maanantai 27. huhtikuuta 2015

Hyvää huomenta.

Sinne vain hurahti viikonloppu, ja mulla alkaisi viimeinen työviikko ennen muita kuvioita. Tänään ohjelmassa on mm. Microsoft pilvipalvelun käytön kurssi, työnohjausta aiheella "miten jaksan työssäni" sekä iltapäivällä viimeisenä opintoihin liittyvä näytön arviointi. Huh kun jännittää ihan niin että pahaa tekee... (Tai sitten paha olo johtuu vaan lauantain juhlimisesta..)

Pitäisköhän mun kertoa sitten vähän siitä viikonlopusta..


Kävin kuin kävinkin siellä salilla! Paikkahan aukeaa lauantaisin tosiaan kymmeneltä, ja olin siellä kärppänä heti kymmenen yli kymmenen. Hutaisin äkkiä kotona itselleni tuollaisen "ohjelman" jottei tulisi taas pyörittyä aivan hukassa siellä. Vähän piti kuitenkin soveltaa matkan varrella. Kun esim. juoksusuora oli osittain pois käytöstä, tein toki nuo hölkät mutta päälle vielä polkaisin vähän kuntopyörää. 


Toinen muutos oli se että osan kyykyistä jouduin tekemään ilman painoja (niin käytän tällä hetkellä vaan sitä pelkkää tankoa joka painaa ehkä 20 kg?) koska mulla ei ole tekniikka hallussa ja ennemmin kannattaa varmaan tehdä puhtaita toistoja kuin väkisin vääntää selkä mutkalla, vai mitä? 






Tekniikan puutteesta johtuen myös maastavedot piti jättää väliin. Ei tuntunut mukavalta sitten ollenkaan. Tein sitten vähän korvaavia liikkeitä semmoisella painonnostohärvelillä jonka nimeä en tiedä. Painoksi 30 kg ja jalka sieltä lenkistä ja sitten nostelemaan koipea... (Itseasiassa se härveli näkyykin ylä- ja alapuolen kuvissa tuolla taustalla)



Jotenkin jäi huono fiilis, vaikka oonkin tyytyväinen että kävin tuolla. Paikat oli eilen todella kipeät, mutta kun osa liikkeistä jäi vajaaksi ja tuntuu etten antanut ihan kaikkeani niin turhauttaa. Toki mulla vierähti siellä hikoillessa ja ähertäessä noin tunti, mutta silti. Äh...


Salihommien jälkeen sitten suihkuun ja naama kuosiin. Kävin lauantaina myös Haapavedellä maistelemassa 50-vuotiskakkua, joten ihan hyvä että tosiaan tuli käytyä siellä salilla. Huomasin muuten että onpas meillä tosi likainen peili eteisessä.. Jos voisitte sen sijaan kiinnittää huomiota tuohon upeaan DIY-tauluun, jonka viimein lauantaina sain valmiiksi. Vanha ikkunanpoka on maalattu mustaksi, ja sen taakse on naulattu vanerilevy joka puolestaan on maalattu (myös mustaksi, as you can see) magneetti- ja liitutaulumaaleilla. Tauluun voi siis kirjoittaa runoja niin liiduilla kuin jääkaappimagneeteilla. SIISTIÄ ja ihan itse keksin!

Noh, Haapaveeltä kotiutuessani nappasin Annikan kyytiin ja siitä ne juhlat sitten alkoivat! Unohdin ottaa ruuista ja juomista kuvia, mutta ei se haittaa! Katselkaa mun naamaa sen sijaan! 






On muuten vähän tasokkaampi tuo iPhone 6:sen kamera kuin mun omassa Sansung S2:sessa. Ihan pelottavaa. 
Niin, ilta kului tosi mukavissa merkeissä. Syötiin, juotiin, naurettiin ja juteltiin. Laitettiin joku animaatioelokuvakin taustalle pyörimään mutta itse ainakin unohdin sitä katsoa. Sitten lähdettiin baariin, ja piti kiertää oikein molemmat paikalliset kuppilat. Nyt saa tosiaan riittää taas vähäksi aikaa.. 





Vaikka mitään en ottanut niin silti kaikki rahat meni ja tuli huono olo (ai taas?) Sunnuntai menikin koomaillessa sohvalla, ja viime yökään ei vielä ollut mitään herkkua. Tämäkö merkki siitä että olen tullut vanhaksi? Huh huh. 

Joo, ja kävin aamulla puntarilla! Kyllä nyt näyttää siltä että aloitan kuntoilun ihan tällä sekunnilla! Vaikka olisi tänä aamuna mahdollisuus mennä autolla töihin niin taidanpa silti hypätä pyörän selkään ja polkaista vielä vähän pidempää reittiä, joten adios, etten taas meinaa myöhästyä!

2 kommenttia: