maanantai 28. syyskuuta 2015

Halutaan ostaa nyrkkeilyhanskat!

Maanantaina skippasin jumpan (kehonpainotreeni) mutta kävin Mirkan kanssa lenkillä. Lenkin vastapainoksi ostin 100 g suklaata. 

Tiistaina oli itkupäivä enkä töiden jälkeen tehnyt oikeastaan muuta kuin makasin vuoroin sohvalla, vuoroin sängyssä ja murehdin maailman menoa (tai oikeastaan omaa muka surkeaa elämääni). 

Keskiviikkona ei ollut taaskaan jumppaa, mutta en kuitenkaan tehnyt mitään korvaavaa. Muistaakseni makasin taas sohvalla tekemättä juuri mitään. 

Torstaina sain itseäni niskasta kiinni ja menin fitbag-tunnille. Tai oikeastaan olisin varmaan skipannut senkin mutta kun käymme siellä Mirkan kanssa yhdessä, en kehdannut perua. Piloxing-tunnin taas jouduin jättämään välistä, koska minulla oli kiire katsomaan ihanaa tulevaa aviomiestäni, Sami Hedbergiä joka tuli keikalle Ylivieskaan. 

Perjantaina mentiin Mirkan kanssa ensimmäistä kertaa kuntonyrkkeily-tunnille. Tai oikeastaan tunnin nimi on "powerbox", koska tunti poikkeaa hieman tavallisesta kuntonyrkkeilystä. Tavallisten pistehanskojen sijaan hakattiinkin niitä samoja fitnessbageja joita käytetään torstain fitbag-tunnilla. Jos jollain pyörii siis nurkissa ylimääräisenä pari nyrkkeilyhanskoja niin täällä olisi kiinnostunut ostaja! ! ! Lisäksi tehtiin lihaskuntoa joka sai ainakin mun sykkeen nousemaan varmasti maksimiin.

Lauantai-aamuna menin poikkeuksellisesti töihin. Meillä oli kotiväenpäivä, eli opiskelijoiden vanhemmat tulivat tutustumaan lastensa opinahjoon. Töiden jälkeen syöksyin pikavauhtia kotiin, ja laittautumaan iltaa varten. Ostin nimittäin joku aika sitten meille liput Jalotuskaan, Jalometallin ja Tuskan oululaiseen risteytykseen. Illan esiintyjinä olivat Diablo, Stratovarius sekä Amorphis ( ♥ ) . Ja minä olin tietysti kuljettajana. 

Sunnuntai meni koomaillessa sohvalla, pitsaa syöden ja elokuvia katsellen. Jee. Erityismaininta Hobitti-elokuvasta. Taru sormusten herrasta- elokuvat on tullut katsottua joskus aikaa sitten, ja nyt aloitin tämän seuraavan trilogian katsomisen. Kirjat on kyllä vielä joskus tulevaisuudessa luettava... Vaikka sitten eläkkeellä jos ei muuten. 

Tänään olen tietysti käynyt töissä, nukkunut päiväunet ja raahautunut jumppaan. Meinasin jättää väliin koko homman, eikä se tavallinen jumpanjälkeinen euforia vallanut minua tänään, mutta on kai silti ihan hyvä että tuli lähdettyä. Ei tuo kehonpainotreeni tunni vieläkään jotenkin omalta jutulta.  Pitää varmaan katsella YouTubesta aiheeseen liittyviä videoita ja yrittää sisäistää että mitä siellä tunnilla oikeastaan pitäisi tehdä. 

Ei mulla oikeastaan muuta kai tänään. En ole huomannut kilpirauhaslääkkeen vaikutuksia vielä, ja jälkimmäisten verikokeiden tuloksista sainkin kuulla että minulla ei ehkä olekaan vajaatoimintaa, mutta kokeillaan nyt kuitenkin jos lääkkeistä olisi apua. Just. Eli sittenkin vaan laiska? 


torstai 17. syyskuuta 2015

Hypotyreoosi.

Ajattelin tänään viimein lunastaa lupaukseni ja tulla kertomaan mitä se kiltti (ja nuori ja komea) lääkärisetä minulle eilen luritteli. Seuraava kertomus perustuu omaan kokemukseeni ja tietämykseeni sairaudesta, tiedot on löydetty internetin eri lähteistä ja kaikki ei siksi välttämättä pidä paikkansa. Jos sinulla on samoja oireita, käänny ehdottomasti lääkärin puoleen ennen kuin teet itsellesi diagnoosin. 


Verestäni tehtyjen laboratoriotutkimusten perusteella minulla siis epäillään kilpirauhasen vajaatoimintaa. Kaulassa sijaitseva kilpirauhanen on minulla siis päättänyt heittäytyä laiskaksi, ja tästä syystä syön mahdollisesti loppuikäni lääkkeitä. 

Kilpirauhashormonin määrän laskeminen kuulema aiheuttaa muun muassa väsymystä, painonnousua, ummetusta, sydämen sykkeen laskua, mielentilan muutoksia sekä hiusten haurastumista ja katkeilua. Lista oireista on lähes loputon, mutta siinä lyhykäisyydessään ne joita tunnistan itsessäni. Tai jotenkin ajattelen että joo ne nyt johtuu tästä vajaatoiminnasta, vaikka voivathan nuo oireet johtua muistakin elämäntavoista. PAITSI ETTÄ viimeisen kahden vuoden aikana olen tietoisesti yrittänyt parantaa nukkumista, liikuntaa ja syömistä, joten eihän asioiden silloin kuuluisi itsestään muuttua huonompaan suuntaan? 

Dr. McrDreamyn ohjeiden mukaan kävin tänä aamuna vielä luovuttamassa pari pulloa verta tutkittavaksi, ja iltapäivällä hainkin jo lääkeputelin apteekista jotta voin aamulla aloittaa niiden syömisen. Popsin pillereitä seuraavat pari kuukautta ja kolmen kuukauden päästä onkin kontrolli jolloin katsotaan onko tilanne muuttunut ja mihin suuntaan. 

Apteekissa mulla meinasi tulla itku kun farmaseutti sanoi että lääke pitää ottaa aamulla tyhjään vatsaan noin 15 minuuttia ennen aamupalaa. Ja että maitotuotteita ei saisi nauttia pariin tuntiin lääkkeen ottamisen jälkeen. MITÄ!? Miten tulen muka selviämään ilman aamukahvimaitoa!? Mies ehdotti että opettelisin juomaan mustana mutta ei kuulkaa paljon naurata.. 

Muutenkin on olleet vähän sekavat fiilikset koko päivän.

Toisaalta on helkkarin helpottunut olo että viimein väsymykseen löytyi joku syy, ja että tämän asian kanssa toimittiin näin nopeasti. Lisäksi salaa toivon että kun lääke alkaa vaikuttaan niin aineenvaihduntakin hieman vilkastuisi ja paino ei ainakaan nousisi enää ylöspäin. 

Toisaalta taas ahdistaa ja surettaa se että noissa lääkkeissä ollaan nyt sitten kai kiinni koko loppuelämä. Eikä ahdistusta helpota yhtään se kun Facebookissa mua peloteltiin että "oikean annostuksen löytymiseen voi mennä vuosia..."  NO KIVA, herättäkää mut sitten kun se on tapahtunut!

Vaan eihän tässä auta kuin mennä eteenpäin ja opetella elämään näin. Vois olla asiat paljon huonomminkin.


Onneksi tänään oli oikein tuplatreenit joissa ajatukset nollaantui mukavasti! Ensin oli mulle uusi ja vieras Fitbag, joka on kuvauksen mukaan helppoa mutta melko tehokasta crosstraining-henkistä treeniä. Tunnin aluksi jokainen otti itselleen Fitnessbagin jonka painon sai valita; 5 kg, 10 kg tai 15 kg. Itse otin pienimmän säkin jotta jaksaisin koko kaksituntisen loppuun asti.

 
Tunti todellakin oli tehokas, vaikka taas hieman liian tekninen minun makuuni. Pitäisi päästä vain aivottomasti ahertamaan, nimittäin. Harjoiteltiin mm. maastavetoja, pystypunnerruksia, lankkua ja vatsalihaksia tuon säkin kanssa. Ihan mielenkiintoinen väline, jospa keväällä uskaltaisin siirtyä jo 10 kilon painoon.


Heti fitbagin jälkeen alkoi piloxing, jota olen ikävöinyt ihan ylitse muiden. Piloxing on keskivaikeaa ja keskitehokasta, näin kerrotaan. Se on yhdistelmä nyrkkeilyä ja pilatesta. Sopivasti juuri sitä voimankäyttöä joka ei vaadi keskittymistä sekä toisaalta tasapainoharjoituksia jotka saavat sinut pinnistelemään. That's my thing. ♥ 


Jossain vaiheessa kyllä tuntui että kohta lähtee taju, ja mietinkin siinä että ensi kerralla pitää tankata paremmin ennen tuplatunteja. Lisäksi jonkinlainen energiapatukka tuntien välissä voisi olla paikallaan. Mutta voi että kuinka mahtavaa piloxing pitkästä aikaa olikaan! Oli kotiin tullessa voittajafiilis vaikka ulkona satoikin kaatamalla vettä.

Maanantaina oli tosiaan se kehonpainotreenikin, josta en ole vielä ehtinytkään kertoa! Tuo ensimmäinen kerta oli vasta "teoriaa" eli käytiin läpi erilaiset tekniikat ja ohjaaja kertoi mitä kehonosia olisi hyvä vahvistaa tunteja varten. Keväällä meidän kaikkien olisi tarkoitus osata seisoa käsillä... Huh huh, mutta yrittänyttä ei laiteta! 

Tulipas siitä taas vuodatus, riittävästi asiaa ainakin viikoksi vai mitä? 


tiistai 15. syyskuuta 2015

Pahoitteluni!

Koen olevani anteeksipyynnön velkaa kaikille lukijoilleni. Kun perustin blogin, puhkuin intoa ja lupasin kertoa asiat niin kuin ne ovat. Sain positiivista palautetta kirjoitustyylistäni, ja siitä että juttuja ilmestyy niin usein... No, nyt kun katselen viime kuukausien kirjoitteluani niin kovin laskusuhdanteiselta näyttää. Huomasin blogin perustamisen jälkeen miten paljon kirjoittaminen oikeastaan vie aikaa. Tekstit kun eivät synny ihan itsestään, ja tämän superhauskan-muka-ironisen tyylini säilyttämiseksi joudun usein miettimään sanavalintojani tarkkaan ja muuttelemaan lopputulosta useaan kertaan. Lisäksi koen etten voi väittää teille rakkaille lukijoilleni tosiksi sellaisia asioita jotka eivät ole tosia. Siispä faktojen tarkistaminen vie myös aikaa. Ja käytänhän blogissani myös jonkin verran kuvia, niiden ottaminen ja julkaisukelpoiseksi muuttaminen vie tietysti oman aikansa. Huomautettakoon tässä välissä että en varsinaisesti "muokkaa" kuviani, säädän vain kontrasteja ja kirkkautta mielenkiintoisemmiksi sekä tietysti rajailen kaiken epämiellyttävän kuvien ulkopuolelle. Seli seli. 



Mutta niihin pahoitteluihini! Haluan siis pyytää anteeksi sitä että olen aliarvioinut teitä ja antanut teidän odottaa huippumatskua turhaan! Syitä tähän on tietysti lukuisia, niin oikeita kuin teko-sellaisiakin. Muutamina iltoina asiaa olisi ollut kerrottavaksikin asti, mutta niin on ollut kotitöitäkin (ja meillä hiljattain vierailleet voivat todeta etten ole hoitanut kumpiakaan kunniallisesti). Ja sitten toisaalta taas tuntuu että jutunaiheetkin ovat olleet viime aikoina vähissä. Minusta ei tunnu järkevältä tulla kertomaan jostain mitä tapahtui viime viikon maanantaina tai kuinka jumpassa tehtiin taas samat sarjat kuin viimeksikin. 

Viimeisin ja painavin syy laiskuudelleni on etten ole yksinkertaisesti vain jaksanut. Työpäivien jälkeen sänky on vetänyt puoleensa tietokonetta vahvemmin. Tunnen huonoa omatuntoa tietysti myös kaikista muistakin hoitamattomista asioista kuin vain kirjoittamisesta. Maca-jauheen ja minun alkuromanssi on hälventynyt ja sama vanha Heidi on palannut takaisin. Toivottavasti tähän väsymykseen on kuitenkin tulossa pian muutos! 

Kävin nimittäin eilen luovuttamassa labrassa viisi pulloa verta ja tänään sain verikokeiden tulokset. Työterveyshoitaja varasi minulle uuden ajan lääkärille huomiseksi, ja asia selvinnee (toivottavasti!!!!) siellä. En avaa asiaa vielä tämän tarkemmin koska en haluaisi maalata piruja seinille (vaikka oli pakko vähän tutkia asioita Googlesta ja nyt on toooosi epävarma olo...) mutta jospa huomenna tietäisin jo enemmän! 

Facebookissa on ominaisuus joka näyttää sinulle halutessasi muistoja (eli vanhoja tilapäivityksiä yms.) vuosien varrelta. Tänään totesin että onpa sitä osattu näköjään ennenkin... 


Sellaista mulle kai tänään. Olihan mun tarkoitus kirjoittaa eilisestä kehonpainotreenistäkin, mutta se taitaa jäädä koska löysin pinon maksamattomia laskuja joista osasta on eräpäiväkin jo mennyt. Näköjään (päiväunien)nukkuminen menee jo tärkeämpienkin asioiden edelle. Pakko siis kiitää jotta ehdin vielä nukkua ne yöunetkin! 

Lupaan siis että HUOMENNA kerron kehonpainotreenistä sekä lääkärin antamasta tuomiosta enemmän!


maanantai 7. syyskuuta 2015

Cooperin testi 12 minuutissa!

Otsikko kertookin mistä aion ensimmäisenä kertoa! Tuosta yläkoulun painajaisten täyttymyksestä, ainakin minunlaiselleni laiskamadolle. Muistaakseni elämäni ensimmäisessä cooperin testissä en saavuttanut edes 1000 metrin rajapyykkiä, syystä että taisin kävellä koko matkan. Yhden testin tulos oli muistaakseni 1600 metriä ja olin hirmuisen ylpeä itsestäni sen saavutettuani. Opettaja kuitenkin lyttäsi innostukseni kertomalla että tulokseni oli huono; näköjään Wikipedian mukaan se oli erittäin huono. Arvatkaapa nostattiko kommentti juurikaan nuoren tytön itsetuntoa ja urheiluinnostusta?  

Niinpä...

Muistaakseni edellisen cooperin kävin juoksemassa syksyllä 2011 tai 2012. Tulosta en muista, mutta olin aika tyytyväinen. Tarkoitus oli käydä heti puolen vuoden päästä testaamassa onko kunto noussut, mutta niin se vain venähti ja perjantaina sain itseni revittyä urheilukentän laidalle; tietysti ystävän tuella. 



Mari toimi ajanottajana, kierrostenlaskijana sekä ihan uskomattomana tsempparina viime metreille saakka. Onneksi hän oli mukana, muuten olisin laskenut juoksemani matkan täysin alakanttiin. Sekosin nimittäin jossain vaiheessa kierroksista, joten olisihan lopputulokseen tullut ainakin 400 metrin heitto ilman Maria. 

Oikein triplavarmistukseksi mulla oli vielä puhelimessa päällä SportsTracker, mutta se petti mut pahanpäiväisesti. Enkä tiedä luotanko vanhaan lenkkikumppaniini enää koskaan samalla tavalla! 


---tai siis ainakaan minä en muista juoksennelleeni päättömästi ympäri urheilukentän lähimaastoja. Ja Mari ei myönnä sellaista tapahtuneen. Voihan toki olla että vajosin juoksijan flow'hun ja toinen persoonani teki tepposet. Tai sitten SportsTracker suoraan sanottuna kusettaa. Mutta haluaisinpa tietää paljonko se on kaikilla muilla tekemilläni lenkeillä mua "kusettanut"? Tuon maagisen 12 minuutin aikana heitto oli nimittäin yli 500 metriä, mikä tekee lopputulokseen aika suuren eron. Onko muut huomanneet että Tracker vääristäisi lukemia näin radikaalisti?

Lopullinen ja oikea matka oli helppo laskea, sillä sain ravattua kentän ympäri tuossa kahdessatoista minuutissa hiuksen verran yli 5 kierrosta. Ja kentän pituus (sisäradalla) on siis sen 400 m. Eli lyhyellä matikalla (jota en lukiossa edes kirjoittanut) 5 x 400 m = 2000 m. KAKS TUHATTA METRIÄ !

Suussa maistui veri ja hiki lensi. Enempään en olisi pystynyt. Tuli huippu fiilis. Ja tuntui että keuhkot räjähtää. HYVÄ MINÄ! Jos nyt sopisin itseni kanssa näin julkisesti että puolen vuoden päästä (eli siis huhtikuun ensimmäisellä viikolla, huh huh! ) käy tekemässä saman lenkin uusiksi, ja tavoitteena on ehtiä kiertää kenttä ainakin 7 kertaa? Joo, kuulostaa hyvältä minusta. Saa tulla kannustamaan kentän laidalle! 

Pinkaisun jälkeen painelin suihkuun ja ihmistäydyin lähteäkseni suureen cityyn; Ylivieskassa vietettiin perinteeksi muodostunutta kauppojen yötä, jonka hulinat lähdimme Annikan kanssa katsastamaan. Ihan hyviä tarjouksiahan tuolla oli, mutta mitään suurempaa ei tarttunut mukaan.

Sovitin Oxiden sportti-pöksyjä joissa oli aivan upea kuosi (ja vielä upeampi hinta!). Valitettavasti housuissa oli vain yksi vika; 



Tottahan se on ettei 19,90 euron hintaan voi kovin laadukkaita urheiluhousuja saada, mutta päätin kuitenkin etten halua olla jumppatunnilla mikään pikkarin_vilauttelija. Harmi, sillä kaupunki-kuosi oli oikeasti aivan ihana ja housut tuntuivat myös mukavilta päällä. Aina ei voi voittaa



Maca-pulveri-kokeilu on edistynyt ihan mukavasti. Järkyttävä maku ei tosin ole muuttunut miksikään, mutta olen oppinut nielemään jugurttiin sotketun macan sitä maistelematta. Välillä vaikeuksia tuottaa paakuiksi jääneet maca-kokkareet, mutta olen saanut pidettyä refleksini toistaiseksi kurissa. 


(Lupailin vähän itselleni että kun kiloja on karistettu riittävästi, ostan palkkioksi itselleni uuden kameran, eikö teistäkin olisi jo sen aika? Pikku-pokkari on nyt muualla lainassa mutta suunnitelmissa olisi sijoittaa johonkin vähän jykevämpään....)


Myös ihmejauheen teho on alkanut vaikuttaa. Viime viikolla en nukkunut kertaakaan usean tunnin prinsessapäiväunia, ja muistaakseni otin vain yhdet lyhyemmät torkut. Jaksoin tehdä kotiaskareita ja muita tekemättömiä tai to do-listalla olevia asioita noin 150 % enemmän kuin ennen. Aamulla tietysti väsytti ja piti vähän torkuttaakin mutta silti olo tuntui jotenkin hitusen pirteämmältä kuin aikaisemmin. Jes

Toki voi olla että kyseessä on vain plasebo-vaikutus ja kuvittelen jaksavani paremmin koska syön sitä mömmöä. Mutta mitä sitten? Olipa kyseessä sitten kuviteltu tai todellinen vaikutus, on ihan mahtavaa olla energisempi! 

Tänään huomasin myös että jokaisella kortilla on kääntöpuolensa (heikkohermoisten kannattaisi varmaan lopettaa lukeminen tähän kohti. ) Huomasin että k*kka haisee nykyään ihan macalle. Tai sitten yksinkertaisesti vaan maca haisee aivan paskalle.  Mutta kauneuden ja hyvän olon eteen kuuluu kai vähän kärsiä, eikö niin?

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Hei hei mitä kuuluu!!

Eilen. Kävin vinkumassa parempia lääkkeitä aurallisen migreenini hoitoon, jonka kohtaukset ovat viime kuukausien aikana lisääntyneet. Sain reseptin lääkkeeseen joka liukenee kielen päältä ja vaikuttaa siksi nopeammin. Lisäksi sen voi ottaa missä ja milloin vain ilman vettä joten vaikutus alkaa nopeammin. En uskaltanut vielä käydä ostamassa niitä apteekista koska lääkäri puhui tähän tyyliin; "nämä eivät enää ole yhtä kalliita kuin muutama vuosi sitten, nyt kun niillä on jo kilpailijoita markkinoilla..." eli oletan että ne ovat edelleen aivan h*lvtin kalliita ja mun ensi viikon ruokarahat uppoavatkin pian migreenilääkkeeseen jota saatan tarvita seuraavan kerran vasta jouluna.

Keskustelin mukavan lääkärisedän kanssa myös minun väsymyksestäni. Hän laittoi minulle lähetteen labraan jotta poissuljetaan mahdolliset sairaudet ja puutteet ja voidaan vihdoin todeta että olen vain yksinkertaisesti super-laiska ihminen joka ei välttämättä saa aikaiseksi niitä asioita joita haluaisi ja on ylpeä yhdestäkin suoritetusta tehtävästä päivää kohti. 

 Meitsie piinapenkissä eli odottamassa lääkärille pääsyä. Aina on hyvä hetki ottaa selfie! 

Sovin lenkkitreffit Mirkan kanssa heti töiden jälkeen ettei vain tulisi mentyä "pikkupäikkäreille". Kerkesin oikeastaan vain nopeasti syödä ja vaihtaa vaatteet kotona ja sitten mentiin! No, semmoinen 10 kilometrin kävelylenkki tulikin käytyä ja kyllä pohkeet kiitteli tänä aamuna. Oli mahtavaa myös löytää uusia lenkkireittejä, vanhat kun ovat alkaneet käydä tylsiksi. 

Eväät ennen lenkkiä. KUNTOplus-lehti vain rekvisiittaa.

Tänään. "Torkutin" aamulla siirtämällä herätyskelloa 20 minuutilla eteenpäin. Tuli huono omatunto, koska loman loppumisesta on vasta näin vähän aikaa ja nyt minä jo lintsaan niistä jutuista jotka olen itselleni luvannut. Töissä tuntui taas ettei millään ehtinyt tehdä kaikkea mitä olisi pitänyt ja auttaa kaikkia jotka olisivat apua tarvinneet. Tein silti parhaani ja päivästä jäi hyvä fiilis.

Mirka laittoi viestiä että K-supermarketissa on tarjouksessa paljon erilaisia hedelmiä 1€/kg/rs/pss/tms. Kotimatkalla oli siis pakko poiketa siellä, vaikka aikaa ei olisi oikeastaan ollu. Mutta tarttuipa mukaan ihan hyviä juttuja! 


Hedelmäsäkki painoi varmaan ainakin kymmenen kiloa (nopean laskutoimituksen suoritettuani tarkka lukema on 5,525 kg) joten lusmuilijalle sen raahaaminen kotiin olisi ollut oiva tekosyy laistaa muista päivän aktiviteeteistä. Mutta enhän mä olisi millään malttanut!! 

Ryntäsin siis kiireellä kotiin ja yritin kuvata teille videopostausta kun sellaista minulta Facebookissa toivottiin. Ikäväkseni joudun kuitenkin toteamaan että se ei ole mahdollista näillä laitteilla jotka omistan. Läppärissä ei ole mikrofonia joten tuloksena olisi pelkkä mykkäelokuva, eikä tässä myöskään ole ohjelmistoa joka suostuisi pyörittämään digikameralla kuvattuja videoita. Puhelimella kuvatut videot saa kyllä siirrettyä ja avattua koneella, mutta puhe ja kuva kulkee eri aikaan. Eikä Blogger anna edes lisätä puhelimella kuvattuja nettiin. It's a sign, maybe? Eli mun täytyy kai vaan luopua ajatuksesta tehdä videopostauksia ja jatkaa yksinjuttelua ihan ilman syytä....

Noin neljän minuutin kuvaamisen ja kahden minuutin tietokoneen-räpläämisen jälkeen luovutin ja aloin syömään jotta ehtisin seuraavaan paikkaan. Välipala näytti samalta kuin eilinenkin, rahkan tilalla nautiskelin vain vihreän omenan. Ja huomasinpa tässä tätä kirjoittaessani etten ole muistanut syödä välipalan jälkeen mitään muuta, oops. Näinhän sitä hoikistutaan vai mitä? Näinhän se aineenvaihdunta saadaan jumittamaan ja kilot junnaamaan, jes, hyvä minä. 

Sitten puoli kuudelta alkoikin se kauan odotettu ihanuus, nimittäin syksyn ensimmäinen jumppa! Ensimmäisenä starttasi reisi-peppu-vatsajumppa eli blogin puolella jatkossa tuttavallisemmin RPV. Tätä jumppaa en ole aikaisemmin käynytkään kokeilemassa, mutta olin silti tosi innoissani (ja meinasin taas myöhästyä kun kaikki tavarat oli muka hukassa ja mikään ei meinannut onnistua...) koska olen ikävöinyt jumppia tosi-tosi paljon! Opiston sivujen mukaan kyseessä on siis teknisesti helppo mutta fyysisesti tehokas jumppa jossa keskitytään nimessäkin mainittuihin osa-alueisiin. Lopuksi tietysti venyttely.

 Tulevan syksyn ohjelma RPV-jumpan osalta. Mistäs hitsistä minä nuo välineet repäisen..? :S

Mua hirvitti mennä sinne "jumppasaliin" eli lukion liikuntasaliin. En ole tosiaan yli vuoteen käynyt missään jumpassa, joten mietin että muistanko enää MI-TÄÄN! Sali oli tietysti täynnä naisia (+ yksi mies!) kuten osasin arvatakin (70 ilmoittautunutta ja osa ihmisistä oli jääny jopa varasijalle, stalkkasin opiston nettisivuilta) joten jouduin jäämään aivan salin keskelle... 

Ja mun pelotkin osuivat aivan oikeaan! En pysynyt enää ollenkaan rytmissä, mun tasapaino on kadonnut täysin vuoden aikana, hiki tippui pisaroina lammikoiksi lattialle ja voimat loppuivat hävyttömän nopeasti.  Jalat eivät meinanneet kantaa mua pois salista, mutta silti olo oli tunnin jälkeen (arvatenkin) aivan mahtava! 

Ilmeeni tunnin jälkeen, suihkunraikkaana. 

Mun makuun RPV on ehkä hieman liian tekninen jumppa, tykkään enemmän vauhdista ja liikkeestä. Jumppa kestää kuitenkin vain 45 minuuttia ja vaikuttaa niin tehokkaalta että aion osallistua kyllä jatkossakin. Ensi kerralla mun täytyy vain mennä paikalle aikaisemmin että pääsisin edes vähän paremmalle paikalle..