maanantai 25. toukokuuta 2015

Kävin lenkillä!






Tulin "töistä" neljän jälkeen, siivoilin ja laitoin ruuan, kävin kaupassa ja tein muutamia kouluhommia kunnes ei ollut enää muuta tekemistä. Päätin sitten lähteä sinne lenkille jotta saisin olla itsestäni ylpeä. Ei muuta kun lenkkarit jalkaan ja tuulitakki niskaan, pieni tihkusade ei haittaa! 
Alkumatkalla mulla oli kuulokkeet päässä ja musiikki pauhasi maksimivoimakkuudella, mutta kun pääsin metsän keskelle, oli pakko sammuttaa älämölö ja ottaa napit pois korvista. Ja kylläpä ympärillä olikin kaikkea mahtavaa! Kyttäsin ihmisten pihoja, kukka-istutuksia ja asetelmia kateellisena ja haaveillen. Ehkä joku päivä vielä meilläkin on oma piha jota myllätä ja "sisustaa". 

Käyttääkö kukaan muuten (enää) tuota HeiaHeia-sivustoa? Itse kirjauduin sivulle tänään pitkästä aikaa, ja edellisestä kerrasta olikin näköjään kulunut kaksi vuotta. Siinä välissä sivusto on saanut oman mobiili-sovelluksen, ja mietinkin että kannattaisikohan sitä kokeilla? Se toimii varmaan samalla tavalla kuin tuo SportsTracker, eli GPS:n avulla kirjaa reitin ylös ja sen saa tallennettua omaan profiiliin. Sivusto esittelee itsensä siis näin: 
"HeiaHeia on sosiaalinen verkkoyhteisö, joka motivoi sinua harjoittelemaan enemmän. HeiaHeian avulla kirjaat ylös kaikenlaiset treenit, pidät päiväkirjaa itsellesi tai jaat treenisi muiden kanssa" 
 
 
 Kuva varastettu HeiaHeiasta
En kysynyt keneltäkään lupaa, joten rikon 
copyrightiä. :)
 
 
HeiaHeiasta löytyy yli 350 eri lajia ja sen voi yhdistää myös Facebookkiin (itse en vain saa treenejäni jaettua facessa, vaikka ne varmasti kaikkia mun kavereita kiinnostaisivatkin). Oma HeiaHeian käyttöni on ollut hyvin satunnaista, joskus innostun ja saatan kirjata kaikki treenit ylös kahden kuukauden ajalta, ja sitten välillä on näitä muutaman vuoden taukoja.. HeiaHeiassa voi lähettää kaveripyyntöjä ja seurata myös kavereiden aktiivisuutta. Jos totta puhutaan, niin kukaan mun neljästätoista kaveristakaan ei ole tehnyt yhtään merkintää moneen viikkoon, eli en ole ainoa joka on laiskistunut tällä saralla. Ehkä lataan sen sovelluksen puhelimeeni ja ainakin kokeilen sitä. 
Eihän se sovellus mua saa laihtumaan, mutta jospa siitä saisi motivaatiota. Ettei jäisi niitä tyhjiä, treenittömiä viikkoja. 

Postausta ei ole tehty kenenkään kanssa yhteistyössä enkä minä hyödy tästä mitään. Kunhan lämpimikseni tässä lätisen. Ei mulla muuta. Heippa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti