tiistai 29. lokakuuta 2019

Laskelmieni mukaan tekisi oikein hyvää nukkua seuraava vuorokausi.

Ajattelin kertoa pikaiset kuulumiset, ennen kuin painelen nukkumaan, jotta jaksan huomenna istua taas hetken koulussa, tehdä yhden tentin ja jatkaa pänttäämistä loppuviikon koetuksiin. 

Tässä uuden ajan Mona Lisa - mitä voit päätellä tuosta ilmeestä?


Väsyttää IHAN SIKANA. Tänä aamuna kysyin koiralta, että eikö se vois opetella käyttämään hiekkalaatikkoa, niin mää saisin nukkua vähän pidempään. Ei kuulema voi, ja kyllähän se pieni aamulenkki oikeasti vähän piristää. Varsinkin kun yöllä oli tullut lunta. Oli pakko olla skarppina, että pysyi pystyssä jäisellä tiellä. 


Enää kolme tenttiä jäljellä, uskomatonta. Melko hyvin on vienyt mehut nämä pari viime viikkoa. Syyslomallakaan (=ITSENÄISEN TYÖN VIIKOLLA) en joutanut lomailemaan, vaan joka päivä tuli luettua enemmän tai vähemmän. Kuten olen aiemmin tainnut mainita, tämän lukuvuoden aikana olen ryhdistäytynyt ja tehnyt kouluhommia jo hyvissä ajoin ennen palautuspäivä tai tenttejä. Siitä on ollut kyllä hyötyä, mutta tuntuu että VIELÄKIN aikaisemmin olisi voinut aloittaa. Ehkä ensi vuonna sitten... 



Arvatkaa monestiko olen käynyt salilla viimeisen kuukauden aikana...? Oman muistini mukaan en kertaakaan, että hienosti meni sekin kuherruskuukausi Fressin kanssa sitten. Ensi kuusta pitäisi kai maksaa täysi hinta, joten pakko varmaan aktivoitua ettei rahat valu hukkaan. Toisaalta, silloin on myös eri tavalla aikaa, kun iltaisin voi keskittyä myös muuhun kuin psykiatriaan, fysiatriaan, kirurgiaan ja neurologiaan. Paitsi että mulla alkaa marraskuun alussa kuuden viikon mittainen harjoittelujakso, joka on oma hommansa sekin... Katsotaan nyt. ;)

Sanotaan, että kiire on itseaiheutettua,
ja muistan myös kuulleeni höpinää siitä, miten pitäisi pyrkiä luomaan sellainen arki, jollaista haluaa elää joka päivä, eikä odottaa aikaa "sitten kun".

Mutta täytyy kyllä sanoa, että onhan tämä vähän hullua.
Jos voittaisin lotossa, en lopettaisi koulua kesken. Venyttäisin vain valmistumistani esimerkiksi viidellä vuodella, niin että saisin käydä kaikki asiat rauhassa ja ajatuksella, oppia oikeasti.

Nyt tää on vain tällaista kilpajuoksua aikaa vastaan, ja koko ajan hoetaan että "kyllä te sitten työelämässä nämä opitte kunnolla."

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Stressilevel 101 | KOHTI ÄÄRETÖNTÄ, JA SEN YLI!!

Mulla on luonnoksissa odottamassa viisi tekstiä ja päässä miljoona ideaa uusille aiheille, mutta nyt on pakko laittaa ne asiat OIKEASTI tärkeysjärjestykseen ja miettiä mikä on tässä tilanteessa järkevää.


Epätoivoinen yritys huijata alitajuntaa.


Kuukauden sisään pitäisi suorittaa kuusi tenttiä ja osallistua kahteen seminaariin, joissa täytyy olla sekä itse esiintymässä, että arvioida eli opponoida yksi esitys ja siihen liittyvä kirjallinen työ.

||Korjaus klo 22:20 ; Yhteensä VIISI tenttiä ja KAKSI opponointia. ||


Tästä mun BULLET JOURNAL-harrastuksesta on ollut oikeasti hyötyä! 


Edellisessä tekstissä mainitsemani Pomodoro-tekniikka tullee siis olemaan kovassa käytössä seuraavien viikkojen aikana. Tämän rutistuksen jälkeen alkaisikin sitten kuuden viikon mittainen harjoittelujakso, jonka saan onnekseni suorittaa täällä Kuopiossa. 

Tulin siis vain kertomaan miten kovasti mulla on kaikkea muuta, ja siksi blogi joutuu nyt jäämään hetkeksi taas kakkoseksi. Instagramissa päivittelen kuulumisia useammin, ja erityisesti niitä kiukunpurkauksia on luvassa siellä. 


Kaikki ei mene aina niinkö siinä yhessä suomenruotsalaisessa näpertelyohjelmassa jota Ylellä näytetään.


Niin kuin esimerkiksi tänään, kun luulin että luennot alkavat vasta klo 12, mutta mulle kerrottiinkin että koulussa pitäisi olla jo kello 10, 

bussiin juostessani tajusin, että jätin aamiaiseksi tarkoitetut eväsleivät ja termospullon keittiön pöydälle, 

ja vielä kirsikkana kakun päällä huomasin koulussa, että kaikki materiaalit luentomonisteita ja läppäriä myöten, jäivät kotiin. 

Mikä ihana tekosyy lintsata loppupäivä ja ottaa kahden tunnin päikkärit!


Kyllähän tässä seurassa kelpaa pötkötellä.





Siis,
 oekkeen
 aarinkoosta syksyä 
vuan kaakille,
 palattaan asijjaan
 paremmalla aekkaa!

torstai 3. lokakuuta 2019

Fysioterapiaopinnot - meikämandoliini opiskelijana AMK:ssa | WHAT A JOKE.

Edelliseen Fysioterapiaopinnot-tekstiin pääset TÄSTÄ LINKISTÄ, siis siihen jossa jaarittelin yleisesti millainen oli eka vuosi ja mitä kaikkea silloin duunailtiin. Sitä on tällä hetkellä luettu vain noin 70 kertaa, eli ilmeisesti aihe ei sitten kuitenkaan kiinnosta kovin laajaa yleisöä. No, joka tapauksessa, sieltä se on saatavissa, ja luultavasti nostalgiapäissäni tulen itsekin siihen tulevaisuudessa aika monta kertaa palaamaan. 

Tämän tekstin aihe kuitenkin kertoo siitä, kuten nokkelimmat otsikostakin päättelivät, että millainen opiskelija minä olen. Lisäksi kerron muutamia vinkkejä, miten ainakin itse pystyn keskittymään tehtävien tekemiseen tai tenttiin lukemiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Älä pelkää, niitä vinkkejä ei ole kovin montaa! 

Kuten olen aiemmin maininnutkin, en ole koskaan ollut mikään hikipinko koulun suhteen. Ylioppilaskirjoituksiin valmistauduin huonoiten ikinä, ja voi että miten paljon parempi todistus mulla olisi jos olisin viitsinyt nähdä edes vähän vaivaa kirjoitusten eteen. Että ihmettelijöille vaan tiedoksi, kyllä lukion vaan voi päästä lähes lukematta läpi

Luulisi että nyt ammattikorkeakouluun olisin edes vähän viitsinyt parantaa tapojani, mutta valitettavasti vanha koira ei ihan hetkessä opi uusia temppuja. Kaksi ensimmäistä vuotta meni niin, että luulin muka aloittaneeni hommat aina hyvissä ajoin, mutta silti tehtävien palautusta edeltävä päivä meni itkua vääntäen nokka kiinni tietokoneessa. Tuotokset olivat "vähän sinne päin" ja asenne oli "kunhan läpi menee". 




Tentteihin oon lukenut aina yleisesti ottaen liian vähän, vähemmän kuin olisin halunnut. Oon muka ollut liian kiireinen, ja siksi koulujutut on jääneet tärkeysjärjestyksessä muiden asioiden jalkoihin. Ainoastaan anatomian tentteihin ja mobilisoinnin uusintaan olen saanut luettua omasta mielestäni tyydyttävästi, kaikkiin muihin auttamattomasti liian vähän. 

Rästiin mulla on, kaikki edellämainitut huonot tavat huomioon ottaen, jäänyt silti yllättävän vähän tehtävää. Juuri viime viikolla tsekkailtiin mun tutor-opettajan kanssa opintojeni etenemistä, ja kaikki suoritukset on plakkarissa, mitä tässä vaiheessa pitääkin. Muutamia kertoja olen joutunut pyytämään lisäaikaa tehtävien suorittamiseen, mutta mitään kurssia ei tarvitse mennä suorittamaan uudelleen sen takia, että jokin juttu olisi jäänyt palauttamatta ajallaan. 

Nyt kolmantena vuonna olen yrittänyt skarpata ihan tosissaan asian suhteen. Olen vähentänyt töiden tekemistä koulun ohella ihan radikaalisti, jotta voisin keskittyä kouluun ja vähän enemmän myös itseeni. Lisäksi oon laatinut kunnollisen listan tehtävistä ja tulevista tenteistä, ja merkannut selkeästi ylös niiden palautuspäivämäärät. Aikaisemmin mulla oli tapahtumat vain kalenterissa kyseisen päivän kohdalla, ja jouduin pläräämään sivuja edes takaisin nähdäkseni esimerkiksi koko kuukauden tapahtumat kerralla. Nyt kaiken ollessa yhdellä sivulla näen kätevästi miten paljon hommaa on tehtävänä eikä yllätyksiä (pitäisi) tulla. 


Kouluhommia tehdessä käytän tosi paljon Spotifyn Browse- eli selailutoimintoa, ja sieltä löytyviä valmiita listoja. Erityisesti rauhoittumiseen ja keskittymiseen luodut listat on mun lemppareita, sillä tarvitsen taustalle jotain musiikkia, mutta se ei saa viedä ajatuksia liiaksi pois olennaisesta. Yksi lempiartisteistani näitä opiskelujuttuja ajatellen on Emancipator. Löysin yhtyeen ollessani lukiossa, ja pistän heidän musiikkiaan soimaan aina kun mun täytyy löytää täydellinen flow-tila keskittymiselle.

Toinen flow'n löytymiseen olennaisesti vaikuttava asia on tietysti tila, jossa opiskelen. Tällä hetkellä meidän asunnossa on vähän huonosti tilaa opiskella tehokkaasti. Työpöytää mulla ei (enää) ole, joten lähes kaikki tekeminen tapahtuu keittiössä ruokapöydän ääressä. Pöytä on toki suuri, joten siihen on hyvä levittää kaikki tarvittava, mutta huono puoli on se, että kaikki on myös raivattava pois opiskeluhetken päätteeksi. Siispä myös se aloittaminen on kovan työn ja tuskan takana (henkisesti), kun kirjat ja paperit on joka kerta leviteltävä ja availtava uudelleen. Luksusta olisi oma työhuone, johon kaiken saisi jättää levälleen lopettaessaan hommat.

Huono puoli tuossa keittiössä työskentelyssä on myös se, että pöydän takana on suuren suuri ikkuna. Voisi kuvitella että auringonsäteissä paistattelu on ihana extra kaiken pänttäämisen päälle, mutta ei se ihan niin mene. Lue tuo mun edellinen migreenipostaus, niin tiedät miksi. Ilman migreeniäkin, ammatillisessa mielessä ruudun takaa paistava valo ei ole ergonomisesti kovin hyvä juttu. Jatkuva silmien siristely kun väsyttää niitä ilman migreeniäkin.

Vaihtoehtona mulla olisi tietysti työskennellä sohvalla, mutta sanomattakin on selvää ettei se ole pidemmällä tähtäimellä hyväksi miltään kantilta katsottuna. Toistaiseksi tyydyn siis kohtalooni ja koitan pärjätä näillä spekseillä, mitkä tällä hetkellä ovat käytettävissä.



Tänään mulla oli vapaapäivä, tai kuten yksi tarkkaavainen seuraaja Instagramissa huomautti; ITSENÄISEN TYÖSKENTELYN PÄIVÄ (meillä ammattikorkeakoulussa kun ei ole vapaapäiviä, syys-, joulu-, tai hiihtolomia). Kokeilin uudenlaista työskentelytekniikkaa, jonka bongasin niin ikään Instagramista. Lukioaikainen kaverini Minna kertoi Pomodoro-tekniikasta omassa instastoryssään. Hän kertoi käyttävänsä sitä pääsykokeisiin lukiessaan, ja ajattelin että miksenpä minäkin voisi kokeilla.

Jos et jaksa, viitsi tai uskalla avata tuota laittamaani linkkiä, niin lyhykäisyydessään Pomodoro-tekniikka toimii niin, että työskennellään yhden asian kimpussa 100 % täysillä 25 minuuttia, ja sitten pidetään viiden minuutin mittainen tauko. Tauon jälkeen sama homma, 25 minuuttia ankaraa duunia ja taas viiden minsan tauko. Neljän 25 minsan työskentelypätkän jälkeen pidetään sitten hieman pidempi tauko, 20 minuuttia.

Ja oli muuten tehokasta! Sain meidän lääkehoidon ryhmätehtävää eteenpäin vaikka kuinka, ja lähettelin parit sähköpostit. Käytin apuna TomatoTimer-nettisivua, jolloin sain laittaa puhelimen mahdollisimman kauas itsestäni, ja keskittyä täysillä vain tekemiseen.

Tykkäsin, ja aion käyttää tekniikkaa jatkossakin! Vielä tehokkaampaa tekemisestä varmasti tulee, kun päättää tarkasti etukäteen mitä aikoo tehdä, ja kuinka monta pätkää aikoo työskennellä. Keskittyminen on paljon syvempää, kun tietää tarkalleen että ei tarvitse jaksaa kuin vähän kerrallaan.

Seuraavaksi kaipaisin vähän teidän lukijoiden apua: Mulla olis hakusessa erilaisia opiskeluun ja opiskelutekniikoihin liittyviä blogeja, vlogeja ja Instagram-tilejä. Kesällä luin Savon Sanomista jonkun lääkiksen pääsykokeisiin pänttäävän tytön haastattelun, ja kävin hänen tiliään Instassa kurkkaamassa, mutta typeränä en laittanut sitä silloin seurantaan. Oisko sulla vinkata mulle vastaavanlaisia? Kaikilla kielillä tuotettu sisältö käy, koska englanti sujuu tosi hyvin, ja päättelykyky on suhteellisen ookoo-tasolla, jos ei aina ihan puhetta ymmärräkään. 

Linkkaa sun suosikit tähän alle, tai lähetä viestinä Instagramissa tai Facebookissa!

torstai 26. syyskuuta 2019

MIGREENI | Minun henkilökohtanen helevettini

"Pitäsköhän vetää tänään viinaa, kun on muutenki särkeny koko viikon päätä niin saatanasti."
 - lähettämäni WhatsApp-viesti 20.9.2019 - 

Minua se sitten onnisti, kun aivoja jaettiin. Osa Instagram-seuraajista saattoikin nähdä ne parin viikon takaiset avautumiset migreenistä, ja arvatkaas onko tauti yhtään hellittänyt. Migreeni on kohtauksellinen, osittain geenien säätelemä aikuisiän yleisin neurologinen sairaus, jonka kaikkia mekanismeja ei vielä tunneta. --- Migreenikohtaus alkaa kuitenkin sähkökemiallisella muutoksella aivorungossa, kun jokin kohtauksen laukaisija, esimerkiksi kirkas valo tai stressi tai ajastingeeni itsessään käynnistää migreenin. Lähde: Migreeniyhdistys.

Nuorempana mulla oli kohtauksia noin kaksi kertaa vuodessa. Silloin vanhoina hyvinä aikoina riitti, kun kohtauksen alkaessa viskasin huiviin hieman vahvempaa tulehduskipulääkettä ja painelin loppupäiväksi nukkumaan pimeään huoneeseen. Migreenikohtauksia aiheuttavat usein tietyt ulkoiset tekijät, jotka vaihtelevat ihmisestä toiseen. Kohtauksia voivat laukaista mm. stressi tai sen loppuminen, kirkas auringonvalo ja muutenkin valon määrän lisääntyminen esim. keväisin, alkoholin käyttö, huonosti nukuttu yö tai liian pitkät ruokailuvälit. Myös huono näkö (esim. sopimattomat silmälasit) ja purentavirheet altistavat kohtauskierteelle. Lähde: Terveyskirjasto. Vuosien saatossa yhdistin migreenikohtauksen alkamisen ja stressin loppumisen toisiinsa - kun siis jokin stressaava asia tai tilanne oli ohi, kohtaus alkoi. Nyttemmin olen saanut kohtauksia muun muassa oleskelusta kirkkaassa ulkoilmassa ilman aurinkolaseja ja samaan bussiin tulevasta henkilöstä, jolla on voimakasta hajuvettä. 

Tältä näytän ulkoisesti, kun mun päätä särkee.


Kirjoitan tätä tekstiä, koska entisaikojen kaksi kohtausta vuodessa -taktiikka on alkanut pettämään. Viime aikoina mulla on ollut kausia, jolloin kohtaus iskee joka toinen viikko, ja niistä toipumiseen menee monta päivää. Osa migreenipotilaista tulee päänsäryn kanssa hyvin toimeen vähäisen särkylääkityksen avulla tai kokonaan ilman lääkkeitä. Oireita helpottavat viileä, pimeä ja hiljainen ympäristö, lepo ja nukkuminen sekä kylmä kääre. Lähde: Terveyskirjasto. Minä joudun nykyään ottamaan kohtauksen yllättäessä niin kutsutun täsmälääkkeen. Heti kun ensioireet ilmaantuvat, nappaan napin naamariin ja painelen pehkuihin. Mikäli mahdollista, lääkeen sijaan suosin energiajuomaa. Sain vinkin eräästä Facebook-ryhmästä, ja päätin kokeilla sitä kun kohtaus seuraavan kerran yllättää. Kylmä Battery-tölkki naamariin ja nukkumaan - ja totta tosiaan, herätessä särky oli hellittänyt! Nykyään meillä on aina jääkaapissa ensiaputölkki minua varten. 

Jos ei ole koskaan kokenut aurallista migreeniä, on varmaan melko vaikeaa kuvitella minkälaisia tuntemuksia sitä sairastava joutuu käymään läpi. Osalla migreenikohtauksista kärsivistä (15:llä sadasta) esiintyy ennen päänsärkyä ensioire eli aura. Useimmiten se on näköhäiriö: näkökenttään ilmaantuu sahalaitamainen, laajeneva häiriö (voi näyttää rakeiselta kuvalta) tai harmaa tai kirkas alue, joka aiheuttaa näkökenttäpuutoksen. Esioireena voi esiintyä myös puheen tuoton häiriö tai harvinaisissa tapauksissa toispuoleinen halvausoire. Lähde: Terveyskirjasto.  

Lista auroista, joita muistan elämäni aikana kokeneeni: 

✔ Kielen puutuminen
✔ Tunne kielen turpoamisesta
✔ Kasvojen puutuminen
✔ Puheen puuroutuminen
✔ Puhevaikeudet
= tiedän mitä sanoa, mutta en osaa / suusta tulee ulos mitä sattuun
✔ Sormien tunnottomuus
✔ Sormien puutuminen
✔ Sormien kihelmöinti
✔ Näkökenttäpuutokset
✔ Näköhäiriöt
 = erilaiset kuviot, valot & värit

Mulla aurat kestävät yleensä noin 10-20 minuuttia, ja jos ehdin ottaa lääkkeen niiden aikana, kipu pysyy yleensä melko hyvin aisoissa. Kun aura tai aurat alkavat, tiedän heti, että loppupäivän suunnitelmat on sama perua, kun ei mun toimintakyky tule päivän aikana enää ennalleen palaamaan. Aurasta riippuen vaikeutuu joko lukeminen, näkeminen tai keskusteleminen. Ja aina on läsnä jonkin asteisena se aivoja ja silmänpohjia riipivä särky ja jomotus. Usein aurojen aikana pohdin myös, että entä jos tällä kertaa kyseessä onkin aivohalvaus tai aivoverenvuoto, ja mun reissu päättyykin tähän kun typeränä vain odottelen milloinhan se lääke mahdollisesti alkaisi vaikuttaa? 


Tältä näytän sisäisesti kun mun päätä särkee.


Migreeni ei näy ulospäin, ja se on tässä sairaudessa kaikista vaikeinta. Poden lähes aina huonoa omatuntoa siitä, kun joudun perumaan sovittuja juttuja migreenin vuoksi. Käsi sydämellä vannon, etten ikinä, koskaan, milloinkaan ole valehdellut, että minulla on kohtaus, jottei minun tarvisi tehdä jotain tai lähteä jonnekin, minne en oikeasti haluaisi. Migreeni ei ole sellainen asia, jolla haluaisin vitsailla tai kerätä säälipisteitä.

Oireet ovat aina yksilöllisiä, joten siinä missä joku toinen joutuu lukittautumaan tunneiksi pimeään huoneeseen syvässä hiljaisuudessa, joku toinen saattaa kyetä työskentelemään lähes normaalisti, vaikka särky haittaakin koko ajan tekemistä ainakin jollain asteella. Mun migreeni ei onneksi ole edes pahimmasta päästä. Mä en ole (vielä) koskaan esimerkiksi oksentanut siksi, että päähän koskee niin paljon, eikä mun luojan kiitos ole tarvinut vielä ikinä lähteä sairaalaan tiputukseen migreenin vuoksi.


Tältä näyttää, kun mulla on MIGREENI.

Viime viikolla kävin näöntarkastuksessa, ja siellä oli kaikki ok. Ihana optikko ei yrittänyt väkisin pakkomyydä mulle laseja jollain -0,25 lukemalla oikeassa silmässä, vaan sanoi ihan suoraan että mun näkö on täysin kunnossa, eikä migreenin pitäisi johtua siitä. Mun pitäisi rohkaistua ja varata aika lääkäriin. Haluaisin, että mun pää kuvattaisiin, jotta voitaisiin sulkea pois se mahdollisuus, että esimerkiksi aivojen verisuonissa on jotain vikaa ja nähtäisiin ettei kyse ole esimerkiksi kasvaimesta. Jotenkin vain turhauttaa edes yrittää, kun viimeksikin mulle sanottiin vain tyyliin "koita välttää niitä stressiä aiheuttavia asioita, ja tarkkaile vaikuttaako esimerkiksi huonosti nukutut yöt sun kohtausten määrään".  Niin kuin tosi kiva hei, kiitti. Tästä olikin paljon apua.

Niin sanottuna migreenilävistyksenä tunnettu daith-lävistys on herättänyt mielenkiintoa migreenistä kärsivien keskuudessa. Jotkut kokevat korvan akupunktiopisteessä olevan lävistyksen helpottavan oireita. Tieteellistä näyttöä lävistyksen vaikutuksesta ei ole. Lähde: Yle. Olen pohdiskellut tämän lävistyksen ottamista jo useamman vuoden, mutta kun näitä kohtauksia on viime aikoina ollut taas yli oman tarpeen, suattaap' olla, että joku kaunis päivä käyn sellaisen korvaani tärskäyttämässä. Eipä tuo yksi lävistys tässä kropassa taida paljon mummoja enää hetkauttaa. Ei omia eikä muiden mummoja. Muttei varsinkaan niitä omia.


...näytänhän mä tältä kyllä joskus ihan muuten vaankin.


On tutkittu, että vertaistuen merkitys esimerkiksi kuntoutumisprosessissa on todella suuri. Musta on ikävää ja samalla hassua sanoa ääneen, että mun tapauksessa vertaistuki auttaa niin, että voin kohtalotovereideni kertomuksia lukiessani huokaista mielessäni:


"Onneksi mulla ei sentään ole noin kamalaa.

Vielä."

tiistai 24. syyskuuta 2019

Ihan tavallinen tiistai + JÄRKYTTÄVÄ PALJASTUS

Aattelinpa tulla pikasesti päivittämään nämä mun ihan arkiset kuulumiset, ku on ollu jotenki niin hyvä päivä että haluan jakaa sen teillekki. 

En tiiä tuliko hyvä mieli siitä, että päätin tänään lintsata koulusta, vai siitä että oli niin kaunis sää ulkona. Vaiko kenties molempien yhteisvaikutuksesta...? No, päätin kuitenkin olla tänään menemättä kouluun. Mulla olis alkanutkin vasta klo 12, ja kaksi luentoa olisivat kestäneet yhteensä neljä tuntia. Vannotin itselleni, että kouluun menemisen sijaan saan kotona aikaiseksi vaikka ja mitä, ja tällä kertaa totta tosiaan onnistuin pitämään lupaukseni!

Opinahjon sijaan suunnistin aamulla metsälenkille koiran kanssa. Samoiltiin melkein tunti lähimetsissä ja rannoilla syysaurinkoa tankaten. Mahtava sää! Meiltä kotoa ei tosiaan ole kuin 15 minuutin kävelymatka tällaisiin maisemiin:



Melkein olisin voinut istuskella rantakalliolla pidempäänkin, ja jos olisin tajunnut ottaa läppärin mukaan niin mikäs olisi ollut istuskella ja tehdä koulutehtäviä. Sen verran vaivasin päätäni kouluasioilla tuolla happihyppelylläni, että kuuntelin samalla psykiatrian verkkoluentoja. Mielenterveyshäiriöt ja tuo täydeltä terältä paistava aurinko loivat hassun kontrastin.


Kotona keitin aamukahvit ja söin siinä samalla kun nappikuulokkeista mulle kerrottiin erilaisista masennuslääkkeistä ja niiden sivuvaikutuksista. Mietin miksei kaikki luennot voisi olla nauhoitteina, kun niitä olisi niin kätevä kuunnella pyykätessä ja tiskatessa. Vähän kuin podcastejä, mutta tylsempiä! Vaatisihan se tietysti aina, että pitäisi saada itsensä motivoitua myös kuuntelemaan niitä luentoja aina kotiaskareita puuhastellessa...

Sain aamupäivän aikana suunniteltua ohjelman huomista Nälkäpäivä-jumppaa varten. Lupauduin vetämään kaksi  jumppaa huomenna, niin saadaan sitten vähän apua meidän fyssariopiskelijoiden pikkujouluihin. Voisinkin jakaa sen ohjeen täällä huomenna, ja kertoilla miten meni. Samalla voisin kertoa miten minä lähden suunnittelemaan erilaisia ryhmänohjauksia. Kiinnostaisko?




Mulla on suhde. Tää on kuulkaa sellainen salaisuus joka mun on pitänyt paljastaa teille jo pitkään! En oo koskaan ollu sellanen ihminen, joka pyörittää kahta yhtä aikaa, mutta nyt pääsi hetkellisesti käymään niin että oli kierroksessa kaks kerralla. Instagram-seuraajat tän jo tietääkin, nyt on aika paljastaa salaisuus myös kaikille teille muille.
Nimittäin: Äsken kotiuduin salilta, enkä ihan mistä tahansa salilta vaan FRESSILTÄ! Joo, luit aivan oikein. Mulla on jäsenyys Fressille. Olen siis asiakssuhteessa Fressi-kuntosaliketjuun, enkä ois ikinä uskonut että mulle käy näin!

Antakaahan kuitenkin kun selitän miksi oon tällaisessa tilanteessa.

Tossa joitain viikkoja, ehkä kuukausi sitten, osallistuin Facebookissa johonkin Fressin ylläpitämään matkalahjakortti-arvontaan. Kun sinne näppäili tietonsa, sai kiitokseksi valita kolmesta vaihtoehdosta:

1.) Ilmainen tutustumiskäynti Fressille (arvo 25€)
2.) Fressi Trainer -konsultaatio (arvo 49 €)
3.) Fysioterapeutin konsultaatio (arvo 49 €)

Tottahan tulevana ammattilaisena valitsin tuon vaihtoehdon numero kolme, ja pari viikkoa sitten käväisinkin Lippumäen Fressin Saaran juttusilla. Tunteroinen siinä jutskailtiin millaista on olla Fressillä töissä, mitä Saaran toimenkuvaan kuuluu, missä hän on opiskellut, käynyt työharjoitteluissa ja mistä aiheesta teki opinnäytetyön. Aivan hyvä konsultaatio minun mielestä!

Saaran tapaamisen jälkeen jututin sitten hetken myös heidän asiakasneuvojaa, joka kertoi mulle Fressin palveluista ja hinnoista. Lupasin pohdiskella hänen tekemäänsä tarjousta ja olla yhteyksissä mikäli haluan liittyä jäseneksi.

Kävellessäni Lippumäeltä kotiin olin jo melko varma että "en mä nyt, kun ei mulla ole aikaa ja onhan mulla tuo toisen salin jäsenyys..." Iltapäivällä tulin kotona kuitenkin toisiin ajatuksiin, sillä olihan heidän tekemänsä tarjous aika voittamaton: Treenit lokakuun loppuun kaikilla Suomen Fresseillä alle 35 euroa, eli tuossa vaiheessa siis kuuden viikon jäsenyys. Kuopiostakin löytyy useampi toimipiste; yksi ihan meidän naapurista ja toinen aivan mun koulun vierestä. Ainakaan salille lähtemisen ei pitäisi siis olla vaikeaa! Lisäksi tuossa naapurisalilla on tarjolla yli 60 ohjattua ryhmäliikuntatuntia viikossa, ja se jos mikä on musta aivan mahtavaa! 

Eikä tässä vielä kaikki.... (tiedättekö, sillä ostos-TV-äijän äänellä!) Lisäksi sain vielä toisenkin fysioterapeutin konsultaation tuohon samaan pakettiin, joten voidaan ylihuomenna jutella Saaran kanssa lisää opiskelusta tai vaikkapa katsoa mikä mun kyykyissä mättää kun polvet lähtee vatkaamaan ja selkä notkahtaa vaikkei niskassa ole harjanvartta enempää painoa. 


Nyt mä sitten vain odottelen sen jumppakärpäsen puraisua, ja kohta jumppaan taas 8 päivänä viikossa + aamulenkit ja 12-jakoinen saliohjelma päälle, eikö vaan...? 

Fressin kuukausimaksuhan on normaalisti 69,90€/kk toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.  Jos mun ei tule käytyä salilla ja ryhmäliikunnoissa tarpeeksi aktiivisesti, niin ei mun ole kyllä järkeä opiskelijana maksaa tyhjästä. Otan siis tavoitteeksi, että en maksa tyhjästä!!!