keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Onko minun kadonnutta motivaatiotani näkynyt siellä päin...?

...koska en ole ihan varma minne olen sen jättänyt! Viimeisin muistikuva motivaation kohtaamisesta on juhannusta edeltävältä ajalta, kun sanoin että "kolme päivää annan itseni herkutella ja sitten palaan takaisin ruotuun!" No arvatkaapa mitä? Tässä on mennyt nyt kolme viikkoa ja se herkuttelu ei ole loppunut vieläkään. Varsinaista roskaruokaa en ole syönyt nyt muistaakseni kolmeen päivään (hieno homma, haluatko mitalin?!?!) mutta ruokaohjelmaan en ole saanut palattua ja liikuntakin on jäänyt ihan säälittävän vähäiseksi. Arvatkaapa v*t*ttaako? 

Unirytmi on myös kääntynyt ylösalaisin. Nukahdan yöllä vasta yhden ja kolmen välillä, ja aamulla on mukava torkuttaa sinne yhteentoista asti. Huomioitakoon nyt kuitenkin se että en tahallani valvota itseäni esimerkiksi telkkaria tuijottamalla, mutta kun uni ei vain tule. Ja kaikki keinot on kohta kokeiltu; nousen sängystä tekemään jotain muuta, luen lehtiä, pistän puhelimen pois, syön jotain kevyttä.... Kaikesta huolimatta en vaan saa unen päästä kiinni. Onneksi elokuun alkuun on vielä aikaa, iskisi paniikki jos ensi maanantaina pitäisi olla töissä kello kahdeksan aamulla. 


Toisin kuin viime viikolla, tämän viikon kohdalle olen saanut vetää jo kaksi viivaa liikuntakalenteriin! Maanantaina kävimme Marin kanssa noin tunnin mittaisella kävelylenkillä. Hieroin baby oilia käsivarsiin ja rintakehään rusketuksen toivossa, mutta turhaan. Maanantai taisikin olla tämän viikon ainoa aurinkoinen päivä... Illalla minua vaivasi tekemisen puute ja päätinkin lähteä uudestaan liikkelle. Ensiksi minun täytyi taluttaa polkupyöräni lähimmälle huoltoasemalle täyttääkseni sen renkaat (TAAS). 



Tällä kertaa en jaksanut mitata aikaa tai matkaa, poljin vain polkemisen ilosta. Harvinaista oli myös se, että jätin nappikuulokkeet kotiin ja urheilin ilman musiikkia. Ihmeiden aika ei ole ohi! 

Tiedän että kiertämäni lenkki on noin 20 kilometriä pitkä, ja aikaa minulta kului ehkä noin kaksi tuntia. Miten se voikin muuten olla mahdollista että lähes "ympyrän muotoisella" lenkillä on koko ajan vastatuuli? 


Jalat eivät väsyneet missään vaiheessa, mutta takamus sitten senkin edestä. Ehkä tuota mun "mummopyörää" ei ole suunniteltu matka-ajoon, tai sitten mun pitäisi vain hankkia siihen parempi penkki. Veikkaan että jälkimmäisellä pääsisi jo pitkälle.



Täällä Nivalassa on mukavaa lenkkeillä/pyöräillä/luistella/mitä vaan keksit tähän, kun maasto on niin tasaista. Mutta jos ylämäkiä on, niin ne ovat sitten pitkiä ja loivia... Jokainen voi itse miettiä onko se hyvä vai huono juttu. Jossain vaiheessa matkaa mietiskelin että olisikohan jo aika alkaa treenaamaan väriestejuoksua vasten, edes vähäsen? Aikaa on kuitenkin enää reilu kaksi viikkoa, ja vaikka matkaa ei ole tarkoitus pinkoa sata lasissa, olisi kuitenkin ihan mukava palata reissusta elävien kirjoissa takaisin.. Jospa aloitankin heti huomenna...





Eilen kävimme äidin ja pikkuveljen kanssa Katvalan kotieläinpihan avajaisissa. Itse olisin mielelläni kiertänyt rauhassa kaikki pihapiirin rakennukset ja tutustunut niiden historiaan, mutta pikkukossilla oli kova kiire härnäämään lampaita, vuohia ja ankkoja. Päätinkin että käyn tutustumiskierroksella uudelleen joskus toiste. 
 
Äiti ihastui Katvalan 1800-luvulla rakennettuun päärakennukseen niin, että räpsi kuvia ympäri taloa. Illemmalla mun puhelimeen kilahti Whatsapp-viestinä alla oleva kuva saatetekstein "kato miten kierossa sun jalat on!" Nuo mun yliliikkuvat nivelen hauskuuttavat ihmisiä kerta toisensa jälkeen, mutta itse näin kuvassa jotain ihan muuta. JESTAS MIKÄ PULLUKKA, olenko mä oikeasti voinut paisua näin lyhyessä ajassa näin järkyttävän paljon!

 

Loppuilta menikin sitten omassa turhamaisuudessaan masentuneena kieriskellen. Päätin että nyt sen tahdonvoiman on jostain löydyttävä vaikka väkisin. Vaihdoin puhelimen taustakuvaksi tekstin 
"If not now, when?
 If not me, who?"

Äsken mieleeni kuitenkin juolahti että ehkä taustakuvaksi pitäisikin laittaa tuo yllä oleva kuva, ihan vaan että jos se motivaatiokin löytäisi joskus takaisin kotiin... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti