tiistai 21. huhtikuuta 2015

Happy B-day to me !

Kuten kaikki varmasti jo tiedätte (siis parempi olis), mulla on tänään syntymäpäivä, ja täytän tosiaan noin 19 vuotta. Aamuni alkoi ihanasti sillä, että mieheni toi minulle sänkyyn kahvia sekä aamiaista. Maukkaan aamiaisen syötyäni siirryin kuumaan vaahtokylpyyn. Kylvetettyäni itseni rusinaksi, laittauduin kaikessa rauhassa töihin jonka jälkeen limusiini saapui hakemaan minua. Töissä oppilaat lauloivat minulle ja söimme yhdessä heidän leipomaansa kakkua. Sain puhallettua kaikki kynttilät ja toivoin itselleni vaaleanpunaista yksisarvista sekä tietysti maailmanrauhaa. 


No jossain välissä sitten heräsin siihen, että kello oli 5:30. En jaksanut vielä nousta vaan puristin silmät uudelleen tiukasti kiinni. Seuraavan kerran hätkähdinkin sitten kellon pirinään ja pomppasin suorilta ylös. Aamu sujui normaaliin tapaan, paitsi että tänään meinasin ihan oikeasti myöhästyä töistä.

Töissä oli varsin keväinen meininki; kaikkia vaivaa jo kevätväsymys ja ajatukset karkaavat vähän väliä väkisinkin kesälaitumille. Minua muistettiin myös kohteliaisuudella, jonka haluan jakaa teidänkin kanssanne! 
Puuhastelimme niitä näitä, ja oppilas kysyi tavallisten toimintojen lomassa minulta yhtäkkiä; "Heidi millon sää saat lapsen?" Purskahdin nauruun ja totesin etten tiennyt tilanteen näyttävän sentään vielä niin pahalta. Oppilas korjasi ettei luullut minun olevan nyt raskaana, vaan kyseli yleisesti koska aion hankkia perheenlisäystä. Hauskaa. 


Kotiin palatessani minua odotti todellinen yllätys! Saanhan kukkia mieheltäni lähes joka päivä, mutta tarkoitin tuota suklaalevyä.... Vitsi vitsi, kukkia tuli ekaa kertaa ikinä, ja suklaa oli ihan selvä kannustin tähän painonpudotusprojektiin!












Sitten paraskaverini Mari tulikin meille ja juotiin kahvia ja hihiteltiin ja päätettiin lähteä ottamaan asukuvia ja hengailemaan kaupungille jotta kaikki saisivat ihailla mun muodikkaita ja keväisiä sekä värikkäitä vaatteita (tosihan on että maito oli päässyt loppumaan ja oltiin muka niin reippaita että käytiin kävellen kaupassa) ! Harjoittelin erilaisia poseerauksia joita olen nähnyt suosittujen muotibloggaajien tekevän. Älkää hei nyt siis oikeasti luulko että olen raskaana, vaikka keskimmäisessä kuvassa masu näyttääkin siltä. Yritin kyllä kaikin voimin vetää sitä sisäänpäin. Tietääkseni en odota vauvaa enkä mitään muutakaan. Paitsi ensi viikon keskiviikkoa, mutta siitä lisää ensi viikon keskiviikkona! 


Kauppareissun jälkeen äkkiä ruuanlaittoon ennen kuin appivanhemmat tulivat kylään. Tein superterveellistä ja protskupitoista safkaa luomu-aineksista! 



Silloin kun ei jaksa sekoittaa DIETMIXin FitnessShakerissa protskujuomajauheita, niin sitä voi käyttää esimerkiksi munakasmassan vatkaamiseen. Kaikki aineet vaan sisälle ja sekaisin. Harmi vaan että shaker on yleensä aina tosiaan käytössä kun juon niin paljon erilaisia fitness-juomia. Mulla ei vaan ole niistä kuvaa koska kamera meni just maagisesti rikki kun yritin kuvata!
 Lisäksi paistoin munakokkelin kaveriksi vähän tomaattia jota oli jäljellä muutama nahistunut siivu jääkaapissa, ja toissapäiväisiä Apetitin BBQ muurikka-kasviksia. HYVÄÄÄÄÄ (mutta liian vähän!)




Iltasella meillä kävi tosiaan vielä miehen vanhemmatkin kyläilemässä. Koska kaikki tietää että kakku on epäterveellistä ja lihottaa, tarjoilin heille sen sijaan rahkapiirakkaa (pääsiäisen ylijäämiä pakkasesta) ja -pullaa (anopin tuomia tuliaisia)! True fitnessmimmin fitnessruokaa! Kyllä nyt haba kasvaa tästä kaikesta tekemättömyydestä!










Loin tylsyyksissäni blogille eilen oman instagram-tilin ja olen aivan häkeltynyt sen suosiosta! Kun lisään uuden kuvan hashtageilla #fitnessmodel ja #finnishgirl, tykkäyksiä tulee jo ennen kuin ehdin silmiäni räpäyttää. Jännittävää muuttua yhdessä yössä näin feimiksi, uskomatonta että mut tunnetaan jo ulkomaita myöten! Vapise Venla Savikuja!



4 kommenttia:

  1. Hei jes, ihan sikahauska blogi! :D En oo mikää blogien lukija laisinkaan mutta nyt kyllä tykästyin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos, ihana kuulla! Toivottavasti tykkäät jatkossakin :)

      Poista
  2. pakko ylistää noita "perusblogimaisia" poseerauskuvia, "rahka on truu fitnessmimmin perusruokaa" ahahha oot paras ! :D myöhäiset onnittelut! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Ne nyt vielä on mitä on, pitää vielä treenata. :D oli kiire räpsiä nuo ENNEN KU JOKU HUOMAA! ;)
      Kiitos onnitteluista :)

      Poista