kaurahiutaleet ja riisit valmiisiin annospusseihin. Mitä pidemmälle kaiken voi tehdä valmiiksi, sen parempi. 



Myös salaatti-ainekset pilkoin ja kuutioin valmiiksi omiin astioihinsa jääkaappiin, joten enää ei tarvi kuin nakella sopivat määrät haluamiaan aineksia yhteen kippoon ja kippo kainalossa töihin. Yksi juttu mua tässä ruokia preppaillessa kuitenkin ihmetytti, suututti ja harmitti tosi paljon. 

Olen nimittäin pian 24-vuotias nais-ihminen ja tykkään ruuanlaitosta ihan tosi-tosi paljon. Haluaisin kokeilla erilaisia juttuja ja akkainlehtien ruokasivuja selailenkin usein kuola pärksyen, mutta haaveeksipa vain aina jäävät. Että, jos haluatte antaa mulle vertaistukeanne, tsempata, tukea tai kannustaa, niin parhaiten teette sen kun kerrotte että; 






MITEN H*LV*TISSÄ TE SAATTE SEN KANAN PAISTETTUA NIIN KAUNIIN VÄRISEKSI!?!?!?


Säädin levyn muka soppelisti; ei ihan täysille, mutta kuitenkin kuumaksi. Luin pakkauksesta ohjeen että KOLOME MINUUTTIA per puoli! ja laitoin puhelimeen vielä ajastimenkin päälle, ettei vaan kävis niinkö äiti aina eppäilee että unohan ruuat pannulle. Lorautin pannuun vielä öljyäki etteivät ainakaan kiinni kärähä. JA SILTIKI lopputulos on tämä! 


Karsinogeenejä on niimmaan p*rklsti, helepomminhan näistä syövän saa ku Tšernobylin alueelta poimituista puolukoista tai murtuneesta asbestilevystä. Joo huonoja vitsejä, tiiän, muttako ei muakaa enää hirviästi tuolla hellan ääressä naurata. Ois kiva osata laittaa hyviä piffejä ja herkullista kanaa, mutta niinkö näätte niin eipä laiteta. AUTTAKAA. 


Oli tarkotus taas kirjottaa viisaita sanoja ja oikeen taitavasti, mutta mulla on nyt niin kiire nukkumaan etten kerkiä ees oikolukemaan tätä tekstiä. Toivottavasti ei oo kamalasti virheitä, ja jos on niin antakaa anteeksi! Aion nimittäin aamulla herätä kello 05:00 ja lähtiä viikoon ensimmäiselle aamuaerobiselle. Jee! En oo varmaan koskaan ollu näin innoissaan siitä että joudun heräämään 1,5 tuntia aikasemmin ku ois pakko. 

Tässä vielä mää ja mun kummipoika Jannu vietetään laatuaikaa yhdessä.
HEIPPA!!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Turha tunteenpurkaus.



Kun aloittelin tätä blogia kohta lähes vuosi sitten, tiesin kyllä että kaikenlaista palautetta on tuleva, ja se on otettava selkä suorassa vastaan. Siksi en olekaan halunnut rajoittaa kommentointia muuten, kuin että yli 7 päivää vanhoihin postauksiin lähetetyt kommentit näytetään vasta hyväksynnän jälkeen JOTTA niistä tulee minulle ilmoitus JOTTA yksikään kommentti ei jää huomioimatta. 
Koska kuten joku on saattanut huomata, pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin edes jotain. Te lukijat olette minulle oikeasti tärkeitä, ja sellainen bloggaaja on hullu joka väittää etteikö lukijamäärät kiinnosta. Totta kai ne kiinnostavat, minua ainakin. Sen sijaan että sivuani lukisi päivittäin sadat ihmiset, haluan pitää juuri SINUT tyytyväisenä, ja tuottaa vain laadukasta (tai ainakin meidän molempien huumorintajua hivelevää) asiaa. Silti kirjoitan juttuja pääsääntöisesti itselleni, itseäni kiinnostavista aiheista ja tapahtumista. Jos ei mitään jännää tai kiinnostavaa ole tapahtunut, en kirjoita. Jos postaustauot venyvät liian pitkiksi, yritän korjata asiaa keksimällä jotain muka-hauskaa ja oikeasti turhaa. Ja sen te kyllä huomaatte. 

Viime aikoina mulla on ollut vähän pallo hukassa tämän homman kanssa, ja olen jossain alitajunnassani miettinyt jopa koko #FITNESSpaskan lopettamista. Toisinaan on kuitenkin mukava selata vanhoja kirjoituksia ja todeta että "kyllä mun elämässä näköjään silti jotain tapahtuu". Tällä hetkellä kun ei vain tapahdu, joten ei synny kunnon juttujakaan. 


Viimekertaiseen arvonta-postaukseen olikin tullut aiheesta palautetta. Uskon ettei se ole pahalla kirjoitettu, mutta se sai minut hieman surumieliseksi ja miettimään tosissaan kannattaako tätä jatkaa. Alatyylisen ja kiusalla kirjoitetun palautteen "V*TTU SÄ KIRJOTAT PASKASTI" tai "MEE KOTIIS LÄSKI" sietäisin ja ohittaisin olan kohautuksella. Tämä kommentti kuitenkin kolahti isosti siksi, että se osui niin sanotusti arkaan paikkaan. Siinä sanottiin että mun teksteistä puuttuu punainen lanka. Että mun kannattaisi keskittyä sen etsimiseen ennen kuin järjestän arvontoja teidän lukijoiden kiittämiseksi. 
Suurin osa tuosta kommentista oli aivan totta ja osui suoraan sydämeen. Yksi juttu meni kuitenkin väärin; punainen lanka löytyy!








Tässä näin


Kuvasta kuitenkin huomaatte miten sykkyrällä ja sekaisin se on. Punos on löystynyt ja laatu on muuttunut huonoksi. Joku varmaan heittäisi tuon langan menemään, mutta koska olen esi-äiteihini tullut ja säästeliäs kuin mikä, pidän langan vielä ja yritän korjata sitä. Ratkaiseva liike tapahtuu ihan näillä näppäimillä, sillä kun olen julkaissut tämän tekstin, navigoin itseni Fitfarmin sivuille ja klikkaan Lite Workoutsin ostoskoriin. Maanantaina alkaa mun 12 viikon helvetti, joten punaisen langan tehtävä on pitää mua ja mun ajatuksia kasassa tämän blogin kautta. 

Seuraavat kolme kuukautta on siis luvassa taas jatkuvaa narinaa, valitusta, itkua ja kitinää. Jos se ei kiinnosta, niin tässä välissä olisi hyvä katkaista napanuora ja etsiä jotain laadukkaampaa luettavaa. Sitä ennen voit kuitenkin käydä heittämässä sähköpostiosoitteesi arvontapostaukseen, samalla kun lukaiset sen kommentin joka veti mut päiväkausiksi hiljaiseksi. Olen vaiennut. Mutta vain hetkeksi.