torstai 7. toukokuuta 2015

HUH!

Niin ajattelin vain tulla kertomaan että hengissä ollaan. Lapset eivät siis ole syöneet minua eivätkä kiduttaneet hengiltä. Oikeastaan tuo työ on kyllä aivan sairaan mukavaa ja toivon että joskus tulevaisuudessa saisinkin vielä työskennellä pienten kanssa. 

Äsken sain sen eniten työtä vaatineen näyttösuunnitelman lähetettyä, ja sitten parin viikon päästä minulla olisikin se itse näyttö. Hurjaa. Viime päivien aikaan en ole ehtinyt tehdä juuri muuta kuin istua koneella ja tutustua lasten ohjaamiseen, OPSeihin, toimintasuunnitelmiin, laatujuttuihin ja muihin härpäkkeisiin. Paljon on vielä tekemistä mutta pahin on onneksi takana. 


Seuraavaksi alkaisikin sitten liiton päivärahoista stressaaminen. Saanko, enkö saa. Paljonko saan, milloin saan? Miksi en saa? Mitä liitteitä puuttuu? Milloin mitäkin pitää lähettää? A-PU-A. 







Ei mulla muuta, menen ostamaan jäätelöä palkkioksi itselleni. 
Heippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti