sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Long time, no see + HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Arkistoissa oli viime viikolla aloitettu teksti, jota en ollut ehtinyt kirjoitella loppuun asti. Sitten kommenttiboxiin oli kilahtanut huolestunut kommentti siitä aionko vielä jatkaa kirjoittelua. 

En ole unohtanut blogia, mutta viime viikkoina mun elämässä on ollut muutakin murehdittavaa kuin se karkaavatko lukijat tai saanko aikaiseksi mielenkiintoista tekstiä ollakseni hauska. Ja niin paljon kuin se varmasti teitä minulle ennestään tuntemattomia lukijoita ärsyttääkin, sanon nyt vain että ne tietää joiden kuuluukin tietää. Ja jos oikeasti tosiaan kiinnostaa miksi olen viettänyt hiljaiseloa, niin kysymykset voi laittaa vaikkapa privaatisti Facebook-sivun kautta, ihan omalla nimellä
 
 
Onneksi nyt on sentään loistofiilis!!
 
 
 
Mutta sitten oikeaan asiaan! Nimittäin, superdieetin virallinen osio alkaisi nyt olla taakse jäänyttä elämää. Tänään pitäisi kai vielä syödä ohjeiden mukaan, mutta itsenäisyyspäivän ja linnanjuhlien kunniaksi hankin muutamia pikkuherkkuja mieltä ylentämään. Huomenna jatkan sitten ohjeen mukaan, jonka sain vielä tästä kolmeksi viikoksi eteenpäin. 

Aamupalan kaveriksi ostin sämpylää. Eli siis normi-smoothien kylkiäisiksi söin yhden sämpylän levitteellä ja juustolla. Ai että oli hy-vää!! 
 
 
Illalla aion linnanjuhlia katsoessani mutustella vähän sipsejä ja suklaata. Ihan näinkin paljon... 


Kiitos Äpille sipsipussin jämistä, ne on säilyneet mulla kaapinperällä odottamassa tätä päivää. ;) 


Kahdella viimeisellä viikolla en harmikseni jaksanut treenata yhtä intensiivisesti kuin alkudieetistä. Onneksi on sentään nuo jumpat joissa on vähän kuin pakko käydä vaikka mikä olis, muuten olisi jäänyt treenikerrat varmaan nollaan kummallakin viikolla. Jotenkin viime viikkoina väsymys nousi aivan ylitsepääsemättömäksi ja päivät oli niin täyteen buukattuja että jostain piti laistaa. Bloggaamisesta ja liikunnasta siis. Ruokailut pysyi onneksi hanskassa, mitä nyt vikalla viikolla lisäsin omin päin vähän hiilaria että jaksaa. Tarkoitan tässä nyt siis yhtä ruisleipäsiivua ennen treeniä. Hyi mua. 
 
 Niin ja söinhän mä pari pikkuista joulutorttuakin (siis oikeasti pientä,1/4-osaa normaalista) ja muutaman piparin. Oh shit. Järkyttäviä romahduksia näin viimeisellä viikolla. 

Mutta ne muutoskuvat. Ajattelin laittaa ne uuteen postaukseen. On sen verran vaikuttava muutos, ainakin mun omasta mielestä. Noin niinku kuudessa viikossa. Vaikka eihän uskois kun tuli vedettyä sitä mutakakkuakin ne kaksi teelusikallista, oli ne pikkujoulut, se mökkireissu, Ai kamalaa. Ja nyt nää viimeisen viikon mässäilyt. Joo, ehkä en laitakaan niitä esille ;)

2 kommenttia:

  1. On sua tässä jo kaipailtukin :-). Paljonko paino putosi / senttejä katosi dieetin aikana? Itse olen aina välillä dieettiä pohtinut, vaikka olenkin periaatteessa kaikkia dieettejä vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilkaisehan uudempi postaus jos et vielä kerennyt. :) Itse ajattelen tätä lopullisena elämäntapamuutoksena ennemmin kuin pelkkänä dieettinä. Aloitus on vain vähän radikaalimpi :)

      Poista