torstai 16. huhtikuuta 2015

"Aloittamisen sietämätön vaikeus"

MeNaiset 16/2015, pääkirjoitus: "Työmatkapyöräily on loistava tapa yhdistää huvi ja hyöty, kunhan sen vain saisi aloitettua. Iltaisin olen varma, että huomenna uusi kausi käynnistyy. Aamuisin kuitenkin ilmaantuu yllättäviä seikkoja joita on vaikea ohittaa." Entäs me joilla ei ole muita vaihtoehtoja? Me jotka emme omista autoa, ja julkista kulkuvälinettä ei vain ole? Kun aamuisin on vain pakko hypätä pyörän selkään ja taivaltaa työmatka kunnialla alusta loppuun asti?
"On liian kylmää, sateista tai tuulista. Tien pinnat saattavat olla yöpakkasten jälkeen liukkaita ja metsäpolulla voi olla jopa lunta." Niin. Itse poljen töihin ja takaisin vuoden jokaisena päivänä, satoi tai paistoi. Pakkasta voi olla parhaimmillaan jopa 25 astetta. Saattaa olla jopa lunta? Kun aamuisin lähden, teitä ei ole juuri koskaan aurattu, ja kinos saattaa olla useiden senttimetrien korkuinen.
"Työpaikan yhteisissä pesu ja -pukeutumistiloissa voi joutua esiintymään puolialastomana muiden kaltaistensa kanssa." Niin siis missä? Meidän pukuhuone on 1x1 metrin kokoinen koppi, ja pesutiloista ei ole tietoakaan (saati sitten että ehtisin niitä käyttämään, koska olenhan aina lähes myöhässä). "Kalenterin mukaan tänään onkin palaveri talon ulkopuolella. Tarvitaan siistimpi päällystakki, joka ei mahdu reppuun. Eikä pipon ja kypärän alla hautunutta kampausta saisi millään edustuskuntoon." Niin, tapahtuipa töissä päivän aikana sitten mitä tahansa, minä menen paikalle juuri niissä tamineissa joissa aamulla astuin kotiovesta ulos. Erilaisia kampauksia on turha väkerrellä pipon takia, ja vaivalla suoristettu tukka menee ihanasti luonnonkikkaralle heti kun ilmassa on vähänkin kosteutta. Sillä pehkolla sitä sitten viiletetään koko päivä, no can do. "Lopulta pääsen vauhtiin ja sukellan työmatkalleni halki metsäpolkujen. Hämyisen vihreyden, raikkaan ilman, parin oravan ja jäniksen sekä lintujen sekakuoron jäljiltä olo on niin hieno, että se päihittää minkä tahansa teennäisen mielenrauha-kurssin." Niin, kun olen sitonut muovipussin rikkinäisen pyöränpenkin päälle housujeni suojelemiseksi, väistellyt tusinan alakoululaisia ja valinnut aamuruuhkan seasta sopivan välin ylittää suojatiet, kaikki kellolleen viime tipassa, totean joka aamu hiljaa mielessäni: "Taas tuli hiki."

Niin, siis mun työmatkahan on hurjat 1400 metriä. Jos haluan kokeilla jotain erilaista, voin tietysti kävellä.

Lihavoidut, kursivoidut kohdat on lainattu toimituspäällikkö Sari Parkosen pääkirjoituksesta MeNaiset-lehdestä 16/2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti