perjantai 1. toukokuuta 2015

#MMkisat2015, ja niistä selviäminen.

Mies hankki meille kanavapaketin, jotta kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut voidaan katsoa suorana omalta kotisohvalta (laillisin keinoin). Ollessani lapsi meidän perheessä jääkiekkoa ei seurattu mitenkään kovin intohimoisesti. Muistan valinneeni kannattamani joukkueen sen perusteella, minkä värinen pelipaita miellytti eniten silmääni. Nyt "aikuisena" voin kyllä katsoa jääkiekkoa mikäli muuta vaihtoehtoa ei ole, ja finaalipelit (jos Suomi sinne asti siis selviää) katson jopa ihan mielenkiinnolla. Jääkiekostahan minä en kuitenkaan juuri mitään ymmärrä. Kun musta kumilätty menee verkkoon, tulee maali, ja kun on pelattu kolme 20 minuutin erää, se voittaa joka on saanut eniten maaleja. Menikö oikein? Monesti kiekkoa katsoessani olen joutunut noloihin tilanteisiin kommentoidessani asioita joista en ymmärrä mitään, feel me?

No, tänään ne sitten alkoivat. Nimittäin ne MM-kisat. Uhkailin jo kanavapakettikortin saapuessa meille, että muutan kuukaudeksi evakkoon jonnekin muualle. Tänään sattuu olemaan vain sellainen tilanne, että illalla on muuta menoa joten kotona hengaileminen on välttämätöntä. Niinpä laadin itselleni (ja ehkä muille samassa tilanteessa oleville; jääkiekkoa seuraamattomille, mutta sen välittömällä vaikutusalueella sijaitseville) pienimuotoisen selviytymispaketin! 

Jos siis joudut vasten tahtoasi seuraamaan kiekkoa, seuraavista ohjeista voi olla apua.

1. Käy vessassa aina kun erä on käynnissä.

Kun tulee pelikatko tai erä päättyy, kaikki säntäävät yhtä aikaa vessaan. Siispä sinun on hyvä toimittaa asiasi juuri silloin kun kukaan muu ei ehdi.  Kätevää.

2. Keskity asioihin jotka eivät ole olennaisia.

Miksi maalivahti venyttää joka kerta vain vasenta jalkaa (tai miksi vain se näytetään televisiossa)? Näittekö miten hienot kamat tuolla katsomossa olevalla muijalla oli päällä? Miksi kaikilla jääkiekkoilijoilla on samanlainen letti, joka on varmasti myös tosi kuuma kun sitä ei voi laittaa edes ponnarille? 



3. Huolehdi nestetasapainosta ja ravitsemuksesta. 

Niin. Tarviiko tätä edes selitellä? Varsinkin nyt kun on vappu. 




4. Tuuleta aina kun muutkin tuulettavat. 

Paras keino olla näyttämättä kovin tyhmältä. 



5. Tee jotain muuta, itsellesi mielekästä.

Kuten esimerkiksi meikkaa, laita hiuksia (tai jotain muuta tyttömäistä). Tai kirjoita blogia! 






Voitteko uskoa että kerrankin jaksoin laittaa hiukset jotenkin muuten kuin suoraksi tai vaan pelkille kiharoille. Saa nyt nähdä miten hyvin ne tulee pysymään illan riennoissa. Paikallisessa yökerhossa nimittäin esiintyy tänään Pariisin Kevät, jonka melkein näin jo viime kesänä Provinssirockissa (jostain syystä jäi kuitenkin näkemättä...)! Sinne siis, Pertti lupasi lähteä jo kaveriksi! 


Suomi - USA peli on tosiaan edelleen käynnissä, sain inspiraation tulla kirjoittamaan tätä tekstiä, ja nyt se on valmis... Onneksi Mari tuli pitämään mulle seuraa, ehkä me tytöt keksitään jotain muuta tekemistä loppuajaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti