maanantai 17. elokuuta 2015

Likkojen lenkkeilyä ja boikotista luopumista.

Okei, nyt on ehkä hintsusti huono omatunto etten ole ehtinyt kirjoittelemaan niin paljon kuin olisin halunnut. Tää työrytmiin totuttelu on vaan vienyt multa enemmän voimia kuin osasin uskoa, ja viime viikollakin tuli vedettyä muutamat "prinsessapäiväunet" töiden jälkeen. Prinsessapäiväunilla viittaan siis Ruususeen joka nukkui muistaakseni sata vuotta.... Eli siis päikkäritkin tuppaa venähtään useampien tuntien mittaisiksi. Ja sekös on mukavaa se. Nukahtaa iltapäivällä viideltä ja herätä kahdeksalta vaan voidakseen todeta että eipä tule uni seuraaviin tunteihin uudelleen, ja aamulla kun pitäisi nousta taas kuudelta. Jee. 

No nukkumisen lisäksi ehdin onneksi tehdä viime viikolla muutakin. Kävin nimittäin taas mustikassa. Meidän pakastin on nyt ihan täynnä, ja minäkin. Olen siis syönyt niin paljon mustikoita että ne tulee kohta jo korvista ulos. 


Lauantai-aamuna suunnistettiinkin sitten parin työkaverin kanssa Ouluun ja Likkojen lenkille. Me osallistuttiin 7,5 kilometrin lenkille joka suurimmaksi osaksi käveltiin. Ei siellä ihmispaljoudessa olisi kyllä paljon pystynytkään juoksemaan. 


Sää suosi meitä kyllä täysin, ihme ja kumma. Vaikka Oulu onkin merenrantakaupunki, emme silti paleltuneet matkalla vaikka pitkähihaiset jäivät kotiin. Reitti kiersi mm. entisellä asuntomessualueella (tai näin me pääteltiin), Nallikarissa meren rannalla sekä Pikisaaressa joka on pääosin käsityöläisten asuttama saari Oulun kauppatorin läheisyydessä.  


 Lenkin jälkeen nautittiin piknik Raatin stadionin nurmikentällä ja kuunneltiin ihanaa Lauri Tähkää. Itse en ole hänen suuri faninsa, mutta esitys oli kyllä mahtava. Saisinpa itselle edes pienen osan siitä energiasta mitä Laurilla on noilla keikoilla...




Lenkin jälkeen paineltiin hotellille suihkuun ja valmistautumaan illan rientoihin. Varasimme pöydän Viikinkiravintola Haraldista, ja se kannatti! Ruoka oli niin mahtavaa että sitä täytyy päästä maistamaan toistekin.


Ravintolasta ilta jatkui Oulun kuppiloita kierrellen ja nähtiinpä samalle päivälle vielä toinenkin livebändi, ihan sattumalta. Bändin nimeä ei löydetty, mutta hyvää heidän musiikkinsa oli. Suurin osa oli kai cover-biisejä joten yleisö osasi laulaa mukana. Vai tunnistaako joku tuon alla olevan bändin, ja multa on mennyt vaan ohi keitä he ovat?


Ei tarvinut viipyä keskustassa edes baarien valomerkkiin asti, kiitos kohtuullisen korkeiden korkojeni.. Nyt tässä ollaan kohta kaksi päivää sipsuteltu kipeiden jalkojen kanssa paikasta toiseen. Tyhmästä päästä ja miten se meni..


Joskus aikojen alussa olenkin tainnut kertoa boikotoineeni erästä paikallista ryhmäliikuntatuntien tarjoajaa syystä X (boikotoisitko itse kauppaa jossa joudut maksamaan enemmän tuotteesta A vain koska siihen oli VAHINGOSSA laitettu väärä hinta, ihan näin esimerkkinä...) mutta pyöreän vuoden kiukuttelun jälkeen jouduin jälleen nöyrtymään. Kiloja ehti kertyä tässä vuoden mittaan sen verran paljon että en halua kokeilla paljonko toisessa samanlaisessa voisin saavuttaa. Niinpä tilasin itselleni viime viikolla taas kausikortin (saas nähdä mitä kaikkea joudun kuitenkin maksamaan taas sen lisäksi.) ja kun ilmoittautuminen tänään alkoi, ilmoittauduin vahingossa heti viiteen erilaiseen jumppaan. Yksi vielä houkuttaisi, mutta en viitsi mennä sinne yksin kun homma tapahtuu kuitenkin parin kanssa. 

Eli siis tuleva syksy ja ensi kevät menee taas jumppaillessa ja pumppaillessa. Valitettavasti ensimmäinen jumppa alkaa vasta 2.9. eli  parin viikon päästä, joten siihen asti mun on keksittävä itselleni muuta aktiviteettiä. Ja koska noita tuli nyt tosiaan kahmittua neljälle eri viikonpäivälle, luulen että se salikortin hankkiminen jää tällä erää tekemättä. Ei mopolla kuuhun, joku jossain on joskus sanonut. Mutta voi luoja mä odotan innolla! Sitä raivojumppaamisen jälkeistä hyvää fiilistä, ja sitä kun ylittää taas itsensä. Vetää vähän kovempaa kuin viime kerralla, eikä siltikään saa sydänkohtausta kesken tunnin. Sitä että elämä potkii päähän ja kaikki v*tuttaa mutta jumppatunnin jälkeen kaikki on hyvin ja elämä hymyilee.

Ajattelin että kerron noista jumpista enemmän sitten kun ne ovat alkaneet. Voin sitten samalla nakata sekaan omia ajatuksia ja tuntemuksia. En vain malttaisi odottaa! 


2 kommenttia:

  1. Mä en oikein ole jumppaihmisiä, en vain ole kertakaikkiaan tottunut ;) Varmaan koukuttuisin, kuulostaa siis huipulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nehän on kai sellasia että toiset tykkää ja toiset ei sitten millään. :D itse oon kyllä ihan umpirakastunu :)

      Poista