torstai 11. kesäkuuta 2015

FITNESSduunarin päivä.

Eilen oli tarkoitus tulla kirjoittamaan, mutta äkillinen migreenikohtaus esti sen ja kaiken muunkin toiminnan. Olipa mulla eiliselle jokin aihekin mietittynä, mutta en nyt saa kuolemaksenikaan päähän mikä se mahtoi olla. Aamulla ponkaisin ylös jo ennen kahdeksaa ja kävin lyhyellä aamukävelyllä (ei vaan huvittanut juosta!), söin ja värkkäilin omiani kunnes Mari ilmoitti tulevansa kyläilemään. 
Kahvit juotuamme kävimme järjestämässä kirppispöytää parempaan siivoon ja kiertelimme kaupoissa muuten vain. Iltapäivällä kävelin uudelleen kirppikselle ja järjestelin vähän lisää... (yllättävän nopeasti ihmiset muuten saa sen pöydän myllättyä sekaisin.) Eli kävin eilen siis kahdesti lenkillä, hyvä minä! Lisäksi polkaisin pyörällä kauppaan (mutta sitä en laske urheilusuoritukseksi), ja siellä se sitten iski. 

Ensin ajattelin vain että silmäni häikäistyivät auringosta todella voimakkaasti. Kun siirryin kauppaan sisälle, tunne vain paheni ja lopulta en nähnyt enää lukea edes tarjouskylttien tekstejä (jotka on painettu lähes kissan kokoisilla kirjaimilla!). Kun tajusin että kyseessä on alkava migreenikohtaus, lähdin kiireesti kotiin. Siinä tilassa ei tullut mieleenkään alkaa valmistamaan ruokaohjelman mukaisia eväitä, joten lämmitin nopeasti itselleni mikropitsan (oli muuten yhtä pahaa kuin muistinkin) ja painelin pimennettyyn huoneeseen nukkumaan. HARMI, sillä sää oli mitä ihanin ja olisin keksinyt illaksi vielä vaikka mitä tekemistä. Ei saisi valittaa kun oma vaiva on näin pieni ja harvinainen, mutta kyllä se silti ottaa päähän että kohtaus voi iskeä milloin vain ja se vie toimintakyvyn täysin. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii se, että kun vein käteni oikean silmäni eteen, noin 10 senttimetrin päähän kasvoista, en nähnyt sitä ollenkaan! Tunne on siis todella hyvin rinnastettavissa silmien voimakkaaseen häikäistymiseen. 

Onneksi sain kohtauksen kuitenkin aika hyvin aisoihin ahkeralla särkylääkkeen popsimisella, ja päänsärky jäi tällä kertaa vähäiseksi. 


Tänään on ollut onneksi parempi päivä! Heräsin vielä aikaisemmin kuin eilen, ja aamiaisen jälkeen polkaisin läheiselle rivitaloalueelle hankkimaan habaa! Isäni on kulkenut täällä urakoimassa muutaman viikon, ja soitti eilen kysyäkseen minua apuun. Tehtävänäni oli haravoida nurmikonsiemenet mullan sekaan. JES, kokonaisvaltaista treeniä tiedossa! 




Jotenkin sen vain huomaa että ruumiillista työtä ei ole tullut tehtyä tosissaan sitten aikoihin! Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen peukalon ulkosyrjä oli hiertynyt niin pahasti että se piti käydä teippaamassa (tarvikkeilla joita kuorma-autossa nyt sattui olemaan mukana.) ja sitä varoessani sain haravoitua itselleni toisen rakon kämmenen sisäpuolelle. Huomenna on myös luultavasti hellänä lihasryhmä jos toinenkin, mutta ei se haittaa! Tulipahan tehtyä hommia! 

Haravoinnin jälkeen suuntasimme isän kanssa ruokatauolle paikalliseen lounaskahvilaan. Jälleen kerran unohdin ruokaohjelman hetkeksi ja nautiskelin siitä että joku muu on tehnyt ruokaa minun puolestani. 


Oikeastaan voisin tuolla syödessäni tankata vain tuota salaattia! Salaattipöydän valikoima on niin monipuolinen että siitä saa kyllä koottua itselleen kunnon aterian.  Pitäneekin antaa palautetta että voisiko hinnastoon lisätä pelkän salaattilounaan; minun vatsani ainakin kiittäisi! 


Ennen kuin tuomitsette minut kuvan perusteella, voin lohdutukseksi kertoa että kaalilaatikko jäi syömättä (ja valitettavasti myös osa salaatista!) koska en yksinkertaisesti olisi jaksanut enempää. 

Uutuutena lounaskahvilaan oli avattu katettu terassi, joka lisää asiakaspaikkoja huimasti. Oli mukava syödä ns. luonnon keskellä mutta kuitenkin kärpäsiltä suojassa.  Ja eräs pikku yksityiskohta terassilla sulatti ainakin minun sydämeni;


Juuri jotain tuollaista haluan joskus meidänkin terassille!


Kyllä vatsa pullollaan ja vienosti hienhajuisena kelpasi hymyillä kuorma-auton kyydissä.


Urakan jälkeen mulla olikin jo kiire seuraavan paikkaan; oltiin sovittu lenkki-treffit Annikan kanssa! Hyppäsin autoon ja ajelin hänen luokseen "landelle", maaseudun rauhaan. En mitannut aikaa enkä matkaa vaan nautiskelin maisemista ja seurasta. Tulipa vierailtua samalla yhdellä Nivalaan pystytetyistä muistomerkeistäkin! 


Kyseessä on siis vuonna 2005 pystytetty Hilppa-patsas, vuoden 1932 pulatapahtumien muistoksi sekä suomenhevosen kunniaksi. Niin kerta! 

Tämän viikon kohdalla liikunta-kalenterissa on nyt seitsämän viivaa. Jee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti