sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Ristus notta moon ylypiä itestäni!

... täytyy varoo etteivät luule et ois noussu kusi päähän (vai onks se jo myöhästä?) !


Nimittäin! Eilisen road-tripin jälkimainingeissa järki ja kova tahto voittivat valtavan hiilarinhimon joka sisälläni jylläsi. Entinen minä halusi pysähtyä jokaisen ohikiitävän kylän nakkikopille tilaamaan ranskalaisia aurajuustolla tai kebab-ateriaa. Pysyttelin erossa myös tupakan ikeestä, ja nyt onkin leuat kipeinä kaikesta siitä purkan jauhamisesta.

Kuvassa näette Keski-Pohjanmaan kartan, joka on lainattu Keski-Pohjanmaan Yrittäjien kotisivuilta. Lisäksi piirsin siihen itse hienosti Paintia käyttäen reitin jota pitkin kuljimme. Osan matkasta taitoimme pienempiä sivuteitä pitkin, mutta arvatkaa jaksoinko alkaa tarkkaa reittiä taiteilemaan mihinkään. Retkikartta.fi-sivuston avulla kyllä laskin että matkamme pituudeksi tuli huikeat ~ 250 kilometriä. Jaa miksi niin vähän? Koska välillä piti tietysti pysähdellä täyttämään janoisten sankareiden oluenhimo... ja välillä tyhjentämään se. 



Minä toimin tietysti illan kuljettajana. Osa paikkakunnista oli tietysti ennestään tuttuja, mutta vierailtiinpa ihan uusissa, tuntemattomissakin pitäjissä! Opin illan aikana mm. sen että Halsualla on 1 220 asukasta sekä oma kirjasto, ja Vetelissä 3 343 ja pizzeria-ravintola nimeltä Uuno. (Wikipedia kertoi.) Ja keskustelimme illana aikana tietysti myös siitä, että minulla on typerä tapa etsiä kaikkea turhaa knoppitietoa ihan kaikesta.. Huomaako sen?

Harmi että koko illan satoi vettä, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kuskikin olisi päässyt nauttimaan nähtävyyksistä paremmin jos koko ajan ei olisi tarvinut tarkkailla tietä tihkuisen tuulilasin läpi...

Eilisen jäljiltä osalla seurueemme väestä on ollut havaittavissa eriasteista reissuväsymystä, kieltämättä myös itselläni. Sain kammettua itseni sängystä ylös joskus 12 aikoihin, ja nyt olen pyörittänyt tiskikonetta ja pyykkikonetta (ihan kuin se vaatisi minulta jonkin ruumiillisen ponnistuksen), sekä käynyt kaupassa ja järjestelemässä kirppispöytää (josta unohdin muuten taas ottaa kuvan vaikka tarkoitus oli...

Nyt olisi tarkoitus alkaa pakkaamaan tavaroita parin päivän "kesälomareissua" varten. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti