torstai 19. marraskuuta 2015

Pakko jaksaa maaliin saakka!

Eilen mulle iski olo että "Nyt mä luovutan, eihän tässä ole mitään järkeä. Miksi mun pitäisi rääkätä itseään tällä dieetillä ny kun sen jälkeen kuitenkin taas valahdan takaisin vanhoihin tottumuksiini ja turpoan entiselleen? Eikö olisi helpompaa vaan antaa periksi?" Onneksi se hetki ja ne ajatukset kestivät vain noin 2 minuuttia ja 15 sekuntia, ja sitten tajusinkin jo että enhän mä edes voisi mennä vetämään mitään ruokaövereitä koska jääkaapissa ei ole muuta kuin rahkaa, rahkaa ja salaattia. Ja tää juttu on sitäpaitsi jo yli puolessa välissä. Lisäksi tulokset on olleet niin hyviä että ois idioottimaista jättää katsomatta mitä voin saada aikaan loppuajassa. 



Syy moisiin synkkiin ajatuksiin löytyy varmaan tästä silmittömästä väsymyksestä, mikä on tällä viikolla saanut musta otteen ihan tosissaan. Kun tulen töistä, painelen päiväunille. Oli aikaa sitten 15 minuuttia tai kaksi tuntia, mutta mun on pakko saada päiväunet. Jumpan meinasin skipata eilen eikä tänäänkään ois huvittanut lähteä. Onneksi sain itseni kuitenkin raahattua saliin kumpanakin päivänä, ja ei muuten kaduta. Mutta en minä siellä kyllä mitenkään virkistynytkään. 



Kaikista eniten ärsyttää tämä jatkuva ruuanlaittaminen ja tiskaaminen. Kun illalla saan viimeisen aterian suusta alas, onkin aika alkaa valmistaa seuraavan päivän eväitä. Jos en siis ole töissä, nukkumassa tai liikkumassa, olen lähes 100 % todennäköisyydellä keittiössä. Jotkut sanoo että "se muuttuu ajan kanssa ihan rutiiniksi" niin joo, no ei näköjään ainakaan kolmessa viikossa. Pötkähdän päivän päätteeksi sänkyyn ja saan silmät kiinni niin päähän tuleekin ajatus että "ai niin perkele ne chia-siemenet. ja se suola!" Sitten on vaan noustava ylös vaikka nukku-Masa availikin jo hiekkapussukan nyörejä.  Jos siis olisin varakas, palkkaisin jonkun valmistamaan mulle ruokaa ja huolehtimaan kodin siisteydestä. 


Kun näin ruokaohjelman ensimmäistä kertaa, voivottelin kun ruokaa oli niin paljon. Että miten sitä muka jaksaa syödä kaiken, ja kun koko ajan pitäisi olla syömässä. Nyt on vähän toisenlaiset ajatukset. Itku meinasi tirahtaa kun kävin katsomassa ensi viikon ohjelmaa ja joudun luopumaan treenin jälkeisestä banaanista. 

Itku tässä on ollut muutenkin tosi herkässä. Kiittelinkin hiljaa mielessäni että miehellä on tällä viikolla iltavuoro, säilyy perhesopu kun saan kyhjöttää illat yksin kotona. Mutta kyllä tämä tästä! Sisulla mennään päivä kerrallaan. Ja tämä avautuminen auttoi kummasti. Nyt perse ylös penkistä ja huomisen eväitä valmistelemaan, v*tt& JEE! 

11 kommenttia:

  1. Eiköhän ne tulokset sitten piristä ja lopussa kiitos seisoo ;-) Montas viikkoa on vielä edessä?

    VastaaPoista
  2. Kaksi viikkoa ja kolme päivää. Menee hujauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs jos teet vaikka semmosen "lähtölaskelma" kamman - dieettikamman - josta saat aina nykästä yhen sakaran pois päivän päätteeksi? :-P Äkkiä se kaks viikkoa menee :-) Ja toisaalta, jos jaksaminen on vaikka siitä yhestä treenibanskusta kiinni niin onko se niin kamalaa poiketa ohjeista ja syyä vaikka puolikas? :-) On varmaan, jos tahtoo noudattaa ohjeita prikulleen, ymmärrän sen, mutta silti ;-) Ja sitten...syksy/talvi/pimeys jne on kyllä omiaan keräämään väsymystä, stressiä ja ketutusta itse kussakin - et siis ole yksin :-) Pitää vaan koittaa asennoitua tähän jotenkin niin että tää on jokavuotinen perusmoodi, näinhän se kuuluu mennäkkin, ja sitten taas vuoden vaihteessa alkaa taas virtaa riittämään ;-) Auttaa ehkä jaksamaan jos hyväksyy sen että nyt ei vaan oo ne parhaimmat puitteet (valo, aurinko, tuulen suunta...) laihduttamiselle :-) Ja se hyvä fiilis kun saa kuitenkin aikaiseksi jotakin - ääriolosuhteista huolimati ;-) Nimimerkillä yöunet vaihtuneet 7-8 tunnista lähes kymppiin ja herkut maistuu :-S Niin, ja välillä kannattaa vaan purnata koko dieetti alimpaan allikkoon niin sitä jaksaa taas pari päivää etiäppäin ;-)

      Poista
    2. Tiivistit viimeiseen lauseeseen koko mun ajatusmaailman tällä hetkellä! :) Narisemisesta nimittäin oli niin paljon apua ettei nyt tulis mieleenkään lopettaa leikkiä kesken enää tässä vaiheessa. :)

      Poista
    3. Hyvä hyvä! :-) Niin se vaan mieli muuttuu kun saa joskus oikein napisemalla napista! :-) Vapauttaa kummasti ja selkeyttää ajatuksia. Sitten onkin jo parempi mieli ja miettii että mikäs tässä nyt aiemmin olikaan niin kamalaa tai vaikeeta ;-) Tsemiä! Nyt kirillä loppuun, jouluna saakin sitten jo huilailla ja menneitä muistella ;-)

      Poista
  3. Yritin eilen kommentoida mutta ei onnistunut..
    Kaloreiden vähetessä lienee loogistakin että on väsyneempi, kiukkuisempi (...palelu, huonot yöunet, päänsärky). Elimistö saa vähemmän polttoainetta ja siltä vaaditaan suhteessa suurempia suhteita kuin aiemmin kun se sai sitä polttoainetta enemmän.

    Mutta mahtava että kaikesta kirjoittamastasi huolimatta asenne on tuo, että ETEENPÄIN! Oot huippu ;) Enkä malta oottaa että saadaan lopulliset miinus kilot ja sentit tietoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suhteessa suurempia suhteita = suhteessa suurempia SUORITUKSIA

      Poista
    2. Voi vitsi, ilmeisesti tuota kommentointi-ongelmaa on aina silloin tällöin.. :P Pitääpä melkein laittaa palautetta bloggerille. Joo, osasin odottaakin tätä kiukkuisuutta, mutta kun tuntuu että kaikki sattui nyt päällekäin; SE aika kuukaudesta, työstressi, tämän dieetin kiukkuvaihe, miehen iltavuoroviikko jne... :) Mutta kylläpä se tästä, nythän tuota tekstiä tulee luettua lähinnä huvittuneena :D

      Poista
  4. HYVÄ SINÄ! :) sisulla eteenpäin, se loppuu äkkiä ja sitten sitä jo kaipaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, just mietin että nyt on pakko vetää tää loppuaika TÄYSILLÄ että saa maksimaalisia tuloksia aikaan! :)

      Poista